

PS ARKISTO
Hallitus esittämässä uusia ilmastotoimia – Purra: ”Ykkösasiamme pitäisi olla oman turvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistaminen”
Suomen hallitus on pääsemässä sopuun uusista ilmastotoimista, joista tiedotettaneen viimeistään ensi viikolla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra varoittaa ilmastokunnianhimon riskeistä maataloudelle ja ruoantuotannolle.
Mediatietojen mukaan Suomen hallitus on pääsemässä sopuun uusista ilmastotoimista. Neuvotteluissa on ollut muun muassa jakeluvelvoitteen nosto ja maataloustoimia.
Ruoan hinta nousee rajusti
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra varoittaa Facebook-kirjoituksessaan ilmastokunnianhimon riskeistä maataloudelle ja ruoantuotannolle.
– Hallitus on päätymässä esittämään uusia ilmastotoimia. Juuri kuten syksyllä oli puhe – Ilmastopaneelin ja muiden asiantuntijoiden kehottamana. Hallituspuolueet ovat lehtitietojen mukaan löytäneet yksimielisyyden.
– Maataloudessa ja ruoantuotannossa on suuria ongelmia ja riskejä, alkaen lannoitteiden saatavuudesta ja siitä, saadaanko kevätkylvöjä edes tehtyä. Ruoan hinta nousee rajusti. Samaan aikaan Suomen hallitus esimerkiksi esittää kymmenen maatalouteen kohdistuvaa uutta ilmastotoimea. Tätä on niin kovin vaikea ymmärtää. Pitäisikö Ilmastopaneelin päättää myös Suomen turvallisuuspolitiikasta?
Onko hallitus kartalla?
Purra huomauttaa, että keskustan viime päivien käsittämättömät kannanotot ilmastokunnianhimon lisäämisestä ovat olleet vain pohjustusta tulossa oleville toimille.
– Ukrainassa on sota, jonka vaikutukset leviävät kaikkialle. Ykkösasiamme pitäisi olla oman turvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistaminen. Ja suomalaisten pärjääminen.
– Ja nämä tekevät ilmastotoimia! Lehdessä kerrottiin, että autoilun veroja ei kuitenkaan olla nyt nostamassa. Ihanko totta! Mitä ajattelet asiasta? Onko hallitus kartalla? Purra kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ilmastopaneeli ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka lannoitteet ilmastotoimet sota kurjistaminen hintojen nousu ruuantuotanto Riikka Purra Ukraina Turvallisuus Huoltovarmuus perussuomalaiset Maatalous hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Suomen omavaraisuutta nostettava – ”Huonoina aikoina huoltovarmuus on elintärkeää”

Purra: Hallituksen politiikka on lose-lose-tilanne suomalaiselle maataloudelle – ”Se on tiettyjen tahojen tarkoituksenakin”

Perussuomalaiset jätti välikysymyksen: Suomalaisten verorahoja ja uutta velkarahaa kohdistetaan ilmastotoimiin, jotka heikentävät Suomen asemaa ja kansantaloutta

Leena Meri: Hallituksen ilmastotoimien hintalappu on sietämättömän suuri – ”Hallituksen pitää tulla järkiinsä”

PS: Maatalouden hätätila julistettava – välittömiä aputoimenpiteitä nyt

Hallitus suunnittelee taas uusia ilmastorasitteita – Purra: ”Miksi ette tässäkään tilanteessa voi luopua kustannuksia lisäävistä toimista?”

Sota riehuu Ukrainassa, hallitus pelastelee ilmastoa

Perussuomalaiset teki eduskunnassa 19 esitystä suomalaisen maatalouden pelastamiseksi – hallitus äänesti kaikki kumoon

Ministeri Lintiläkin levittelee vain käsiään: Ruuan hinta nousemassa kaksinkertaiseksi, hallitus jatkaa ilmastotoimiaan – miksi SDP ja keskusta hyväksyvät suomalaisten jatkuvan kurjistamisen?
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Saksassa kansalaiset ilmiantavat toisiaan rasismista, syrjinnästä ja oikeistolaisista satoihin ilmiantokeskuksiin
Saksalaisia innostetaan ilmiantamaan toisiaan matalalla kynnyksellä rasismista, vihapuheesta, syrjinnästä ja muusta epäilyttävästä toiminnasta, kuten äärioikeistolaisuudesta. Ilmoituksia voi jättää satoihin julkisiin ja yksityisiin toimipisteisiin ja nimettömänä myös netissä. Ilmiannettujen suojaksi on perustettu nyt myös ilmiantojen ilmiantokeskus.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












