

Kansanedustaja Taviolta kantelu oikeuskanslerille GCM-sopimuksesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on tänään toimittanut oikeuskanslerille kantelun liittyen YK:n GCM-siirtolaisuussopimuksen käsittelyyn.
Suomen perustuslain 94 §:n mukaan merkitykseltään huomattava sopimus vaatii eduskunnan hyväksynnän. Tavion mukaan eduskunta sivuutettiin, kun valtioneuvosto ei perustuslain 94 §:n vastaisesti ole hankkinut asiaan eduskunnan hyväksyntää.
Pitäisi tuoda eduskunnan käsittelyyn
Tavio pyytää oikeuskansleria puuttumaan pikaisesti valtioneuvoston perustuslakia rikkovaan toimintaan.
Tavion mielestä GCM-sopimus on selvästi perustuslain tarkoittamalla tavalla merkitykseltään huomattava ja niinpä asia pitäisi tuoda eduskuntaan päätöksentekoasiana. Sopimustekstiin on mm. kirjattu kansallisten lainsäädäntöjen ”tarkistaminen” ja YK:n omassa piirissä on eri yhteyksissä korostettu sopimuksen tärkeyttä.
Sopimus on poliittisesti sitova
Suomessa on julkisuudessa väitetty, että GCM-sopimus ei tuo uusia velvollisuuksia. Tavion mukaan nämä väitteet ovat luonteeltaan poliittisia ja opposition näkökulmien mitätöimiseen pyrkivää vähättelyä.
– Asiantuntijat ovat ymmärtääkseni yhtä mieltä siitä, että sopimus on poliittisesti sitova. On hyvin erikoista väittää sen olevan poliittisesti sitova, mutta että se ei muka kuitenkaan johtaisi lakimuutoksiin tai määrittelisi lainsäädäntöä, Tavio sanoo.
Vakavia vaikutuksia demokratiaan
Tavion mielestä sillä, että opposition vaikutusmahdollisuuksia kavennetaan eduskunnan perustuslaillinen päätöksentekovalta sivuuttamalla, voi olla demokratiaan vakavia vaikutuksia.
– Nyt käsillä oleva eduskunnan sivuuttaminen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä kansainvälisesti sopimalla on merkittävä ennakkotapaus Suomessa, Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Asiantuntija: YK ajaa GCM-sopimuksella eteenpäin radikaalia ajatusta, jonka mukaan siirtolaisuus on ihmisoikeus – ”Julkinen keskustelu voisi vaarantaa koko projektin”

Perussuomalaiset yksin vastustamassa globaalia GCM-maahanmuuttosopimusta

Mäkelä: Suuri joukko maita vetäytyy YK:n maahanmuuttosopimuksesta – ”Suomi jäämässä EU:n viimeiseksi hölmöläksi”

GCM-siirtolaissopimusta vastustavalle kansalaisaloitteeseelle rakettilähtö – 10 000 nimeä kasassa yhden viikonlopun aikana
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.