

MATTI MATIKAINEN
Keskusta tuki vihervasemmistoa EU:n vallantavoittelussa pysyäkseen ministeriauton kyydissä – Tavio vaatii hallitusta muuttamaan ajattelutapaansa EU:n suhteen
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että pääministeri Marinin hallitus teki suuren virhearvion EU:n ennallistamisasetukseen liittyvässä kannanmuodostuksessa.
– Hallitus on tulkinnut, että ennallistamisasetus on toissijaisuusperiaatteen mukainen eli kuuluu EU:lle. Kyse on kuitenkin meidän metsistämme. Miten hallituspuolue keskusta saattoi antaa tällaisen kannanmuodostuksen tapahtua? Ville Tavio moittii.
Ministeriasema piti turvata
Tavion mukaan keskustan toimintaa selittää vain se, että puolueen ministerit halusivat säilyttää omat asemansa.
– Keskusta antoi taas tukensa vihervasemmistolle pysyäkseen ministeriauton kyydissä. EU-liittovaltiolle aiotaan antaa ennallistamisasetuksella lisää valtaa meidän metsänhoitoomme ja rahankäyttöömme, Tavio sanoo.
Suomi taas suurimpia maksajia
– Marinin hallituksen pitäisi olla koko unionin kriittisin hallitus tätä asetusta kohtaan, sillä Suomi on jo unionin metsäisin maa ja asetuksen toimeenpanon kustannukset olisivat Suomelle erityisen korkeat. Kulut kohoaisivat toteutuessaan Suomen osalta arviolta 0,39 prosenttiin bruttokansantuotteesta, kun EU:n keskitaso olisi vain 0,06 prosenttia. Nykyisellä bruttokansantuotteellamme tämä tarkoittaa yli 900 miljoonan euron, mahdollisesti jopa miljardin euron kustannuksia, Tavio toteaa.
Tavion mielestä ennallistamisasetus on jälleen yksi osoitus siitä, että hallituksen pitäisi muuttaa ajattelutapansa Euroopan unionin suhteen.
– Pienet jäsenmaat eivät voi luottaa EU:n hyväntahtoisuuteen vaan maiden on itse ajateltava kansallista etuaan. Mitä nopeammin tämä myönnetään hallituksessa, sen parempi Suomelle, Tavio kiteyttää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ennallistamisasetus toissijaisuusperiaate Sanna Marinin hallitus metsät EU-liittovaltio vihervasemmisto Euroopan unioni Ville Tavio Kansallinen etu Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Välikysymys ennallistamisasetuksesta – Purra: Suomen metsiä ei suinkaan ensisijaisesti uhkaa Ponssen moto tai muukaan kato, vaan Euroopan unioni

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset ennallistamisasetuksesta: Katastrofi Suomelle ja suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle

Hallitus vastaa huomenna opposition välikysymykseen – Purra: ”Perusuomalaiset on Suomen ainoa puolue, joka kyseenalaistaa vihreän hölmöyden”

Hallitus nukahti, kun olisi ollut aika vaikuttaa EU:n ennallistamisasetukseen ajallaan – Purra: ”EU-edunvalvonta tuntuu olevan hallitukselle, erityisesti SDP:lle, vastenmielistä ja vaikeaa”

EU hyökkäsi museoimaan Suomea – millä oikeudella?

Koskela pitää ennallistamisasetusta katastrofina kansakunnalle – ”Suomi ei pyöri pelkällä tuulella tai aurinkovoimalla”

Perussuomalaisten Sanna Antikainen: Pääministeri Marinin hidastelu ja hampaattomuus ennallistamisasetuksen käsittelyssä heikensi merkittävästi Suomen neuvotteluasemaa

Mäenpää: Suomen kansallisen edun kannalta on välttämätöntä, että metsiä voidaan hyödyntää kestävästi ja vastuullisesti jatkossakin

Kepun Kurvinen ehdottaa parlamentaarista työryhmää saamelaiskäräjälain valmisteluun – Purra ihmettelee viivyttelyä: ”Asia ei etene sillä, että kasataan uusi pullakahviseurue”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää