

Halla-aho: Valtion ei pidä ohjata verotuksella ruuan hintaa – ”Lihansyöntiä demonisoidaan ideologisista syistä”
Ylen puoluejohtajatentissä torstai-iltana nähtiin erikoista kiertelyä ja sanallista väistelyä, kun puoluepomoilta kysyttiin, kannattavatko he veronkorotuksia liharuualle ja autoilun kustannuksille. Lopulta kävi selväksi, että vihervasemmisto haluaa nostaa autoilun kustannuksia ja ruuan verotusta.
Ylen suuressa tv-vaalitentissä eilen illalla puoluejohtajat ajautuivat epämukavuusalueelle, kun keskustelu kääntyi ilmastonmuutokseen, ruuan hintaan ja autoilun kustannuksiin.
Varsinkin SDP:n Antti Rinne joutui selittelemään, mitä hän tarkoitti demareiden esittämällä ”kestävän kehityksen arvonlisäverolla.”
– Arvonlisävero voi olla ilmaston kannalta ohjausmekanismi, sillä ohjataan ihmisiä tekemään oikeita ratkaisuja. Verojärjestelmä siis ohjaa käyttämään ilmastonmuutoksen kannalta fiksuja kulutusratkaisuja.
Demarit ja vihreät lihansyöjien kimpussa
Kun Rinteeltä kysyttiin, minkä tuotteen hintaan kestävän kehityksen arvonlisävero laitettaisiin, Rinne myönsi, että kysymys olisi muun muassa lihasta.
– Esimerkiksi Brasiliasta tuotavalle lihalle, Rinne yritti selitellä.
Hän ei selvästikään pitänyt SDP:n veronkiristyssuunnitelmia koskevista tarkentavista kysymyksistä.
Myös vihreiden Pekka Haavisto sanoi kannattavansa kuluttajien ”ohjaamista oikeisiin valintoihin.”
Suomalainen liha on ekologisempaa
Rinne on aiemmin vastannut myöntävästi Helsingin Sanomien vaalikoneen väittämään, jonka mukaan suomalaisia pitäisi ohjata vähäisempään lihansyöntiin verotuksen keinoin.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan valtion ei pidä ohjata verotuksella ruuan hintaa, mutta se ei silti tarkoita ilmastovaikutuksien huomioimatta jättämistä.
– Lihansyöntiä demonisoidaan ideologisista syistä. Korostaisin tässä paikallisuutta, eli lähiruoka on kaiken a ja o, oli se sitten kasvista tai lihaa. Suomalainen liha on ekologisempaa. Ei ole tervettä, että Uuden Seelannin lammas on halvempaa kuin kotimainen. Ei kasvisruokaa tarvitse silti pelätä, se on terveellistä, Halla-aho sanoi.
Hän nosti esille myös ruokahävikin osuuden ilmastopolitiikassa.
– Tällä hetkellä noin kolmekymmentä prosenttia ruuasta menee hävikkiin, mistä seuraa, että 30 prosenttia maatalouden päästöistä on turhia.
Samat tahot nostamassa bensan hintaa
Sekä Rinne että Haavisto ovat ensi vaalikaudella valmiita nostamaan autoilun kustannuksia muun muassa polttoaineveron korotuksella.
– Polttoainevero on yksi keino suunnata kohti puhtaampaa liikennettä. Tekisin sen ratkaisun että nostaisin dieselin hintaa tankilla, Haavisto sanoi
Rinteen mukaan ”tulevien vuosien aikana polttoaineveroa nostetaan.” Rinteen ja SDP:n linja on myös se, että ensi vaalikaudella laaditaan aikataulu polttomoottoriautojen kieltämiseksi.
Halla-aho: Polttoaineveroa leikattava
Sen sijaan perussuomalainen duunari- ja yrittäjämyönteinen linja on se, että keskituloisten suomalaisten ostovoimaa on lisättävä eri tavoilla, muun muassa polttoaineveroa leikkaamalla, koska monille ihmisille oleellista on autoilun käyttökustannukset. Halla-aho sanoi myös kannattavansa autoveron alentamista.
Sähköautoista Halla-aho totesi, ettei se ole tällä hetkellä realistinen vaihtoehto.
– Liikenne varmasti sähköistyy tulevaisuudessa, mutta sähköautojen kohdalla on ymmärrettävä, ettei Tesla ole tällä hetkellä tavallisen ihmisen saavutettavissa, Halla-aho sanoi viitaten sähköautojen korkeaan hankintahintaan.
Halla-aho myös muistutti, etteivät sähköautotkaan ole päästöttömiä ympäristöä kuormittavan akkuteknologian vuoksi. Akuissa tarvittavien metallien, kuten koboltin, louhiminen kuluttaa energiaa ja aiheuttaa päästöjä. Lisäksi akkujen kuljettaminen paikasta toiseen tuottaa päästöjä.
Paikallinen tuotanto on ilmastoteko
Perussuomalaiset irtisanoutuivat äskettäin muiden eduskuntapuolueiden yhdessä sopimista päästövähennyslinjauksista. Halla-aho korosti, että tällä ratkaisulla perussuomalaiset haluavat korostaa suhteellisuudentajua ja kohtuullisuutta ilmastokeskustelussa.
– Suomen osuus maailman päästöistä on reilun promillen luokkaa. EU:n taakanjakomalli ei mielestämme ole oikeudenmukainen sellaisia maita kohtaan, jotka ovat jo tehneet paljon. Suomi on viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana leikannut päästöjään enemmän kuin EU-maat keskimäärin, Halla-aho sanoi.
Hän lisäsi, että perussuomalaisten mielestä ilmastopolitiikkaa on tarkasteltava kokonaisvaikutusten kannalta.
– Jos ajamme teollisuustuotantoa pois Suomesta, niin silloin teollisuus siirtyy sinne, missä kunnianhimo on matalampi ja sieltä tavara kuskataan saastuttaen suomeen. Paikallinen tuotanto on ilmastoteko.
Hoitajamitoitus lakiin
Vanhusten hoivapalveluissa tarvittavan hoitajauudistuksen on arveltu maksavan 200 miljoonaa euroa. Puoluejohtajilta kysyttiin, kuinka paljon he ovat valmiita sitoutumaan vanhustenhuoltoon.
Kokoomuksen Petteri Orpo ei vieläkään myöntänyt, että kokoomus olisi sitoutunut hoitajamitoituksen nostamiseen 0,7 hoitajaan, joka viittaa hoitajien kokonaismäärään suhteessa hoitopaikkojen määrään.
– Me olemme sitoutuneita asiantuntija-arvioon, josta sitten myöhemmin selviää, paljonko tarvitaan lisää hoitajia, Orpo sanoi, kieltäytyen kertomasta kannattaako kokoomus hoitajien lisäämistä vai ei.
Halla-aho esitti perussuomalaisten kannan, joka on se, että 0,7:n hoitajamitoitus on kirjattava lakiin, ja sitä on myös valvottava kunnolla.
– Hoitajamitoituksen nostaminen 0,7:ään on perusteltua. On kuitenkin muistettava, että mitoituksen kirjaaminen lakiin ei yksin riitä, jos sen toteuttamiseen ei ole rahaa. Samalla myös valvonta on tärkeää, koska toimijat pyrkivät kiertämään mitoituksia haamuhoitajilla. Jos valvontaa lisätään, yrityksillä on tarve karsia kustannuksia. Ulkoa hankituissa palveluissa on painotettava enemmän laatua kuin hintaa, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttomoottoriautot Lihansyönti hoitajamitoitus puheenjohtajatentti polttoainevero Pekka Haavisto Petteri Orpo sähköauto Antti Rinne ilmastopolitiikka Autovero Liikenne Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Putkonen: Demareiden kestävän kehityksen arvonlisävero vie duunareilta lauantaimakkaran suusta

Taloustieteen professori, eurovaaliehdokas Virén huolissaan korkeasta kokonaisveroasteesta

Ronkainen: Jättäkää lapset rauhaan ilmastovouhotukselta

Reijonen: Lähiruuan käyttö vahvistaisi omavaraisuuttamme, huoltovarmuutta ja maaseudun elinvoimaisuutta
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.















