

LEHTIKUVA
Ay-liike vaarantaa lakoillaan aseteollisuuden – Koponen: ”Teollisuusliitto pelaa pelleilyllään täysin Venäjän pussiin”
Teollisuusliitto masinoi helmikuun alkuun poliittisen lakon, jossa on mukana myös neljä ammusvalmistaja Nammon tehdasta. Kansanedustaja Ari Koponen pitää tilannetta täysin käsittämättömänä, eikä hänen mielestään tässä maailmantilanteessa täysin välttämätöntä tuotantoa pitäisi vaarantaa.
– Teollisuusliitto pelaa pelleilyllään täysin Venäjän pussiin. Suorastaan pöyristyttävää epäisänmaallisuutta vaarantaa Ukrainan tuki laittamalla säppiin puolustusteollisuuttamme poliittisen lakon vuoksi, Ari Koponen jyrähtää.
Hakaniemen ay-mafia pyllistää turvallisuudelle
Kansanedustaja Koponen korostaa, että kritisoi nimenomaisesti korkeapalkkaisia ay-pamppuja, ei suuresti arvostamiaan duunareita. Hänen mukaansa osoitus hallituksen arvostuksesta duunareita kohtaan näkyy satojen eurojen veroalennuksena pieni- ja keskituloisille duunareille. Työelämän uudistustoimet Koponen näkee jäykkyyksien purkajina ja välttämättöminä, jotta työllisyys saadaan nousuun.
– Sen lisäksi, ettei Hakaniemen ay-mafia ole duunareiden puolella, niin se näyttää myös pyllistävän koko Suomen turvallisuudelle. Onneksi suomalaiset ovat viisaita ja enenevä määrä näkee, että ay-liike on vasemmiston ulkoparlamentaarinen siipi, Koponen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nammo Ukrainan tukeminen lakkoilu aseteollisuus veroalennukset puolustusteollisuus Teollisuusliitto työelämän uudistus Ari Koponen Turvallisuus Ay-liike Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kyselytunnin satoa: Tämän poliittisen lakkopäivän hinta on jopa 130 miljoonaa euroa

Vigelius: Vasemmiston lakkoilusta laskun maksavat veronmaksajat

Terveisiä Hakaniemeen: Nyt on painava syy lopettaa lakkoilu ja mennä töihin

Kansanedustajat Antikainen ja Vornanen: Haluaako Teollisuusliitto todella haitata Suomen puolustuskykyä ja Ukrainan puolustusta poliittisella lakollaan?

Mira Nieminen toivoo ay-liikkeeltä vastuullisuutta – sisäisesti epävakaa Suomi hyödyttää Venäjää

Työtaistelujen tulisi olla suhteessa tavoitteisiin ja vahingoittaa vain työriidan osapuolia – Ronkainen: Onko ay-liike kehityksen vauhdittaja vai jarru?

Työelämägallup: Perussuomalaiset ja kokoomus edelleen duunarien ykköspuolueet
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














