

Harva kehtaa enää Isossa-Britanniassa heilutella näitä kylttejä. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Irakilainen puukotti brittiopiskelijaa joutuakseen karkotetuksi maasta
Laittomasti Britanniassa oleskellut irakilaismies puukotti kadulla vastaan tullutta opiskelijaa, jotta saisi maastakarkotuksen ja ilmaisen lentolipun takaisin kotiin. Hän joutuu kuitenkin odottelemaan kotiinpaluuta hetken aikaa, sillä oikeus tuomitsi hänet kuudeksi vuodeksi vankilaan. Britannian uusi turvapaikkalaki pyrkii estämään juuri tällaiset tapaukset.
Viime joulukuussa laittomasti maassa oleva irakilaismies Mohammed, 28, lähestyi 18-vuotiasta opiskelijapoikaa puistossa Southamptonissa. Mohammed kysyi pojalta, osaako tämä potkunyrkkeillä. Sen jälkeen irakilaismies huitaisi opiskelijapoikaa takkinsa taskusta ottamallaan keittiöveitsellä.
Opiskelijapojan onnistui juosta karkuun tilanteesta, mutta hän menetti verenhukan takia tajuntansa jonkin matkan päässä. Onneksi hänen ystävänsä soitti hätänumeroon ja piti painetta haavan päällä ambulanssia odotellessa. Opiskelija vietiin sairaalaan, jossa puhjennut keuhko leikattiin. Poika selvisi hengissä.
Puukotti, koska halusi kotiin
Kumiveneellä kanaalin yli Britanniaan tullut Mohammed pidätettiin hyökkäyksen tapahtumapaikalta. Hän kertoi poliisille puukottaneensa uhria, jotta hänet lähetettäisiin takaisin Irakiin.
Irakilaismies on poliisin vanha tuttu, sillä hänelle on aiemmin annettu varoitus vahingonteosta ja pahoinpitelystä. Lisäksi viime toukokuussa hänet tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen rasistisin perustein tehdystä ahdistelusta.
Kuusi vuotta vankeutta
Oikeudessa Mohammed myönsi syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn ja teräaseen hallussapito. Hänelle langetettiin kuuden vuoden vankeustuomio.
Puolustusasianajaja kertoi oikeudessa, että Mohammed on ollut majoitettuna hotelliin Bournemouthissa, joka on suosittu rantalomakohde. Pitkän hiekkarantansa ansiosta kaupungista käytetään lempinimeä ”Englannin Riviera”.
Hotellimajoitus rantalomakohteessa ei riittänyt
Siitä huolimatta Mohammed ei ollut tyytyväinen olosuhteisiinsa, vaan olisi halunnut palata kotiin Irakiin. Hänellä ei kuitenkaan ollut rahaa maksaa lentolippua itse. Siksi hän oli kysynyt neuvoa ”ihmisiltä, jotka tuntevat maahanmuuttojärjestelmän”. Hänelle oli kerrottu, että jos tekee riittävän vakavan rikoksen, joutuu karkotetuksi ja saa ilmaisen lentolipun kotiin.
Mohammedin puolustusasianajaja totesi oikeudessa, että hän ei pidä asiakastaan kovinkaan älykkäänä ihmisenä. Puolustusasianajaja kuitenkin korosti, että Mohammed on kokenut rikoksensa johdosta katumusta, tai ainakin surua.
Tarjolla olisi ollut 3 000 euron kotiinpaluuraha
Jos Mohammed olisi kysynyt neuvoa sellaisilta ihmisiltä, jotka oikeasti tuntevat Britannian turvapaikkajärjestelmän, hänelle olisi kerrottu, että maasta pois päästäkseen ei tarvitse yrittää tappaa ketään.
Mohammed olisi voinut saada vapaaehtoisen paluun tukijärjestelmästä ilmaisen lentolipun kotiin. Lisäksi hän olisi voinut saada jopa kolmen tuhannen punnan avustuksen aloittaakseen uuden elämän omassa kotimaassaan.
Uusi laki pysäyttämään laitonta maahantuloa
Laittomasti Britanniaan turvapaikanhakijaksi tullut Mohammed on juuri niitä ihmisiä, joiden maahantulon pääministeri Rishi Sunakin hallitus haluaa estää. Hallituksen uuden lakiesityksen mukaan turvapaikkahakemusta ei oteta edes käsittelyyn, jos hakija on tullut maahan laittomasti. Valitusmahdollisuutta ei ole.
Kaikki laittomasti maahan tulleet aiotaan jatkossa ottaa säilöön 28 vuorokaudeksi. Tämän ajan kuluessa heidät palautetaan joko omaan kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan, kuten Ruandaan. Säilöönottokeskuksina käytetään hotellien sijasta entisiä armeijan kasarmialueita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Rishi Sunak kumivene vapaaehtoinen kotiinpaluu Englannin kanaali laiton siirtolaisuus kotiinpaluuraha Laiton maahantulo Britannia maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demarien jäljet pelottavat Ruotsissa – nyt sosiaalityöntekijätkin pakenevat ongelmalähiöstä

Välikysymys nuoriso- ja katujengirikollisuudesta: Tämä on maahanmuuton ongelma – tekijää holhoava ja paapova ja uhrin unohtava rikospolitiikka on Suomen kansallinen ominaispiirre

Purra esitti epäluottamusta: Suomalaiset ovat kyllästyneet haittamaahanmuuton ongelmiin, mutta hallitus ei edelleenkään kehtaa myöntää nuoriso- ja katurikollisuuden juurisyitä

Ei turvapaikkaa laittomasti maahan tulleelle – Britannian uusi lakiesitys haluaa pysäyttää kumiveneet

Sijaisäiti raiskauksen takia Britanniasta karkotetulle afgaanille: ”Älä tule takaisin – täällä ei ole sinulle mitään”

Kierrätystä brittiläiseen tapaan: Sisäministeri sai potkut, hänet korvaa ulkoministeri ja ulkoministeriksi entinen pääministeri
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.














