

LEHTIKUVA
Islamistinen veitsi-isku Dresdenissä – Isis-kannattaja oli tullut turvapaikanhakijana Saksaan
Veitsihyökkäys kahta keski-ikäistä miesturistia vastaan Dresdenin vanhassa kaupungissa on osoittautunut terrori-iskuksi. Saksassa on paljon nuoria, radikalisoituneita muslimimiehiä, ja etenkin turvapaikanhakijoina maahan tulleet ovat valtavasti yliedustettuina väkivalta- ja henkirikostilastoissa.
Dresdenissä lokakuun alussa tapahtuneesta veitsihyökkäyksestä on vangittu 20-vuotias syyrialainen turvapaikanhakija, kertoo Saksan yleisradio. Syyrialaismies oli tullut Saksaan vuonna 2015 alaikäisenä turvapaikanhakijana.
Hän on saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, mutta häntä ei ole käännytetty maasta. Bild-lehden mukaan hänet tuomittiin jo vuonna 2018 nuorena rikoksentekijänä 2 vuoden ja 9 kuukauden vankeusrangaistukseen Isis-järjestön tukemisesta.
Vapautui vankilasta vain muutama päivä ennen iskua
Syyrialainen Abdullah A. oli vapautunut nuorisovankilasta vain muutama päivä ennen terrori-iskuaan. Hän löi veitsellä kahta muualta Saksasta tullutta turistia Dresdenin vanhassa kaupungissa. 55-vuotias uhri kuoli myöhemmin sairaalassa. Toinen uhreista, 53-vuotias mies, haavoittui vakavasti. Epäilty saatiin kiinni DNA-jälkien perusteella pari viikkoa teon jälkeen.
Saksassa on paljon nuoria, radikalisoituneita muslimeja, jotka juhlivat Ranskan äskettäisen terrori-iskun tekijää sankarinaan, kertoo Tagesspiegel-lehti. Myös Ranskan terroristilla oli yhteyksiä Isis-järjestöön.
– Islamistinen terrorismi on jatkuva uhka yhteiskunnallemme, kommentoi oikeusministeri Christine Lambrecht Saksan yleisradiolle.
– Poliisin, turvallisuusviranomaisten ja oikeuslaitoksen on oltava varuillaan ja toimittava päättäväisesti, oikeusministeri jatkoi.
Turvapaikanhakijat yliedustettuina väkivaltarikostilastoissa
Turvapaikanhakijat ovat selvästi yliedustettuina väkivaltarikostilastoissa, uutisoi Bild-lehti äskettäin. Saksan keskusrikospoliisin laatiman tilastokatsauksen perusteella joka kahdeksas (13,3 %) törkeästä pahoinpitelystä vuosina 2015-19 epäilty oli turvapaikanhakija. Tämä tarkoittaa lähes sataa tuhatta turvapaikanhakijan tekemää törkeää pahoinpitelyä kyseisellä viiden vuoden ajanjaksolla.
Murhissa ja tapoissa turvapaikanhakijoiden osuus oli vielä hieman suurempi: 14,9 prosenttia. Tämä tarkoittaa yli kahta tuhatta turvapaikanhakijan tekemää henkirikosta. Tilastollisesti turvapaikanhakijoiden yliedustus on valtava, sillä he edustavat vain noin kahta prosenttia koko väestöstä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Christine Lambrecht veitsi-isku Dresden muslimiterrorismi alaikäiset turvapaikanhakijat rikostilastot ISIS Turvapaikanhakijat Terrorismi Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkijat: Isis on yhä uhka Saksassakin vaikka äärioikeiston iskut ovat nyt huomion keskipisteenä

Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – PS: Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua Isis-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!

Perussuomalaiset välikysymyksessään: ”Suomen on ajettava EU:n sisärajatarkastuksia ja hylättävä toisesta jäsenmaasta tulevien turvapaikkahakemukset”

Isisläisiä kuljettava lento al-Holista saapuu – Purra: ”Valtion ylin johto tekee salaisia operaatioita, jotta maahan saadaan tuotua todennäköisiä terroristeja piilossa kansalaisten katseilta”

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus vaikeni Pariisin terrori-iskusta – ”Aiotteko karkottaa islamistiset ääriajattelijat?”

Ranska on saanut tarpeekseen islamistien ymmärtäjistä: ”Kansaa yököttää”

Nizzan terrori-iskussa kolme kuolonuhria

Itävallan sisäministeri: Isis-terroristi Wienin iskun takana
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












