

Eduskunta kannatti terrorismiturismin kieltämistä – ”Suomi on osa kansainvälisen terrorismin toimintakenttää”
Eduskunta kannatti lähetekeskustelussa hallituksen esitystä, jossa kiellettäisiin matkustaminen, jos sen tarkoituksena on tehdä terroristinen teko. Esitystä kannattivat etenkin perussuomalaiset kansanedustajat.
– On korkea aika, että me täällä Suomessakin olemme heränneet viimeistään edellisvuoden maahanmuuttokriisin myötä siihen todellisuuteen, että olemme joutuneet osaksi kansainvälisen terrorismin toimintakenttää, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
Hallitus esittää, että matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten säädettäisiin rangaistavaksi.
– Tämä on pieni, mutta tärkeä moraalinen viesti niille potentiaalisille islamistiterroristeille, jotka ovat saapuneet maahamme tekeytyen turvapaikanhakijoiksi. Heillä ei ole jatkossa oikeutta matkustaa terroritekoja tekemään Suomen kansalaisuudenkaan turvin, jos he sen onnistuisivat saamaan.
Myös järjestöön kuuluminen rangaistavaksi?
Kansanedustaja Leena Meri (ps.) toivoi laille kattavuutta.
– Ainoa, mitä toivon lakivaliokunnan jäseniltä on, että katsottaisiin laajasti, peittoaako tämä nyt aivan varmasti kaikki terrorismirikokseen liittyvät toimet. Ettei sinne jää sellaisia kaistaleita, jotka jostakin syystä jäävät rankaisematta, Meri vetosi.
Hän kysyi, tulisiko kuuluminen terrorismiryhmään varmasti rangaistavaksi.
– Mitä itse olen miettinyt ja mitä olemme meidän ryhmässäkin pohtineet, on se, onko kuuluminen terroristiryhmään nyt kriminalisoitu. Yritin lukea lukua 34 a rikoslaista, enkä tullut asiasta aivan vakuuttuneeksi. Terroristiryhmän johtaminen on erikseen kriminalisoitu ja joitakin tekomuotoja, mutta vaatii suunnitelmallisuutta, jotta ryhmään kuuluminen olisi rangaistavaa, Meri aprikoi.
Ranskan tekijät matkustivat kaukaa
Laura Huhtasaari (ps.) oli samoilla linjoilla.
– Tämä esitys on hyvä. Mutta tulisi vielä jatkossa pohtia, jos voisimme vielä säätää myös terrorismiryhmään kuulumisen rangaistavaksi, koska terrorismiryhmään kuulumisen tarkoitus on edistää terrorismia. Sitä ei voi hyväksyä, ja me tarvitsemme lisää työkaluja myös tähän, Huhtasaari totesi ja jatkoi:
– Esimerkiksi Pariisissa ne kolme tekijää, jotka olivat tähän terrorismiin syyllistyneet, olivat käyneet Syyriassa, ja myös Saksassa on pidätetty ihmisiä. Ja kun me tiedämme, että nämä turvapaikanhakijat kulkevat kymmenien turvallisten maiden läpi tuolla aika vapaasti, niin yhtä hyvin tässä Suomi on vaarassa. Terroristijärjestöt ovat sanoneet ääneen lehdistössä, että aiomme lähettää näitä terroristeja mukana. Myös supo on sanonut, että tällaisia henkilöitä varmasti tulee.
Suomessakin radikaaleja
Mäkelä totesi, että viranomaistietojen mukaan tänne on tullut satoja terroristijärjestöyhteyksiä omaavia henkilöitä turvapaikanhakijoiden joukossa.
– Tutkimusten mukaan myös suomalaiset turvapaikanhakijat ovat radikalisoituneimpia suhteessa määräänsä koko Euroopassa – laskettuna sillä mittapuulla, kuinka monet lähtevät takaisin kotimaihinsa taistelemaan, Mäkelä pahoitteli.
Esitys lähtee seuraavaksi lakivaliokuntaan, jolle perustuslaki- ja hallintovaliokunta antavat lausunnon.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkija Ylellä: terrorismin torjunta kiinnostanut ainoastaan perussuomalaisia ja tasavallan presidenttiä

Packalén: Eurooppaa saattaa kohdata massiivinen sarja terrori-iskuja

Kansanedustaja Mika Niikko: Kansallinen etu terrorismin torjunnan kärkeen

Leena Meri: Perheenyhdistämisellä ei torjuta terrorismia – juuret ovat kalifaattijulistuksessa

Merkelin suosio romahtanut Baijerin terrori-iskujen jälkeen

Jotta totuus unohtuisi – denialisti kiistää yhteyden islamin ja väkivallan välillä

Rap-artisti kääntyi muslimiksi – nyt epäillään terrorismirikoksista

Yhdysvaltain sisäministeriö varoittaa kansalaisiaan terrorismista Euroopan lomilla

PS Helsinki: Suomeen palaavilta islamistitaistelijoilta peruutettava oleskelulupa – ”Vakava uhka Suomelle”
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













