
Eerola: Hallituksen esitys ulkomaalaislain muutoksesta tehostaa maahanmuuttopolitiikkaa
Hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta tiukentaa säilöönoton ja maahantulokiellon säännöksiä, mikä sujuvoittaa merkittävästi palautusprosessia.

PS ARKISTO
Maria Ohisalon toimiessa sisäministerinä hallitus kiisti katujengiongelman. Perussuomalaiset yrittivät varoittaa ongelmista jo silloin. Nykyään kukaan ei kiistä ongelmaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen pitää ulkomaalaislakiin ehdotettuja muutoksia hyvin tarpeellisina, jotta Suomessa voidaan vielä välttää Ruotsin tai Saksan ongelmat.
Suhteellisuudentaju, ymmärtämättömyys ja tosiasioiden kieltäminen ympäröivät usein maahanmuuttokeskustelua. Tämä on johtanut jo olemassa oleviin ongelmiin, jotka eivät onneksi ole vielä yhtä mittavia kuin Ruotsissa tai Saksassa.
Keskiviikkona eduskunnassa oli käsittelyssä ulkomaalaislain muuttaminen. Esityksen tarkoituksena on tehdä ulkomaalaislakiin EU:n määritelmädirektiivin mahdollistamat tiukennukset.
Jatkossa pakolaisasemaa ei myönnettäisi, jos tulija koetaan vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle tai hän on syyllistynyt erityisen törkeään rikokseen. Myös jo myönnetty pakolaisasema voitaisiin lakkauttaa kyseisten ehtojen täyttyessä. Kansanedustaja Rami Lehtinen pitää muutoksia hyvänä asiana.
– Kansainvälinen suojelu on tarkoitettu tarjoamaan turvaa tänne saapuville ihmisille. Suojelusta huolimatta kansallinen turvallisuutemme on edelleen tärkein asia.
– Se ei saa missään tapauksessa vaarantua sen takia, että otamme kansainväliseen suojeluun ihmisiä, jotka voivat olla vaaraksi turvallisuudelle. Sen takia nyt ajettavat lakimuutokset ovat erittäin kannatettavia. Lakimuutokset ovat myös täysin EU:n direktiivien ja asetusten mukaisia, eli ne eivät ole esimerkiksi ihmisoikeuksien vastaisia, Lehtinen täsmentää.
Keskustelua ulkomaalaislain muutoksista käytiin salissa lähinnä perussuomalaisten ja vasemmistoliiton välillä. Vasemmistoliiton Anna Kontula ei hyväksynyt sitä, että kansainvälisen suojelun perusteella myönnettäviä oleskelulupia lyhennetään.
Hän perusteli näkemystään muun muassa sillä, että lupa-aikojen lyhentäminen johtaa useampiin käsittelyihin ja sitä myötä kustannukset lisääntyvät. Lehtinen oli täysin eri mieltä tämän väitteen suhteen.
– On nimenomaan tarpeellista lyhentää oleskelulupia, jotta mahdolliset rikkeet ja rikkomukset saadaan nopeammin selville. Jos yksikin vakava rikossarja saadaan ajoissa keskeytettyä ja tekijä palautettua kotimaahansa, niin tästä syntyy valtiolle miljoonien säästöt. Tämän laskentakaavan mukaan kustannusten nousut on nopeasti kuitattu ja turvallisuus säilyy, Lehtinen kuittaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta tiukentaa säilöönoton ja maahantulokiellon säännöksiä, mikä sujuvoittaa merkittävästi palautusprosessia.

Tänään lähetekeskustelussa oli hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta. Kansanedustaja Mauri Peltokankaan mukaan kyseessä on jälleen yksi jo hallitusneuvotteluissa sovittu maahanmuuttopolitiikan kiristystoimenpide, jolla pyritään tehostamaan laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden maasta poistamista ja turvaamaan paremmin yleinen järjestys ja yleinen turvallisuus sekä kansallinen turvallisuus.



Viikon suosituimmat

Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää