Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Jätevesiasetusta lievennetty – Terho: Perussuomalaisilla riittää töitä suomalaisen pykäläviidakon korjaamisessa

29.04.2016 |15:25

Parjattuun jätevesiasetukseen tulee ensi vuoden alussa merkittäviä lievennyksiä, joita perusuomalaiset saivat neuvoteltua mukaan ympäristösuojelulain muutosesitykseen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kertoo, että perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti taistelleet asian korjaamisen puolesta jo vuosia.

– Viime vaalikaudella teimme tästä muiden muassa eduskuntaryhmässä yhteisen lakialoitteen jätevesiasetuksen kumoamiseksi. Tällä vaalikaudella hallituspuolueena pidimme huolta, että asia oli esillä jo hallitusneuvotteluissa ja tuli mukaan hallitusohjelmaan.

Hyvän neuvottelutaidon lopputulos

Perussuomalaiset tekevät tinkimätöntä työtä epäkohtien korjaamiseksi ja suomalaisten elinolojen parantamiseksi. Jätevesilain lieventäminen on siitä hyvä esimerkki.

– Tämä osoittaa että hyvällä neuvottelutaidolla tulosta tulee, kun on hallituksessa. Perussuomalaiset olivat nimenomaan se ryhmä, joka voimallisesti ajoi ja sai tämän asian korjaamisesta maininnan nykyiseen hallitusohjelmaan.

”Suurin osa voi lakata huolehtimasta”

Lausuntokierrokselle lähtenyt lakiesitys vaatii remonttia enää noin 20 000 kiinteistönomistajalta pohjavesialueella, kun entinen laki koski kaikkia kiinteistönomistajia eli noin 300 000 pientaloa.

– Valtaosalla kiinteistöistä luovutaan nyt määräaikaan sidotuista jätevesiremonteista, eli käytännössä suurin osa kansalaisista voi nyt lakata huolehtimasta koko asiasta.

Kunnilla on kuitenkin omia ympäristönsuojelumääräyksiä ja niitä noudatetaan, jos semmoisia on aikaisemmin tehty. Uudessakin laissa jätevesijärjestelmä tarvitaan, jos taloon tehdään oleellisia muutoksia.

– Niiden kiinteistöjen omistajien, joiden kiinteistö tai mökki sijaitsee kaukana vesistöistä, ei tarvitse huolehtia jätevesiasetuksesta lainkaan. Poikkeuksena on, jos tekee esimerkiksi rakennusluvan varaisia korjaus tai muutostöitä, Terho huomauttaa.

Pienituloisista huolehditaan

Terhon mielestä hyvää uudessa esityksessä on myös se, että monet vanhukset ja muut pienituloiset hyötyvät uudesta järkevämmästä asetuksesta.

– He voivat hakea poikkeuslupaa kunnalta lähellä rantaakin, jos jätevesien määrä on vähäinen tai jos vanhempi kansalainen ei taloudellisista syistä pysty toteuttamaan remonttia kohtuullisin kustannuksin sillä hetkellä, Terho kertoo.

”Paljon on töitä jatkossakin”

Ympäristöministeriö lähetti lakiesityksen lausuntokierrokselle keskiviikkona ja uuden jätevesilain on määrä tulla voimaan vuoden 2017 alussa. Terhon mukaan perussuomalaisilla riittää töitä suomalaisen pykäläviidakon korjaamisessa.

– Paljon riittää töitä jatkossakin. Hyvänä esimerkkinä voitaisiin mainita esimerkiksi puurakentaminen. Tällä sektorilla tulee purkaa rakentamismääräyksiä, jotka estävät puun käyttöä, Terho mainitsee.

MIKA RINNE


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää