

LEHTIKUVA
Junnila Venäjän duuman vaaleista: ”Käytännössä vaalit eivät olleet todelliset”
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin piti suorittaa laaja tarkkailumissio duuman vaaleissa, mutta Venäjä halusi rajoittaa tarkkailijoiden määrää. ETYJin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila kertoo nyt syistä, jotka johtivat hankkeesta luopumiseen.
– ETYJin oli tarkoitus toteuttaa laaja tarkkailumissio duuman vaaleissa, mutta Venäjä ilmaisi rajoittavansa tarkkailijoiden lukumäärää koronapandemiaan vedoten, vaikka maan koronarajoitukset eivät olisi estäneet maassa liikkumista. Olemme toimineet muun muassa Albaniassa, Kirgisiassa ja Yhdysvalloissa keskellä pahinta pandemiaa, joten toimintamme tarkoituksellinen rajoittaminen johti päätökseen olla osallistumatta tarkkailuun, kertoo kansanedustaja Vilhelm Junnila.
Venäjän viranomaiset eivät olleet yhteistyökykyisiä
Junnila kertoo ETYJin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston (ODIHR) yrittäneen saada selkeät ja tarkat kriteerit rajoituksille, jotta se voisi rakentaa tarkkailumission vaatimusten ympärille, mutta Venäjän viranomaiset eivät olleet yhteistyökykyisiä.
– Meidän näkökulmastamme tarve oli 80 pitkäaikaistarkkailijalle ja 420 lyhytaikaistarkkailijalle, jotta voisimme saada vaalien toimittamisesta autoritatiivisen ja läpinäkyvän tilannekuvan. Sitä ei haluttu, ja siitä sitten tehtiin asianmukaiset johtopäätökset, Junnila sanoo.
Vaalit eivät olleet todelliset
Junnilan mukaan vaalien toteuttamista voi tulkita yleisellä tasolla. Vaaleissa ei ollut todellista kilpailuasetelmaa, ja niiden toteuttamiseen liittyi valtavia ongelmia.
– Käytännössä vaalit eivät olleet todelliset, sillä käytännön vaihtoehtoja ei ole olemassa. Opposition ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset on viety, äänestäjien hämäämiseksi on asetettu samannimisiä ja -näköisiä ehdokkaita ja äänestäjiä on myös painostettu. Jopa äänestämisen toteuttamiseen liittyi laajoja ongelmia esimerkiksi sähköisen äänestämisen suhteen, Junnila toteaa.
Hyödyllisiä idiootteja
Venäjä on painostanut Applen ja Googlen luopumaan opposition sovelluksista ja vaihtoehtoiset mediat on muutettu ”ulkomaisiksi agenteiksi”, mikä käytännössä johtaa niiden toiminnan lakkauttamiseen. Junnilan mukaan Venäjä yrittää nakertaa vaalitarkkailun uskottavuutta kutsumalla maahan Kremlin hyväksymiä ja puolueellisia henkilöitä, joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä arvioida vaalien toimittamista.
– He ovat hyödyllisiä idiootteja Kremlille, jotka antavat kieli pitkällä meheviä lausuntoja valtiollisiin medioihin vaalien demokraattisuudesta. Tämä on täyttä roskaa, sillä heillä ei ole edellytyksiä varsinaiseen tarkkailuun, vaan tarkoituksena on kosiskella aateveljiä Venäjän kustantamilla matkoilla, Junnila jyrähtää.
Seuraavaksi Suomen valtuuskunta osallistuu Uzbekistanin vaaleihin lokakuussa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyödylliset idiootit Kreml tarkkailumissio ODIHR duuman vaalit kansalaisyhteiskunta Uzbekistan koronarajoitukset koronapandemia vaalitarkkailijat oppositio Etyj Vilhelm Junnila Apple Google Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan vaaleissa pitäisi hakea suuntaa maalle ja koko Euroopalle – mutta aneemiset puoluejohtajat ovat horroksessa, eikä linjaeroja juuri ole

Antikainen: Valko-Venäjä harjoittaa hybridisodankäyntiä, miksi Suomi tukee käytännön toimillaan Latvian ja Liettuan sijasta Lukashenkaa?

Liettuan sisäministeriö: Valko-Venäjän viranomaiset työnsivät siirtolaisia Liettuaan ja astuivat itsekin Liettuan puolelle

Reijonen vaatii selvitystä Venäjältä tulevien koronatartuntojen ehkäisystä

Venäjän valtion median suosio kasvaa Saksassa – juuri vaalien alla

Yhdysvallat ja Ukraina huolissaan Venäjän joukoista rajaseudulla – Ukraina pelkää uutta hyökkäystä talvella
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













