

LEHTIKUVA
Kouluruokailun piirissä on maailmalla jo 418 miljoonaa lasta
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio osallistuu tänään keskiviikkona kansainvälisen kouluruokakoalition ministerikokoukseen Pariisissa. Suomi toimii Ranskan kanssa koalition puheenjohtajana, ja ministeri Tavio toimii kouluruokakoalition lähettiläänä. Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhuu kokouksen alussa.
Vuonna 2021 perustettuun, Suomen ja Ranskan johtamaan globaaliin kouluruokakoalitioon on liittynyt jo 90 jäsenmaata ja yli sata kumppania. Koalition tavoitteena on, että kaikilla koululaisilla olisi mahdollisuus terveelliseen ja ravitsevaan kouluruokaan vuoteen 2030 mennessä.
Maailmassa on 153 miljoonaa lasta ja nuorta, joilla ei ole mahdollisuutta saada riittävästi ravitsevaa ja terveellistä ruokaa päivittäin. Kouluruoalla on keskeinen rooli ruokaturvan vahvistamisessa. Lisäksi se edistää terveyttä, koulutustuloksia ja tasa-arvoa sekä vahvistaa koulutuksen jatkuvuutta.
– Maksuton kouluruokailu oli aikansa käänteentekevä innovaatio Suomessa. Järjestelmämme on jo 80-vuotias ja osa Suomen korkealaatuisen koulutuksen menestystarinaa. Kouluruokailu tukee kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. On ilo ja kunnia toimia kouluruokakoalition lähettiläänä ja edistää kouluruokailua kansainvälisesti, kertoo ministeri Ville Tavio.
Kehitysapua, joka toimii
Ranskan ja Suomen isännöimään kokoukseen osallistuu 63 jäsenmaata ja 56 kumppaniorganisaatiota, muun muassa YK-järjestöjen, kansalaisjärjestöjen, kuntien ja akatemian edustajia. Kokouksen tarkoituksena on vahvistaa valtioiden ja kumppanien globaalia sitoutumista ja toimia kouluruokailun edistämiseksi kaikkialla maailmassa.
Koalitio kannustaa maita investoimaan ja kehittämään omia kouluruokajärjestelmiään. Etenkin matalan tulotason maat tarvitsevat tässä tukea. Toisaalta tulokset ovat moneen muuhun kehitysapuun verrattuna hyviä ja mitattavissa.
Viimeisimpien lukujen mukaan kouluruokailun piirissä on nyt 418 miljoonaa lasta, kun ennen koronapandemiaa kouluruokaa sai 388 miljoonaa lasta maailmassa. Kouluruokakoalitio on vauhdittanut tätä kehitystä.
Vahva sitoutuminen menestyksen takana
Ulkoministeriön syyskuussa 2023 julkaiseman riippumattoman selvityksen mukaan koalition menestykseen ovat vaikuttaneet erityisesti korkean poliittisen tason vahva sitoutuminen tavoitteiden saavuttamiseen sekä laajan ja monitahoisen sidosryhmäjoukon tiivis yhteistyö ja säännöllinen tiedonvaihto jäsenmaiden johdolla. Selvitys sisältää suosituksia koalition jatkotyötä ajatellen.
Maailman ruokaohjelma WFP johtaa kansainvälisen kouluruokakoalition sihteeristöä. Koalition ensimmäinen ministeritason kokous järjestettiin vuoden 2022 syksyllä Helsingissä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kouluruokakoalitio ruokaturva maksuton kouluruoka kehitysmaat kouluruoka Emmanuel Macron Ville Tavio Terveys koulutus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeriön budjettiehdotus julki: Työn ja liikkumisen verotus kevenee, kehitysapuun leikkauksia, merkittäviä panostuksia turvallisuuteen ja hyvinvointiin

Kehitysavusta tullaan keräämään yli miljardin kokonaissäästöt – karsiminen alkaa heti

Peltokangas: Perussuomalaisten tavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa ja budjetissa selkeästi

Hallitus korjaa koulutuspolitiikassa tehtyjä virheitä

Yhä useampi lapsi ja nuori jättää kouluruuan syömättä – Nieminen: Unohdetaan ideologia kouluruokailussa
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Ylen faktantarkistus maahanmuuton talousvaikutuksista on hataralla pohjalla – Suomen Perustan tutkija kertoo nyt, mitä Yle jätti kertomatta
Useita maahanmuuton talousvaikutuksiin keskittyviä tutkimuksia toteuttanut Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ei ole vakuuttunut Ylen faktantarkistuksen laadusta. Salminen avaa X-tilillään Ylen faktantarkistuksen puutteet.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

KSML: Pitkäaikainen poliitikko Pekka Kataja on menehtynyt

Jopas nyt! WEF hylkäämässä massasiirtolaisuuden ihanteet

Nieminen Ylen aamussa: Toimeentulotuki ei voi olla elämäntapa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää










