

Matti Matikainen
Kuntavaalien ehdokaslistat vahvistavat mielipidekyselyjen tulokset – Halla-aho: Perussuomalaiset on palkansaajien ja pienten yrittäjien puolue
Kuntavaaleihin on aikaa enää noin kaksi viikkoa. Perussuomalaiset lähtee vaaleihin hyvistä asemista, sillä perussuomalaiset on puolueista suosituin työväestössä reilusti yli 30 prosentin ja yrittäjissä lähes 30 prosentin kannatuksella. Uusimpien mielipidekyselyjen mukaan perussuomalaiset on tällä hetkellä Suomen suosituin puolue.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho antaa tunnustusta ympäri Suomea kerätyille kuntavaalien ehdokaslistoille ja sanoo tuntevansa niistä ylpeyttä. Ehdokkaita on lähes 6 000.
– Listat vahvistavat sen, minkä tiedämme mielipidekyselyistä ja niiden taustamateriaaleista: me olemme työväen puolue sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Olemme tavallisten, epätäydellisten, työtätekevien suomalaisten ihmisten puolue. Kakuntekijöiden puolue, kuten työmies Matti Putkosella on tapana sanoa. Niiden, jotka kannattelevat hyvinvointivaltiota työllään ja maksamillaan veroilla; jotka eivät vaadi kovin paljon eivätkä pidä kovin suurta meteliä itsestään; joita ei näe kovin usein lehtien kansissa ja joiden mielipidettä ei ole muodikasta kysyä; joiden roolina tässä yhteiskunnassa on maksaa, olla hiljaa ja kuunnella syytöksiä milloin mistäkin. Olemme palkansaajien ja pienten yrittäjien puolue, Halla-aho sanoo.
Demaritkin tietävät: Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue
Poliittiset kilpailijat määrittelevät perussuomalaisia mielellään.
– Vasemmistoliitto ja demarit kutsuvat meitä oikeistoksi. Kokoomus kutsuu meitä vasemmistoksi. Osittain tämä on tietenkin kotiyleisölle suunnattua puhetta, jolla kyseiset puolueet pyrkivät estämään kannatuksen vuotamista perussuomalaisille. Demarit tietävät, että me olemme ylivoimaisesti suurin duunaripuolue. Kokoomus tietää, että me olemme menneet sen ohi pk-yrittäjien keskuudessa. Osittain kyse on kuitenkin aidosta hämmennyksestä, koska me katsomme asioita uudella tavalla, Halla-aho sanoo.
Hän jatkaa, että monipuoluejärjestelmässä päätökset ovat kuitenkin aina kompromisseja, puhutaan sitten kuntapolitiikasta tai eduskunnasta ja hallituksesta.
– Kyse on painotetuista kompromisseista. Ne puolueet saavat kompromisseissa enemmän, joilla on enemmän vipuvoimaa. Mitä suurempi puolue me olemme, sitä enemmän keskustelussa ja päätöksissä kuuluvat meidän äänemme ja meidän arvomme.
On tärkeää voittaa kuntavaalit
Halla-aho toteaa, että perussuomalaiset on eduskunnassa niin jo niin suuri puolue, että mielekästä hallitusta ilman perussuomalaisia alkaa olla vaikea rakentaa ilman meitä.
– Muut puolueet alkavat ymmärtää tämän, ja siksi ne pyrkivät varovasti raottamaan yhteistyön ovia meidän suuntaamme. Ne kuitenkin yhä toivovat syvällä sydämessään, että me menisimme odottamalla pois.
– Siksi on tärkeää, että voitamme kuntavaalit. Mitä enemmän voitamme, sitä nopeammin muut puolueet ymmärtävät, että odottaminen on turhaa; että kompromissien lusikka on otettava kauniiseen käteen; ja että jos ei ole valmis luopumaan mistään, saattaa menettää kaiken.
Halla-ahon linjapuhe puoluevaltuuston kokouksessa:
Tiedotustilaisuus:
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuntapolitiikka ehdokkaat duunarit yrittäjät demarit Kuntavaalit Kakuntekijät perussuomalaiset Matti Putkonen hallitus Jussi Halla-aho eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Kunnat eivät ole maailmanparannuskoneistoja, joissa leikitään veronmaksajien rahoilla – ”Turhat menot karsittava pois – asiat on pantava tärkeysjärjestykseen”

Purra: Sanna Marin on tulipunainen pääministeri – ehkä vasemmistolaisempi kuin kukaan koskaan ennen

Halla-aho vappupuheessaan: Kuntavaalit ovat hyvä tilaisuus antaa puolueille välitilinpäätös siitä, mitä ne ovat kahden vuoden aikana tehneet

Perussuomalaisten keskeinen tavoite on käyttää viisaasti veronmaksajien rahoja: ”Menojen priorisointi ja maltillinen verotus hyödyttävät sekä työntekijöitä että yrittäjiä”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat

Virkamiehet ehdottavat ruuhkamaksuja – perussuomalaiset sanovat ei

Elomaa: Korjaamme Marinin hallituksen aiheuttaman YEL-katastrofin
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












