

LEHTIKUVA
EU:n elvytysrahat lentämässä taivaan tuuliin – Koponen: ”Tämä on täyttä hulluutta”
Espanjassa on noussut kohu vasemmistohallituksen myöntämästä 53 miljoonan euron tuesta pienelle, tappiolliselle Plus Ultra -nimiselle lentoyhtiölle, jota epäillään myös yhteyksistä Venezuelan valtiojohtoon. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on tuohtunut tapauksesta ja julkaisi maanantaina Twitter-tilillään päivityksen Espanjan tukipäätökseen liittyen.
– Kun muut työntävät rahaa loputtomasti kassaan, voi tehdä mitä vaan. Espanja jakaa 53 miljoonaa euroa koronatukea lentoyhtiölle, jolla on yksi kone, tappiollinen tulos ja jota epäillään yhteyksistä EU-pakotelistalla olevaan Venezuelan valtiojohtoon. Näin voi käydä myös meidän antamille tuille, kansanedustaja Ari Koponen tviittasi maanantaina.
– Kyllä tässä alkaa olemaan merkkejä ilmassa siitä, että EU:n velkarahaa lapioidaan Etelä-Euroopan maihin niin paljon, ettei sen kohdistamista pystytä valvomaan mitenkään. Myös Italian mafia laatii lehtitietojen mukaan jo strategioita päästäkseen käsiksi Euroopan unionin satojen miljardien eurojen elvytyspakettiin. Marinin hallituksen sinisilmäisyys voi tulla vielä kalliiksi suomalaisille, Koponen jatkaa.
Velkarahalla kotimainen työ ja verotulot Espanjaan
Espanja on ollut viime aikoina otsikoissa senkin takia, että sen hallitus aikoo käyttää EU:n elvytysmiljardeja myös sähköautojen akkutuotantoon. Espanjan hallitus julkisti muutama viikko sitten viiden miljardin euron hankkeen, jonka tavoite on luoda maahan oma sähköautojen akkuteollisuus, aivan kuten Suomellakin.
Raha Espanjalle tulee myös EU:n elvytysrahastosta, josta Espanja on saamassa 72 miljardia euroa. Suomi on elvytysrahastossa nettomaksajana, eli käytännössä Suomi rahoittaa näillä varoilla Espanjan kilpailevaa toimintaa.
– Pahimmassa tapauksessa tässä on käymässä niin, että meidän heille antamalla velkarahalla viedään kotimainen työ ja verotulot Espanjaan. Tämä on täyttä hulluutta, Koponen päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskenkylä: EU:n elpymisrahastossa vakavia ongelmia, oikeudellinen pohja kyseenalainen

Eduskunta ei ole vielä edes hyväksynyt EU-elvytyspakettia – vihreät ministerit ja valtiovarainministeri Vanhanen mehustelevat jo, miten rahat törsätään

Taloustieteen emeritusprofessori Virén valtioneuvoston EU-elvytyspaketin saldosta: ”Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että elvytysvaikutus on nolla”

PS: Suomen on torjuttava EU:n tukipaketti – ”Raja on tullut vastaan ja jonkun on näytettävä esimerkkiä”

Sähköautojen tuotanto ei ole ekologista eikä eettisesti kestävää – Koponen: ”Punavihreä hallitus sulkee silmänsä ihmis- ja lasten oikeuksien rikkomiselta sekä luonnonvarojen tuhoamiselta”

Koponen: Espanjalaisia palkitaan laiskuudesta ja saamattomuudesta – suomalaisten kärsiessä koronapandemian ja rajoituksien vaikutuksista

Hallituksen ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista” -malli polttaa suomalaiset loppuun – Ari Koponen: ”Etelään jaetuille velkamiljardeille olisi ollut käyttöä Suomessakin”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton puheenjohtajat ottivat yhteen velkajarrusta – Riikka Purra: ”Mä en nyt ymmärrä, mistä sä Minja edes puhut”
Kun valtiovarainministeri Riikka Purra ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela kohtasivat maanantaina harvinaislaatuisessa paneelikeskustelussa, Purra peräti kiitti Koskelaa tämän valitseman linjan talouspoliittisesta johdonmukaisuudesta. Velkajarrusta keskusteltaessa kipinät lensivät ja tunnelma kuumeni.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












