

SIMON ELO
Hillary Clinton: ”En halua maksaa Donald Trumpin lasten korkeakoulutusta”
Yhdysvalloissa äänestetään tänään – niin sanottuna supertiistaina – 12 osavaltiossa demokraattien ja republikaanien presidenttiehdokkaasta. Yksi kilpailluimmista osavaltioista on Virginia. Suomen Uutiset oli paikalla demokraattien kärkiehdokkaan Hillary Clintonin vaalitilaisuudessa George Masonin yliopistolla Fairfaxissa.
Pyrin presidentiksi kaataakseni kaikki esteet, jotka ovat tiellämme, Hillary Clinton sanoi auditorioon ahtautuneille tuhannelle kuulijalle.
Pitkän, tuntien jonotuksen jälkeen sadat ihmiset jäivät myös tilaisuuden ulkopuolelle. Puolen tunnin perustason hengennostatuspuheen pitänyt Clinton käyttäytyi hillitysti.
– Jos äänestät minua, niin taistelen puolestanne tässä kampanjassa kenet tahansa republikaanit sitten asettavatkaan ehdokkaakseen.
”Pahoittelen republikaanien kielenkäyttöä”
Clinton syytti republikaaneja keskiluokan vahingoittamisesta ja kehui puolisonsa, presidentti Bill Clintonin ajan talouspolitiikkaa.
– Pahoittelen syvästi republikaanien kielenkäyttöä. Syntipukkien luomista, sormella osoittamista, syyllistämistä, Clinton sanoi.
– On olemassa toinen tie, jonka amerikkalaiset haluavat valita.
Varoi mainitsemasta kilpakumppaniaan
Clinton varoi mainitsemasta nimeltä kilpakumppaniaan, Vermontin senaattoria Bernie Sandersia. Hän kuitenkin kritisoi Sandersia tämän esityksestä maksuttomasta korkeakoulutuksesta kaikille.
– En halua maksaa Donald Trumpin lasten korkeakoulutusta, Clinton sivalsi yleisön nauraessa.
Clinton vaati aselainsäädännön tiukentamista ja kutsui asejärjestöjä kuten Kansallista kivääriyhdistystä NRA:ta ”Washingtonin vaikutusvaltaisimmiksi lobbaajiksi”.
Clinton ei kertonut tarkemmin maahanmuuttopoliittisesta linjastaan, vaikka kysymys on yksi republikaanileirin tärkeimmistä kiistakapuloista.
”Donald Trump on häpeä maallemme”
Nuori opiskelijapariskunta Hugo Lewis ja Lorrie Bermin kannattavat Clintonia erityisesti sosiaalikysymysten kuten liberaalin aborttikannan vuoksi.
– Donald Trump on häpeä maallemme ja en usko että hän voi voittaa Clintonia kun aletaan puhua faktoista, Bermin sanoo.
– Uskon, että Marco Rubio olisi paljon vahvempi ehdokas republikaaneille. En usko että demokraatit ovat erityisen innostuneita Clintonista, vaan Trumpin uhka innostaa demokraatteja tukemaan häntä, Lewis lisää.
Osa latinoistakin Trumpin takana
Latinotaustainen opiskelija Ismar Ventura kuvailee näkemystään Clintonista ”neutraaliksi”.
– Sekä republikaaneilla että demokraateilla on useita ajatuksia, joista pidän, hän sanoo.
Ventura todennäköisesti äänestäisi mieluummin Clintonia kuin Trumpia.
– Pohjois-Virginiassa on kyllä latinoita, jotka äänestävät Trumpia. Tunnen muutaman henkilökohtaisesti. He kokevat, että kaikkien maahanmuuttajien pitäisi tulla laillisen maahanmuuttojärjestelmän kautta, Ventura kertoo.
Sanders vaikuttaa kotikutoisemmalta
Clintonin kampanjakoneisto jyllää täydellä voimalla. Bernie Sanders vaikuttaa kotikutoisemmalta ja monen korviin aidommalta, ja ne ovat tärkeimpiä syitä, miksi Sandersin esitteitä metroasemalla jakava Maria äänestää häntä.
– Kampanjalla menee hyvin. Odotan suurien osavaltioiden kuten Kalifornian ja New Yorkin esivaaleja. Niissä on jaossa satoja valitsijamiehiä.
Demokraattien esivaalitaistosta voi tulla vielä pitkä.
SIMON ELO
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhdysvaltain presidenttikisa kuumenee supertiistaina

Yllättävä tutkimustulos – Trumpin kannattajat ovatkin varakkaita ja koulutettuja
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














