

vapaaehtoisjärjestö Jugend Rettetin "Juventa"-alus heinäkuussa Välimerellä. / LEHTIKUVA
Viikon 31/2017 luetuin
Italian viranomaiset takavarikoivat siirtolaisia rahdanneen vapaaehtoisjärjestön Juventa-aluksen – järjestölle toimintakielto Välimerellä
Italian viranomaisten eilen pysäyttämä saksalaisen vapaaehtoisjärjestö Jugend Rettetin alus on takavarikoitu. Italian uutistoimisto Ansan mukaan Trapanin syyttäjä Ambrogio Cartosio kertoi aluksen toimineen yhteistyössä ihmissalakuljettajien kanssa.
Saksalainen Deutsche Welle kirjoittaa Jugend Rettetin ilmoittaneen, että sille on langetettu toimintakielto Välimerellä.
Syyttäjällä on todisteita siitä, että ihmissalakuljettajat ovat siirtäneet ihmisiä suoraan omalta alukseltaan Jugend Rettetin alukseen. Syyttäjä ei kuitenkaan usko Jugend Rettetin toimineen järjestäytyneesti yhdessä ihmissalakuljettajien kanssa.
Italiassa poliittinen paine kasvaa vaalien alla
Laiton maahanmuutto on murjonut Italian politiikkaa viime aikoina. Viiden tähden liikkeen mukaan vapaaehtoisjärjestöt toimivat meritaksipalveluna Välimerellä. Pohjoisen liiton mielestä kaikki vapaaehtoisjärjestöjen alukset tulisi takavarikoida.
Italian parlamentin alahuone hyväksyi kahden italialaisaluksen lähettämisen Libyan aluevesille. Alusten on määrä auttaa Libyan rannikkovartiostoa ja estää ihmissalakuljettajien toiminta.
Maassa järjestetään uudet parlamenttivaalit viimeistään ensi keväänä. Laiton maahanmuutto voi vaikuttaa vaalitulokseen.
Libyan itäosien hallitus: tuhotkaa italialaisalukset
Libyan itäosassa toimiva niin sanottu Tobrukin hallitus vastasi nopeasti Italian alusten lähetysesitykseen. Tobrukin hallitus määrää Libyan aluevesille tulevat italialaisalukset tuhottaviksi, Ansa kirjoittaa.
YK ei ole tunnustanut Torbukin hallitusta. Tobrukin hallituksen mukaan italialaisalukset loukkaavat Libyan itsemääräämisoikeutta.
YK:n tunnustama Libyan hallitus on pyytänyt italialaisten apua ihmissalakuljettajien toiminnan estämiseksi.
Perussuomalaiset vaativat loppua ihmissalakuljetukselle
Perussuomalaiset ovat jo pitkään peräänkuuluttaneet kansalaisjärjestöjen tukeman ihmissalakuljetuksen ehkäisemistä Välimerellä.
– Kansalaisjärjestöjen tukeman ihmissalakuljetuksen torjuminen olisi syytä asettaa Välimeren laittoman maahanmuuton ehkäisyn kärkihankkeeksi, Halla-aho linjasi heinäkuussa.
– Perussuomalaiset katsovat, että Suomen tulee lopettaa välittömästi sisäiset siirrot Italiasta ja Kreikasta ja kieltäytyä osallistumasta uusiin taakanjakojärjestelyihin. Sisäiset siirrot eivät ratkaise siirtolaiskriisiä vaan pahentavat sitä, sillä ne luovat siirtolaisille houkuttimen saapua meren yli Italiaan ja Kreikkaan, Halla-aho ja Leena Meri viestittivät.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italialaissyyttäjän hurja väite Välimeren ”meritaksipalveluista” – avustusjärjestöt toimivat kimpassa ihmissalakuljettajien kanssa

Packalén Euroopan neuvostossa: Pakolaiskeskuksia Libyaan

Halla-aho: kansalaisjärjestöjen tukema ihmissalakuljetus kuriin

Halla-aho, Meri: sisäiset siirrot seis, valvonta sisärajoille

Brittikomitea lyttää EU:n Välimerioperaatiot epäonnistuneiksi

Italia laatimassa uusia ohjeistuksia Välimerellä toimiville vapaaehtoisjärjestöille

Italia uhkaa ratkaista pakolaiskriisinsä “ydinpelotteella”: myöntämällä väliaikaisia EU-viisumeita 200 000 maahantulijalle nämä pääsisivät vapaasti pohjoiseen

Itävallan ja Saksan sisäministerit syyttävät vapaaehtoisjärjestöjä yhteistoiminnasta Välimerellä ihmissalakuljettajien kanssa

Lääkärit ilman rajoja -järjestö heitti hanskat tiskiin – keskeyttää Välimeren meritaksipalvelun
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.













