

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kesä on jengien sisäänheittäjien kulta-aikaa – lapsia värvätään rikoksiin leikkikentiltä ja nuorisotaloilta
Ruotsin poliisi varoittaa, että lapsilla on kesällä erityisen suuri riski joutua rikollisjengien rekrytoimiksi. Lapset liikkuvat paljon ulkona ja heitä on helppo lähestyä. Rikollisjengit haalivat joukkoihinsa yhä nuorempaa väkeä.
Poliisin tilastojen mukaan Ruotsin rikollisjengeissä oli mukana 1 200 alaikäistä vuonna 2021. Virkavalta tosin myöntää, että todellinen luku saattaa olla paljon suurempi.
– Työskennellessämme Encrochatin avulla saatujen tietojen parissa näimme, kuinka lapsia käytettiin tekemään strategisia palveluksia rikollisille. He saivat seistä vahdissa ja jaella huumeita, sanoo poliisimestari Carin Götblad.
Yhä nuorempia mukaan jengeihin
Vertailutilastoja pidemmältä ajalta ei ole olemassa, mutta poliisin mielestä on selvää, että juuri kesällä rikolliset metsästävät lapsia rikollisjengeihin. He hakeutuvat alaikäisten pariin paikoilla, joissa nuoriso viettää vapaa-aikaansa.
– Olemme tiedostaneet ongelman vasta äskettäin, eikä meillä siten ole lukuja aiemmilta vuosilta. Kentällä näemme kuitenkin, että mukaan tulee koko ajan yhä enemmän ja yhä nuorempia lapsia,
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huumeiden jakelu Carin Götblad. maalitaulu nuorison vapaa-ajanviettopaikat lasten värvääminen rikollisjengeihin alaikäiset jengirikolliset lapset rikollisjengeissä vahtiminen jengirikolliset Encrochat nuorisorikollisuus ampumiset tilastot rikollisjengit rekrytointi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Mikkonen: Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa

Ylikomisario Taponen: ”Helsingissä ei vieläkään ole katujengejä” – kollegat täysin eri mieltä

Jengiväkivallan juurisyyt ovat Afrikasta ja Lähi-idästä tulevassa maahanmuutossa – perussuomalaiset moitti kyselytunnilla hallituksen avuttomuutta, vaatii turvallisia katuja

Immonen: Maahanmuuttajarikollisten hyysäämisen on loputtava – ”Katujengirikollisuuteen puututtava järein keinoin”

Halla-aho ei olisi myöntänyt kultaista Helsinki-mitalia Jari Taposelle – teki vastaesityksen kaupunginhallituksessa: ”Palkitseminen osoittaisi huonoa harkintakykyä”

Rikollisjengi perusti oman poliisiaseman ja huijasi satoja Intiassa – asukkaat maksoivat olemattomista palveluksista

Maanantain Tuumaustunnilla: Kriminaalipoliittisen ohjelman julkaisu (suora lähetys)

Nollatoleranssi: Kauppa antoi potkut myymälävarkauksiin puuttuneille työntekijöille USA:ssa
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
Uusimmat

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










