Kiinan Wuhanissa löydettiin joulukuussa 2019 uusi virus, joka laittoi maailman sekaisin. Maaliskuussa Covid-19-nimen saanut virus oli jo levinnyt pandemiaksi. Tuntematon koronavirus yllätti kaikki ja muutti lähihoitaja Julia Perälän työn arjen.

Lähihoitaja Julia Perälä, 25, työskentelee Jyväskylän kaupungin koronanäytteenotossa. Työpaikka sijaitsee Keski-Suomen keskussairaalan piha-alueella. Perälän työtilat koostuvat toimistokonteista ja niin sanotusta drive in -testauspisteestä.

Asiakkaat saapuvat sovittuna aikana koronatestiin ensisijaisesti autolla, eikä autosta nousta testin aikana. Jokaisesta asiakkaasta otetaan pumpulitikulla näyte nenästä.

– Ennätys on 14 asiakasta 15 minuutissa. Vanhemmat ottavat lapsensa syliin, joka helpottaa näytteenottoa. Joillakin se on sujunut helpommin kuin toisilla. Näyte on kuitenkin otettava. Se ei ole mielipidekysymys, Perälä selvittää.

Näytteenotossa työt alkavat kello 7.30, jolloin jaetaan päivän työtehtävät. Varsinainen näytteenotto käynnistyy kello 8 ja jatkuu kahdessa työvuorossa kello 19:ään saakka.

Työntekijöiden päivä on jaettu kahden tunnin sektoreihin ja edelleen 15 minuutin aikajaksoihin, joka helpottaa päivän suunnittelua. Jokainen työntekijä tekee tasapuolisesti kaikkia töitä.

Ennen näytteenottopaikkaa Perälä työskenteli kaupunginsairaalan varahenkilöstössä.

– Ilman koronapandemiaa en olisi täällä töissä. Työn arki muuttui. Siirryin vuodeosaston sisätyöstä ulkotyöhön avoterveydenhuollon puolelle, Perälä sanoo.

Kiire kasvoi, palkka ei

Koronaepidemian myötä monien hoitajien työtehtäviin sekä työpaikkoihin tuli muutoksia ja työmäärä kasvoi.

– Kiire on ollut aivan uskomaton. Ikinä ennen en ole sellaista kokenut, että osastojen täyttöaste vaihteli niin valtavasti vuorokauden sisällä. Välillä sairaala oli tyhjillään ja sitten täynnä, Perälä kertoo.

Hänestä yksi kuormittava tekijä on jo tuiki tarpeellinen suojavarusteisiin pukeutuminen.

– Infektio-osastolla suojauduttiin niin kuin jokaisella potilaalla olisi koronatartunta. Suojavarusteisiin pukeutuminen vie valtavasti aikaa ja syö työaikaa. Välillä on ollut kaikkensa antanut olo.

Perälän tilipussissa kiire ei ole näkynyt positiivisella tavalla.

– Palkka ei ole muuttunut mihinkään, vaikka työtehtävien ja kiireen määrä on lisääntynyt. Etulinjaan kun siirryin, niin palkka pieneni 40 eurolla. Pitäisi voida ansaita muuta kuin hoitajan minimipalkan verran.

Työnantaja on puhunut pohjattomasta koronakassasta.

– Pohja tulee eteen, kun puhutaan palkasta. Saan palkkaa bruttona noin 2 100 euroa kuukaudessa ja vuokra on vajaat tuhat euroa. Ilman lisiä ei palkasta jää käteen mitään. Onneksi on työssäkäyvä puoliso jakamassa elinkustannuksia, Perälä sanoo.

Työkavereihin luotetaan

Suurin osa ihmisistä sairastaa koronan lievemmin, mutta vanhuksille ja muille riskiryhmiin kuuluville tauti voi olla kohtalokas.

Koronavirus leviää pisaratartuntana, ja se saattaa elää jonkin aikaa pinnoilla. Hyvä käsihygienia, visiirit, hengitysmaskit, kertakäyttökäsineet ja -vaatteet ovat tärkeitä keinoja virukselta suojautumisessa.

Perälän mukaan henkilöstön suojautuminen on järjestetty hyvin.

– Kukaan työkavereistani ei ole saanut tartuntaa. Luotto työkavereihin on valtava. Homma ei toimisi, jos toisiinsa ei voisi luottaa, Perälä painottaa.

Virus voi levitä suojavarusteiden korjailusta työpäivän aikana ja altistaa hoitajan. Työ koronanäytteenotossa on herättänyt huolta.

– Perheenjäsenet olivat kauhuissaan, kun kuulivat työstäni. Minulta on kysytty, että olenko viruksen kantaja. Itse en ole pelännyt tartuntaa, vaan suhtaudun siihen terveen kriittisesti. Se on työtä. Suojaudutaan ja tehdään parhaamme.

Perälän työkaverit ovat joutuneet kokemaan henkilökohtaisesti taudin vakavat seuraukset.

– Minulla oli kollegoita, jotka itkivät, sillä heidän sukulaisiaan kuoli koronaan Aasiassa, Perälä huokaisee.

Kaikki eivät ymmärrrä vakavuutta

Koronaviruksen toinen aalto lähti leviämään syksyllä. Esimerkiksi Jyväskylässä virus tarttui yökerhoissa ja yleisötilaisuuksissa. Kymmeniä ihmisiä sairastui, ja useita satoja ihmisiä jouduttiin asettamaan koronakaranteeniin.

– Keski-Suomen koronatilanne on huolestuttava. Jos yksi virusta kantava henkilö lähtee baariin, niin hän voi tartuttaa kymmeniä muita ihmisiä. Sen välttämiseksi vapaaehtoisen kotikaranteenin merkitys täytyy ymmärtää, Perälä tähdentää.

Valtiovalta on rajoittanut ihmisten tapaamisia epidemiatilanteessa.

– Potilaat pelkäsivät. Esimerkiksi muistisairaat miettivät, miksei ketään käy vierailulla. Ei ole kuitenkaan ymmärretty, että korona on hengenvaarallinen. Tautiin suhtautuminen on arkipäiväistynyt, mikä ei ole hyvä asia, Perälä tuumii.

Monista suomalaista koronaohjeistukset ovat tuntuneet epäselviltä.

– Työnantaja on koittanut pitää ajan tasalla. Ohjeet ovat muuttuneet jatkuvasti. Se on ollut kuormittavaa, kun ei ole ollut tarpeeksi tietoa. Toisaalta kesällä tuli ohjeiden suuresta määrästä informaatioähky, Perälä puntaroi.

Työssä venytään ja joustetaan jatkuvasti

Oulusta kotoisin oleva Perälä lähti opiskelemaan lähihoitajaksi peruskoulun jälkeen.

– Halusin ensin töihin päiväkotiin, mutta erikoistuin sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Sitten sairaalamaailma vei mennessään. Sairaalassa toiminta on läpinäkyvää, kurinalaista ja kaikki tehdään selkeästä syystä, Perälä kertoo.

Valmistumisensa jälkeen hän on ollut työelämässä kuusi vuotta, jonka aikana alan realiteetti on tullut selväksi.

– Työssä venytään ja joustetaan koko ajan. Ylimääräisiä työtehtäviä on tullut, ja se ei näy palkassa. Ala on tapettu kymmenessä vuodessa.

Sairaanhoitajaliitto julkisti lokakuun alussa kyselyn, jonka mukaan puolet sairaanhoitajista on miettinyt alan vaihtamista koronakriisin aikana. Esimerkiksi Perälän opiskelukaveri lähti pois hoitoalalta.

– Eräs kaveri sai sihteerin työpaikan ilman koulutusta ja kuukausipalkka nousi tonnilla. Ei tämä mene oikein.

Mikä auttaa jaksamaan?

Kyselyyn vastaajista 40 prosenttia kertoi olevansa uupunut tai erittäin uupunut kevään ja kesän jälkeen. 27 prosenttia oli uupunut jo ennen pandemiakevättä.

– Päättäjät voisivat tulla ilta- ja aamuvuoroihin katsomaan, onko palkkauksemme riittävä. Meitä potkitaan, lyödään ja haukutaan. Silmät avautuisivat, kun he huomaisivat meidän riittämättömyyden tunteen.

– Minulle tämä on työ eikä kutsumusammatti. En tee ylitöitä, sillä työssä täytyy jaksaa vielä vuosikymmeniä. Eläkeikään on pitkä aika. Ammatillisesti olen etuoikeutettu, sillä olen kokenut näin poikkeuksellisen korona-ajan. Monet asiakkaista kiittävät, ja se tuntuu hyvältä. Työporukka on ihana, muuten ei tätä jaksaisi, Perälä myöntää.

Mika Rinne