Kreikan pelastusohjelma päättyi, mutta ongelmia ei ole ratkaistu

Taloustoimittaja Juhani Huopaisen ei lämpene vakuutteluille siitä, että Kreikan ongelmat olisivat takana päin. Huopaisen mukaan Bloomberg-uutistoimiston pääkirjoitukset, Financial Times, Wall Street Journal, Reutersin kolumnistit ja käytännössä kaikki kansantaloustieteilijät, jotka eivät ole poliittisessa ohjauksessa, kertovat kantanaan että Kreikan ongelmaa ei ole ratkaistu.

Euroalueen kummallisuuksiin kuuluu, että mitään ei saada kestävästi ratkaistua, ja aina kaikki vaikeudet ovat muka takana, vaikka ne ovat todellisuudessa vasta edessä.

Kreikka on virallisesti päässyt pelastusohjelmastaan ulos 20. elokuuta 2018. Tänään pitäisi olla ensimmäinen päivä, kun ”Kreikka seisoo omilla jaloillaan”, ja ”tulevaisuus on valoisa”. Oikein ”valoa näkyy tunnelin päässä”.

Ennen pelastusohjelman loppumista euroalueen valtiovarainministerit laativat Kreikalle viime kesäkuussa velkahelpotuksen. Euromaat siirsivät Kreikan velkojen eräpäivää kauas tulevaisuuteen ja myönsivät samalla kymmenen vuoden korko- ja lyhennysvapaan jakson. Samalla myönnettiin vielä viimeinen tukierä, jonka turvin Kreikka tulee toimeen jonkun aikaa.

Kreikan ei siis muutamaan vuoteen tarvitse murehtia lainalyhennyksistä tai lainojen koroista, eikä myöskään kiirehtiä lainamarkkinoille.

Velkahelpotuksessa lainojen kokonaissumma pysyy ennallaan. Voidaan siis teeskennellä, että Kreikkaa luotottaneet euromaat eivät ole hävinneet mitään, ja että lainatut rahat saadaan sitten joskus myöhemmin takaisin.

Niin varmaan.

Ensinnäkin, tarjoamalla matalakorkoista lainaa, ja myöhemmin pidentämällä sen laina-aikaa ja myöntämällä korko- ja lyhennysvapaata, on tehty tappiota. Jos joku on eri mieltä, niin ei muuta kuin vaan omalle pankinjohtajalle kertomaan, että asuntolaina pitää muuttaa satavuotiseksi, korkoja ei enää saa periä ja samalla pitää saada lyhennysvapaa. Tietenkin se on tappiota luotonantajalle.

Toiseksi, Kreikka on jo tehtyjen velkahelpotustenkin jälkeen velkakestävä hyvin epärealistisilla odotuksilla. Budjettiylijäämän ennen korkomenoja pitäisi olla 3,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen 2018-2022 ja sen jälkeen 2,2 prosenttia 2023-2060.

Vertailun vuoksi, Euroopassa 3,5 prosentin tasoisia ylijäämiä ovat aiemmin onnistuneet tekemään Sveitsi, Suomi Nokian ja it-kuplan huippuvuosina, Irlanti kiinteistökuplansa ollessa kuumimmillaan ja Norja silloin, kun öljyn hinta oli muutama vuosi sitten taivaissa.

Huonossa jamassa olevan maan on paljon vaikeampi synnyttää suuria budjettiylijäämiä. Verotulot eivät päätä huimaa, ja työttömien elättäminen kasvattaa menoja.

Kolmanneksi: se, että ongelma työnnetään vuosilla eteenpäin, ei korjaa ongelmaa. Kreikan poistuminen pelastusohjelman piiristä ei tarkoita, että Kreikka olisi maksanut pelastuslainat takaisin. Niitä on jo leikattu, ja Kreikkaa luotottaneet euromaat ovat kärsineet tappioita. Ja niitä tullaan leikkaamaan vielä lisää.

Kansainvälinen valuuttarahasto on jo ehtinyt ilmoittaa, että Kreikka tulee tarvitsemaan lisää velkaleikkauksia. Bloomberg-uutistoimiston pääkirjoitukset, Financial Times, Wall Street Journal, Reutersin kolumnistit ja käytännössä jokaikinen kansantaloustieteilijä, joka ei ole poliittisessa ohjauksessa (EU, Suomen Pankki tai VM) – sekä ennenkaikkea sijoittajapuolen analyytikot – kertovat, että Kreikan ongelmaa ei ole ratkaistu.

Mutta koska velkaleikkaustarve on nyt siirretty kauas tulevaisuuteen, asiasta ei välitetä.

Tämä myytiin meille, ja sinä ostit sen etkä valittanut

Miten tämä meille myytiin? Eurokriisin käynnistyessä ja tukipaketteja ensi kertaa tehtäessä Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen oli ”luottavainen” Kreikan takaisinmaksukykyyn. EU-komissaari Olli Rehn kertoi, että Kreikkaa luotottavat tahot eivät joudu pulaan. Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen ja moni, moni muu taho kertoi, kuinka kaikki kääntyy parhain päin. On vakuudet. Nyt on kaikki kunnossa. Vain populistit epäilevät.

Mikään ei muutu. Kun Kreikan velkahelpotuksista syntyi kesäkuussa päätös, Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire kertoi Kreikan velkaongelman olevan nyt takana. Oikeampi ilmaisu olisi ollut, että se velkaongelma on edessä. Petteri Orpo sanoi huoneessa olleen historian siipien havinaa. Että kaikki näyttää nyt paremmalta.

Poliittisen kannatuksen menetyksen pelossa asioita kaunistellaan. Tavoite on siirtyä ajan myötä jonkinlaiseen liittovaltioon, missä euromaiden yhteinen velka ja valtioiden väliset tulonsiirrot poistavat toistuvien kriisitoimien tarpeen. Sellaiselle projektille ei valitettavasti ole suurta kannatusta, eikä sille ainakaan olisi kannatusta, mikäli äänestäjät oikeasti ymmärtäisivät, että liittovaltiossa yhdet takaavat ja maksavat, ja toiset sitoutuvat erittäin tiukkoihin sääntöihin. Ja mitä pahemmin joku ryssii, sen enemmän muut maksavat.

Kun varovaisuus on populismia ja katteeton optimismi vastuullisuutta

Perussuomalaiset ovat saaneet paljon syytöksiä aiheettomasta pelottelusta, vastuuttomuudesta ja pessimismistä. Se on kumma juttu, että vastaavanlaista syyttävää sormea ei osoiteta katteetonta optimismia ja vastuullisuudeksi kutsuttua vastuutonta riskinottoa harrastavien tahojen suuntaan. Ruotsi jäi kruunuun, eikä osallistunut Kreikan ”pelastamiseen”, eli ottamaan niskoilleen Kreikkaa aiemmin luotottaneita tahoja uhanneet tappiot. Suomi liittyi euroon, ja vaikka ei ollut Kreikkaa aiemmin luotottanut, päätyi Kreikan velkojaksi. Kyse on poliittisista valinnoista.

Mikäli euroalue halutaan pitää pystyssä ilman huomattavia taloudellisia ongelmia, jonkinlainen liittovaltiokehitys on välttämätöntä. Tätä ei sanota ääneen.

Peruuttamattomissa ratkaisuissa, kuten Suomen eurojäsenyys tai Suomen päätös luotottaa Kreikkaa, on ongelma. Ne ratkaisut voivat osoittautua virheellisiksi. Siksi euroalueen liittovaltiokehitystä pohdittaessa kannattaisi miettiä, kannattaako ostaa käytetty auto tahoilta, jotka ovat aiemmin myyneet meille Suomen jäsenyyden Euroopan rahaliitossa, Kreikan eurojäsenyyden ja Kreikan pelastuspaketit. Tahoilta, joiden suusta kuulee asioiden oikean tilan lähinnä vahingossa.