
Italian ja Saksan lainakorkojen ero kasvoi kriittiselle tasolle
Italian ja Saksan 10-vuotisten lainakorot ovat etääntyneet. Italian lainakorot hyppäsivät tiistaina noin 20 korkopistettä eli 0,2 prosenttiyksikköä ylös yli kahden prosentin. Samaan aikaan Saksan korko painui yhä syvemmälle – nollan alapuolelle. Korkoero on ekonomistien arvioiden mukaan tasolla, jossa EKP alkaa huomautella ”rahapolitiikan välittymisen” esteistä.
Uutistoimisto Reutersin haastattelemat ekonomistit arvelevat, että EKP käärii hihansa Italian ja Saksan välisen korkoeron ollessa 250-300 korkopisteen tasolla. Tämä ero revähti tiistaina noin 260 korkopisteeseen.
Toinen mahdollinen EKP:n aktivoitumisraja on Italian 10-vuotisen lainan kahden prosentin raja. Myös tämä rajapyykki puhkoutui tiistaina.
Italia kadotti rakkautensa unioniin
Uutistoimisto Bloomberg puolestaan kirjoittaa italialaisten kääntymisestä EU:ta vastaan. Kun koronavirus levisi laajasti Pohjois-Italiassa, Saksa ja Ranska pysäyttivät suojavälineiden viennin Italiaan. EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde säesti italialaisten ahdinkoa tokaisemalla, ettei keskuspankin tehtäviin kuulu huolehtia euromaiden valtiolainojen korkoeroista.
Samaan aikaan Italiassa lukuisat ihmiset menehtyivät virustartuntojen vuoksi ja maan talous oli lähestulkoon pysäytettävä epidemian hillitsemiseksi.
Lagarde on korjannut lausumaansa. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pyysi italialaisilta anteeksi sitä, ettei unioni ollut tukemassa Italiaa tämän kamppailussa alusta asti.
Eurovastaiset nostavat kannatustaan
Vahinko oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua. Nyt yli puolet italialaisista ei pidä unionista. Se lisää poliittista painetta, varsinkin kun maan suurin parlamenttipuolue Viiden tähden liike on osittain eurovastainen. Puolue on menettänyt kannatustaan parlamenttivaalien jälkeen ja opposition eurovastaiset puolueet ovat puolestaan lisänneet kannatustaan.
Poliittisesti herkkä aihe on Euroopan vakausmekanismiin turvautuminen. Pääministeri Giuseppe Conte on tästä syystä joutunut tasapainoilemaan poliittisen ja markkinoiden paineiden välissä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puisto: Velkainen euroalue vaarassa huojuttaa myös Suomen koronan runtelemaa taloutta entisestään

Vihriälältä shokkiehdotus: osa EKP:n hallussa olevista valtioiden velkakirjoista muutettaisiin perpetuaaleiksi – ikuisiksi lainoiksi, joilla ei olisi korkoa eikä kuoletusta

EU:ssa suuria näkemyseroja yhteisestä tukipolitiikasta koronakriisin torjuntaan ja jälkihoitoon – Koskenkylä: ”On mahdollista, että euro kaatuu tähän kriisiin”

Koronaviruksen vuoksi pystytettyjä eristystoimia aletaan purkaa – terveysalan asiantuntijat huolissaan

Eurooppa-neuvostolla tiedossa rankka kokous: Eteläiset maat haluavat suoria tukirahoja, pohjoiset maat eivät innostu edes luottotuista

Euroalueen talous pakitti historiallisen paljon – ekonomistit arvelevat talouskuopan syvenevän
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













