

Matti Matikainen
Halla-aho esittää etnistä profilointia islamilaisen terrorismin torjumiseksi – ”Ylilavea perus- ja ihmisoikeuksien tulkinta ei saa estää operaatioita”
BRYSSEL | Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho on tänään jättänyt Euroopan komissiolle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän esittää etnisen profiloinnin soveltamista islamilaisen terrorismin torjunnassa.
Halla-aho perustelee esitystään seuraavasti:
”EU-jäsenvaltioissa poliisiviranomaiset tavanomaisesti luovat rikostutkinnassa ja rikosten ehkäisyssä profiileja epäillyistä rikollisista. Profiloinnissa voidaan ottaa huomioon muun muassa fyysinen ulkomuoto, etninen tausta, kieli ja käytös. Profiloinnin kuitenkin on sekä nojattava syyttömyysolettaman ja puolueettomuuden periaatteisiin että liityttävä todisteisiin tai muuhun tärkeään tietoon koskien tiettyä rikosta. Profilointia ei saa tehdä, jos se perustuu vain henkilön muuttumattomiin ominaisuuksiin, kuten etnisyyteen, eikä epäilyyn rikoksesta. Etenkin etninen profilointi on koettu syrjiväksi, koska sen väitetään asettavan erilaiset vähemmistöt yleisesti epäilyn alaisiksi ja kääntävän todistustaakan vähemmistöjen harteille rikostutkinnassa.
Islamilaisen terrorismin tehokas torjunta Euroopassa edellyttää viranomaisilta ennakkoluulotonta asennetta. Tällöin etnisen profiloinnin soveltamista ääri-islamilaisuuden ehkäisyssä olisi vakavasti harkittava huolimatta profilointiin liitetyistä perus- ja ihmisoikeusongelmista. Islamilaisten äärijärjestöjen suorittamien terrori-iskujen tekijöistä on varsin vaivatonta luoda rikosprofiili, jossa etnisyydellä on kielen ja käyttäytymisen ohella iso rooli. Ennakoivat turvallisuustoimenpiteet terrorismin ehkäisyssä henkilö- ja ajoneuvotarkastusten, salakuuntelun, kotietsintöjen ja pidätysten muodossa olisikin näin syytä kohdistaa etenkin niihin ihmisiin, joiden etninen alkuperä on Lähi-Idässä, Pohjois-Afrikassa tai Keski-Aasiassa. Tätä näkökantaa puoltaa se tosiasia, että edellä mainittuja etnisiä taustoja edustavat henkilöt ovat olleet yliedustettuina islamilaisen ääritoiminnan ja terrori-iskujen suorittajina. Ylilavea perus- ja ihmisoikeuksien tulkinta ei saisi estää tehokkaiden terrorisminvastaisten operaatioiden suorittamista EU-maissa.”
Europarlamentaarikon kysymys komissiolle kuuluu näin:
”Onko komissiolla valmiutta esittää etnisen profiloinnin soveltamista islamilaisen terrorismin torjunnassa huolimatta siihen liitetyistä perus- ja ihmisoikeusongelmista?”
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhdysvaltain sisäministeriö varoittaa kansalaisiaan terrorismista Euroopan lomilla

PS vahvistaa ehdokasjoukkoaan Helsingissä: Halla-aho mukaan kunta- ja eduskuntavaaleihin

Radikaali islam hallitsee Brysselin Molenbeekia – Halla-aho vaatii tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa: ”Tällaista kehitystä ei saa päästää Suomeen”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












