
PS ARKISTO
Koskela: Hallitus ajaa kunnat ahdinkoon – PS esittää 50 miljoonan harkinnanvaraista apua
Kunnat ovat taloudessa joutuneet sellaiseen tilanteeseen, että jo yli neljässäkymmenessä kunnassa on alkanut tai alkavat yt-neuvottelut. Talous on siinä tilassa, että peruspalveluita ei voida kohta tuottaa. Keinot ovat jo nyt kunnilla käytetty ja pahin vaikuttaa olevan vasta edessä, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela.
– Lomautuksetkin kääntyvät meitä vastaan. Ylikuormittunut tilanne johtaa ennenaikaisiin sairaseläkkeisiin sekä lisää uupumusta ja samalla entisestään korkeita sairauspoissaoloja. Tilanne on kestämätön, sanoo Jari Koskela.
– Onko hallituksen tavoitteena tämän hallituskauden aikana yli kolmensadan kunnan määrän laskeminen kahteensataan vaiko sataan? Ilmassa on sellainen henki, että tässä maassa voivat alkaa massiiviset kuntaliitosneuvottelut.
Kunnat ennätyshuonossa tilanteessa
Koskelan mukaan kunnille on tulossa miljardimiinukset.
– Olemme juuri läpikäyneet nousukauden ja kunnat ovat jo nyt tässä vaiheessa ennätyshuonossa tilanteessa. Kunnat ovat yhteiskuntamme kivijalka ja moni asia on liitoksissa kuntien olemassaoloon tai siihen, miten kunnat kykenevät tuottamaan niille annetut tehtävät.
– Tiedämme, että perustuslailla on suojattu kunnallinen itsehallinto, mikä merkitsee kunnan asukkaille oikeutta päättää oman kuntansa hallinnosta ja taloudesta. Itsehallinnon periaatteeseen kuuluu, että kunta päättää itse tehtävistä, jotka se ottaa hoitaakseen. Muuten kunnalle voidaan antaa lakisääteisiä tehtäviä vain lailla, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista 70 % on lakisääteisiä. Me perussuomalaiset esitämme lisätalousarviossa 50 miljoonaa euroa harkinnanvaraista korotusta kunnille. Vaikka harkinnanvarainen on pieni apu tässä tilanteessa, se tulisi todella tarpeeseen, Koskela sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskela: Hallitus jakaa Suomen voittajiin ja häviäjiin

Suomen EU:n nettomaksuosuus noussut yli puoleen miljardiin – PS: EU maksaa työssäkäyvälle suomalaiselle 220 euroa vuodessa

Koskela: Pienet kunnat ovat vaikeuksissa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














