

LEHTIKUVA
Juvonen: Verohallinnon asiakaspalvelu kuntoon ja puhelinpalvelu maksuttomaksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta parantamaan verohallinnon asiakaspalvelua ja poistamaan verottajan puhelinpalvelun maksullisuuden.
Verohallinnon asiakaspalvelu ei täytä lain edellyttämiä vaatimuksia, totesi eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin tuoreessa ratkaisussaan (Iltasanomat 12.12.2019). Kantelun tehnyt henkilö oli yrittänyt selvittää tätinsä perikuntaan liittyviä ennakkoveroasioita siinä kuitenkaan onnistumatta.
Verottajan asiointipalveluissa oli ollut noin 30 asiakasta, mutta heitä palvelleita virkailijoita vain kaksi. Jonossa olleet vanhukset olivat jääneet myös ilman istumapaikkaa. Myöskään verottajan puhelinpalvelut eivät olleet toimineet. Puhelinpalveluun soittaminen on myös verottajalla maksullista eli vaikka vain jonottaa asiakaspalveluun, kertyy sitä soittajalle maksettavaa.
Hidasta palvelua, verotuspäätöksissä virheitä
Verohallinto tiedotti (8.8.2019), että sen lähettämissä verotuspäätöksissä on havaittu väärille vastaanottajalle osoitettuja tietoja (Vero.fi 8.8.2019). 11.12.2019 uutisoitiin, että tulorekisterin sivuilla oli ohjeistus, jossa oli vakava virhe. Keinotekoisten henkilö- ja palkkatietojen sijaan ohje käytti 384 ihmisen oikeita tietoja (Tivi.fi 11.12.2019).
– Kansalaiset joutuvat asioimaan verottajan luona usein. Palvelupisteissä on liian vähän henkilöstöä ja verotuspäätöksissä on virheitä. Verotuksen oikaisuvaatimuksen käsittely kestää kohtuuttoman pitkään, jopa 12 kuukautta. Verot on kuitenkin maksettava ajallaan, vaikka ne olisikin virheellisesti määritelty. Ennakkoverot ja kiinteistöverot on maksettava, ja usein kyse on isoista rahasummista, muistuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
– On kohtuutonta, että tunnolliset kansalaiset joutuvat verottajalla asioidessaan odottamisen putkeen. Erityisesti ikäihmisten kohdalla tilanne on kohtuuton. Sama on veroihin liittyvien oikaisuja kanssa. Käsittelyajat ovat kohtuuttomia, jopa vuoden mittaisia. Erittäin kohtuuttomana on pidettävä verottajan puhelinpalvelua, johon pelkkä jonottaminen on maksullista. Ei ole yhtään ihme, että kansalaiset ovat tyytymättömiä verottajan palveluihin.
Verottajan palveltava paremmin asiakkaitaan
Kiinteistöveroihin liittyviä asioita ei ole voinut hoitaa Omaverossa sähköisesti, mutta siihen on tullut muutos.
– Se on hyvä asia. Kokonaisvaltaisesti kuitenkin on todettava, että verottajan on kyettävä palvelemaan paremmin asiakkaitaan, sillä veronmaksajat ovat yhteiskunnan avainasiakkaita. He pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Kansalaisilta on tullut myös palautetta siitä, että he ovat saaneet asiakaspalvelusta virheellistä neuvontaa verotukseensa liittyen. Tiedonsaannissa on ollut siis vakavia puutteita, joista vastuun kantaa kuitenkin itse asiakas.
– Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta verottajan palvelut ja asiakkaan kohtaaminen paranevat tuntuvasti, miksi verottajan puhelinpalveluun jonottaminen on maksullista ja aikooko hallitus poistaa tämän käytännön, miten hallitus aikoo parantaa verotoimistossa tapahtuvan asiakaspalvelun osaamista ja laatua, miten vastuukysymykset ratkaistaan, mikäli asiakas on saanut palvelusta väärää tietoa tai ohjeistusta veroasioidensa hoitamisessa, miten hallitus aikoo parantaa Verohallinnon palveluja apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun myötä ja miten hallitus aikoo parantaa Verohallinnon asiakkaiden tietoturvan toteutumista? Juvonen luettelee kirjallisessa kysymyksessään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset valtion talousarviosta: Kylmää kyytiä luvassa – kokonaisveroaste nousee, velka kasvaa ja työttömyys lisääntyy

Hallitus myy valtion omaisuutta ja kiristää suomalaisten verotusta – rahoittaa Etiopian vaaleja ja Nairobin huippukokousta

Purra: Olen huolissani tavallisen keskiluokan veronmaksuhalukkuudesta

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti karsii suomalaisten kannalta haitallisia menoja: ”Jokainen yli kohtuuden kerätty veroeuro on epäluottamuslause kansalaisiamme kohtaan”

Tavio huolissaan pankkipalvelujen saatavuudesta: ”Verkkopalveluilla ei pidä kokonaan korvata perinteistä asiakaspalvelua”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää