

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
EU-puheenjohtajamaa Kroatia pitää väestökatoa esillä
Vuodenvaihteessa Suomelta Kroatialle siirtynyt EU-puheenjohtajuus tietää usein unionin poliittisten asiakysymysten vaihtumista. Kroatia aikoo tuoda EU:ssa esille väestöongelman. Kymmenessä EU-maassa väestö vähenee, Financial Times kirjoittaa.
Kroatian pääministeri Andrej Plenković valittelee lehdelle antamassaan haastattelussa maansa väestökatoa. Se johtuu pääosin kahdesta tekijästä. Syntyvyys on alhainen ja unionin vapaa liikkuvuus on johtanut mittavaan poismuuttoon maasta.
EU:n väestö kasvoi hieman yli miljoonalla hengellä vuonna 2018. Samaan aikaan kymmenen jäsenmaan väestö kutistui. Väestökato keskittyy Itä- ja Etelä-Eurooppaan.
Väestötappiot suuruusjärjestyksessä koettiin Latviassa, Kroatiassa, Bulgariassa, Romaniassa, Liettuassa, Italiassa, Kreikassa, Portugalissa, Unkarissa ja Puolassa.
Harmaa Eurooppa
Demograafisesti Eurooppa on maanosista kaikkein harmain. Euroopan kansalaisten mediaani-ikä on 43 vuotta. Se on 12 vuotta korkeampi kuin maailman ihmisten mediaani-ikä.
Plenković kertoo Kroatian yrittäneen tehdä paljon väestökadon kääntämiseksi. Tässä työkalupakissa ovat lasten päivähoito, äitiyspäivärahat ja verotus syntyvyyden kohentamiseksi. Tulokset ovat jääneet laihoiksi. Kuolleita on vuosittain noin 15 000 syntymiä enemmän. Vapaa liikkuvuus pahentaa ongelmaa.
Plenković haluaakin ongelmaa ratkottavan EU-tasolla. Hän toivoo Brysselin tutkivan jäsenmaiden toimivat keinot edistää syntyvyyttä ja ohjata poliittisia valintoja EU-tasolla samaan suuntaan.
Hän huomauttaa, että EU:n koheesiorahoilla voidaan hillitä halua muuttaa ulkomaille. Suomi ajoi puheenjohtajakaudellaan leikkauksia koheesiorahoihin.
Raha ei välttämättä ole ainoa houkutin maastamuuttoon. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD:n tutkimuksessa korruptio ja epäluottamus valtion instituutioita kohtaan lisää maastamuuttoriskiä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Puhe väestönvaihdoksesta ei ole foliohattuilua tai liioittelua

Valtamedia saivartelee väestönvaihdos-sanasta – Riikka Purra ei lakkaa puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä

Riikka Purra: Tutkimus- ja tilastotieto tukee väitettä väestönvaihdoksesta

Ranne: Punavihreä, maailmaa pelastava ja suomalaisia kurittava hallitus tekee selväksi, että perheen elättäminen on kallista ja lasten hankkiminen ilmastonvastainen teko

Puisto: Väestörakenne on muuttumassa kiihtyvällä tahdilla – ”Uhkana on se, että Suomi kehitysmaalaistuu”

Halla-aho varoittaa Ruotsin mallin seurauksista: ”Arvatkaa, kuka ei voita?”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













