

PS ARKISTO
Meri: Kunnissa muhii työttömyyspommi – työttömyyden sakkomaksuista luovuttava
Kansanedustaja Leena Meri on huolissaan kunnissa muhivassa työttömyyspommista. Meren mukaan koronasta aiheutuva työttömyys tulee näkymään erityisesti kunnissa, sillä kunnat maksavat valtiolle työttömyysturvan kuntaosuutta, eli niin sanottuja sakkomaksuja pitkittyneestä työttömyydestä.
Esimerkkinä Leena Meri mainitsee kotikuntansa Hyvinkään, jossa on viime keväänä sakkomaksut nousseet 30 % (tammi-heinäkuu summa oli 2,2 miljoonaa euroa).
Työllisyystoimia kaivataan kipeästi
Meri jätti asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille vastattavaksi.
– Kunnille sälytetään koko ajan lisää tehtäviä ja menot kasvavat kasvamistaan, vaikka korona on aiheuttanut lisäkuluja monilla sektoreilla. Kun valtio ei tule hätiin, kunnat joutuvat korottamaan kuntaveroa, mikä näkyy suoraan kuntalaisen kukkarolla.
– On kuntia kohtaan kohtuutonta, että työttömyydestä kyllä rankaistaan, mutta toisaalta työllisyystoimet tulevat, tai pitäisi tulla, hallitukselta. Kunnat ja kuntalaiset eivät voi tehdä juuri mitään parantaakseen tilannetta, mutta rahoittajaksi he kyllä kelpaavat, Meri sanoo.
Kuntien auttaminen tapetilla
Meri on nostanut aihetta esille myös eduskunnan täysistunnossa sekä suullisella kyselytunnilla.
– Ministerien vastauksista on ilmennyt, että sakkomaksuihin ei ole tulossa helpotuksia. Nyt haluan mustaa valkoisella ja siksi jätin kirjallisen kysymyksen asiasta.
– Kysyin ministeriltä suoraan, aikooko hallitus poistaa työttömyyden sakkomaksut kunnilta, edes väliaikaisesti ja mitä muita toimia hallitus aikoo tehdä kuntien auttamiseksi. Ensi viikollahan on hallituksen budjettiriihi, jossa kuntien auttamiseksi voisi tehdä tuntuvia päätöksiä, mukaan lukien sakkomaksuhelpotukset, Meri huomauttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sakkomaksut työllisyystoimet Leena Meri Kunnat budjettiriihi perussuomalaiset hallitus talous työttömyys verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työllistämisen kuntakokeilu turha ja raskas himmeli

Meri: Kuntien talous sakkaa – missä viipyvät hallituksen työllisyystoimet?

Ministerit Andersson, Marin ja Ohisalo tahtovat kunnille uusia tehtäviä ja kuntalaisille verorasitusta – Halla-aho keskittyisi olennaiseen: ”Kuntien ylimääräisiä tehtäviä pitäisi pikemminkin karsia”

Purra: Tiukka maahanmuuttopolitiikka on työllisyystoimi – ”On kertakaikkisen hullua, että muutenkin vaikeassa tilanteessa meillä on koko ajan enemmän työllistettäviä, joista osa ei osaa edes lukea”

Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: ”Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Halla-aho: Tehtaanpiiput eivät pysy Suomessa itsestään – ” Hallituksen pahoittelut tehtaiden sulkemisesta ja työpaikkojen katoamisesta ovat tyhjää hurskastelua”

Tavio: Hallituksen esittämää koronatukea valuu suhteellisen paljon sosiaaliturvan varassa eläville maahanmuuttajille
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Iranin islamistihallinto värvää rikollisjengejä drooni- ja aseiskuihin Pohjoismaissa
Iran etsii droonipilotteja iskuihin juutalaisia, israelilaisia ja amerikkalaisia kohteita vastaan. Samaan aikaan Iranin hallinto hyödyntää eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää tiedustelutoiminnassaan ja propagandan levittämisessä.