

Lehto: Suomen kansalaisuus pois terroristeilta
Terrorismin uhka on kohonnut Euroopassa ja Suomessa huomattavasti. Myös Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden joukossa on henkilöitä, joita epäillään terrorismista ja sotarikoksista.
Joulukuussa paljastui tapaus, jossa Suomeen tulleita irakilaisia kaksosia epäillään 11:stä terroristisessa tarkoituksessa Irakissa tehdystä murhasta. Marraskuussa vangittiin sotarikoksesta epäilty irakilaismies, jota epäiltiin netissä leviäviin raakoihin valokuviin ja ruumiin häpäisemiseen kesällä 2014.
Suomeen palannut ainakin 20 taistelijaa
Suojelupoliisin mukaan ulkomaisissa konflikteissa – erityisesti Syyriassa ja Irakissa – aseelliseen toimintaan osallistuvien ja Suomeen palaavien henkilöiden lukumäärä on huomattava. Tällä viikolla kävi ilmi, että 19-vuotiasta somalitaustaista Suomen kansalaisuuden omaavaa opiskelijaa syytetään terrorismirikoksista Isossa-Britanniassa. Miestä syytetään yrityksestä matkustaa Syyriaan liittyäkseen Isisiin.
– Supon päällikön mukaan Suomeen on palannut ainakin 20 taistelijaa. Suomeen on myös muotoutunut terrorismia tukevia ryhmiä, jotka pyrkivät radikalisoimaan ja värväämään ihmisiä sekä lisäämään radikaali-islamistisen ideologian kannatusta, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto varoittaa.
Aikooko hallitus muuttaa lakia?
Ranskassa on tehty aloite perustuslain muuttamisesta sellaiseksi, että terrorismista tuomitulta voitaisiin poistaa Ranskan kansalaisuus. Laki koskisi henkilöiltä, joilla on Ranskan kansalaisuuden lisäksi myös jonkin toisen maan kansalaisuus. Ranskan parlamentin alahuone kannatti esitystä äänestysluvuin 162–148.
– Myös Suomessa on tehty vuonna 2014 perussuomalaisten toimesta lakialoite kansalaisuuden poisottamisesta terroristeilta, Lehto muistuttaa.
Lehto jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, onko hallituksella suunnitelmia muuttaa lakia siten, että terrorismista tuomitulta kaksoiskansalaiselta voitaisiin poistaa Suomen kansalaisuus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lehto: Perusteettomasti maksetut vastaanottorahat perittävä takaisin

Tavio: Hallituksen syytä valmistautua käyttämään ”rajat kiinni” -vaihtoehtoa

Ikätestin tulos: 60 prosenttia alaikäisistä turvapaikanhakijoista paljastui aikuisiksi

Saksassa vaaditaan jo maahantulijoiden aseellista pysäyttämistä

Immonen: Turvapaikanhakijoiden liikkumisoikeutta rajoitettava

Presidentti nosti kissan pöydälle: ”On lähdettävä nopeutettujen käännytysten tielle”

Halla-aho ja Tavio tuumaustunnilla torstaina – aiheina turvapaikkatilanne ja asedirektiivi

Ulkomaalaiset viihtyvät suomalaisvankiloissa: ”Olot kuin viiden tähden hotellissa”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












