

MATTI MATIKAINEN
EU-elvytyspaketti romuttaa valtionosuusjärjestelmän kautta kuntien rahoituspohjan
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen muistuttaa, että raha on Suomen kunnissakin rajallinen resurssi. Hallituksen hiilineutraali Suomi 2035 -toimenpideohjelma kuitenkin antaa kunnille vapaat kädet kurittaa tavallisia suomalaisia esimerkiksi tietulleilla. – Päätökset naapurikunnan asukkaiden työmatkojen haittaamisesta tehdään jatkossa kuntien valtuustoissa, Putkonen sanoo.
Matti Putkonen huomauttaa, että kaikella on hintansa tässä maailmassa. Sanna Marinin johtaman hallituksen ideologiset hankkeet ovat johtamassa siihen, että tulevaisuudessa kuntien veronmaksajat joutuvat maksamaan kallista hintaa.
– Tavalliset suomalaiset pakotetaan maksamaan miljardeja EU-elvytyspaketista, hallituksen hiilineutraalisuustavoitteesta ja haittamaahanmuutosta, Putkonen harmitteli maanantaina Tuumaustunnilla.
Hallitus vaatii tavallisilta suomalaisilta suuria taloudellisia uhrauksia eikä tunnu ymmärtävän, että jo nyt Suomessa liian monella asustelee matti kukkarossa.
– SDP, keskusta ja vihreät väittävät, että keskustelu siitä, kuinka tavallisilta suomalaisilta ovat rahat loppu ei kuulu kuntavaaleihin. Kokoomuslaiset ovat toistaiseksi olleet hallitusta myötäilevä taustakuoro, eräänlainen hallituksen äänetön yhtiömies. Lieneekö kokoomuksen tavoite päästä pikaisesti hallitukseen apupuolueeksi? Putkonen kysyy.
Valtuutettujen noustava öljykapinaan
Perussuomalaisten työmies muistuttaa, että suomalainen veronmaksaja osallistuu valtionosuusjärjestelmän kautta kuntien kaikkien peruspalvelujen rahoitukseen.
– Siksi EU-elvytyspaketti on yksi olennaisimmista asioista tulevissa kuntavaaleissa. Kun Marinin hallitus kokoomuksen tuella kippaa yli 6 miljardia euroa veronmaksajien rahaa Italiaan ja muuhun Etelä-Eurooppaan, niin nämä rahat ovat sitten poissa kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta suomalaisilta. Rahan tuhlaaminen Etelä-Eurooppaan on pois tavallisilta kuntalaisilta. Se romuttaa valtionosuusjärjestelmän kautta kuntien rahoituspohjan.
Hallituksen hiilineutraali Suomi 2035 -toimenpideohjelma lisäksi antaa kunnille vapaat kädet kurittaa tavallisia suomalaisia esimerkiksi tietulleilla.
– Päätökset naapurikunnan asukkaiden työmatkojen haittaamisesta tehdään jatkossa kuntien valtuustoissa. Edelleen samaisen ohjelman mukaan tuhansien kuntien omistamien rakennusten öljylämmitys tulee vuoteen 2024 mennessä vaihtaa ns. kestävämpiin lämmitysmuotoihin. Tästäkin päätetään jatkossa kuntien valtuustoissa. Kehotan kaikkia tulevia valtuutettuja nousemaan kapinaan ja varmistamaan, että kunnan kiinteistöjä saa jatkossakin lämmittää öljyllä.
Myös haittamaahanmuutto rokottaa kuntien taloutta
Kevään kuntavaaleissa myös haittamaahanmuutto nousee keskeiseksi teemaksi viimeistään silloin, kun kuntalaisille selviää, kuinka paljon haittamaahanmuutto rokottaa kuntien taloutta.
– Tulevina vuosina monen kunnan uudet valtuutetut joutuvat miettimään, millä toimilla kunnan talous saadaan tasapainoon. Tulevat ikävät leikkauspäätökset tehdään arvopohjalta eli joudutaan päättämään, leikataanko haittamaahanmuutosta vai vanhusten hoidosta. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Kunnanvaltuustoilla on itsenäinen päätösvalta otetaanko kuntaan kiintiöpakolaisia vai ei.
Putkonen lausuu kaikille kuntapäättäjiksi pyrkiville, että ikävien tosiasioiden tunnustaminen ja realismi ovat erityisen tärkeitä yhteisten asioiden hoitamisessa ja päätöksenteossa.
– Raha on kunnissakin rajallinen resurssi. Siksi asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Ainoastaan näin turvataan rahoitus kuntalaisten kannalta tärkeiden ja välttämättömien palveluiden rahoittamiseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-elvytyspaketti valtuutetut öljylämmitys autoilijat veronmaksajat haittamaahanmuutto Kuntavaalit Sanna Marin leikkaukset Kunnat perussuomalaiset Matti Putkonen hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: EU-elvytyspaketti ei jää kertaluonteiseksi – ”Vain Suomessa päättäjät pettävät itseään tai ainakin kansalaisia”

Euroopan unioni siirtyy yhteiseen velkaan ja liittovaltion suuntaan – ”Puheet Suomen viennin elvyttämisestä EU-paketilla ovat pötyä”

PS: Suomen on torjuttava EU:n tukipaketti – ”Raja on tullut vastaan ja jonkun on näytettävä esimerkkiä”

Perussuomalaisten kannatus vahvistuu kunnissa – keskustan alamäestä puhuminen tuottaa tuskaa edustaja Kurviselle

Halla-aho: On tärkeää, että kuntavaaleissa ihmiset ottavat kantaa laajemmin – kuntien ja valtion talous riippuu täysin samoista tekijöistä

Maahanmuutto maksaa yhä enemmän, niin suorien kuin epäsuorien kustannusten kautta ja se on pois kaikesta muusta – ”Kuntavaaleissa äänestäjä valitsee, kannattaako se tätä vai perussuomalaista linjaa”

Sosiaalinen maahanmuutto johtamassa alueiden ja koulujen eriytymiseen ja jakautumiseen – ”Näkyy suoraan jo asuntojen markkinahinnoissa”

EU:n elvytysrahat lentämässä taivaan tuuliin – Koponen: ”Tämä on täyttä hulluutta”

Suomen Perustan tuore tutkimus: Katso, mitä maahanmuutto maksaa omassa kunnassasi
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















