

Musiikkipedagogi: Varoitukset Baltzarin toiminnasta kaikuivat kuuroille korville
Helsinkiläinen musiikkipedagogi kertoo kuulleensa oppilaaltaan Baltzarin vetämään teatteritoimintaan liittyvistä ahdisteluväitteistä jo vuosia sitten. Hän otti yhteyttä eri tahoihin varoittaakseen Baltzarin toiminnasta, mutta varoitukset kaikuivat kuuroille korville.
Viime päivinä olemme saaneet uutisissa lukea, miten useat henkilöt ovat olleet yhteydessä muun muassa Drom-teatterin strategiseen ohjausryhmään kuuluneisiin poliitikkoihin kertoakseen, mitä kulissien takana tapahtuu.
Nämä yhteydenotot eivät johtaneet poliitikkojen taholta mihinkään toimenpiteisiin Veijo Baltzarin toiminnan lopettamiseksi ja hänen uhreinaan olleiden nuorten tyttöjen auttamiseksi. Poliitikot varjelivat ainoastaan omaa mainettaan pesemällä kätensä ja katkaisemalla omat yhteytensä Drom-teatteriin.
Mainos koulun ilmoitustaululla houkutteli mukaan
Helsinkiläinen musiikkipedagogi Eeva (nimi muutettu) kertoo Suomen Uutisille kuulleensa lauluoppilaaltaan Baltzarin kyseenalaisista ohjausmetodeista. Musiikkiteatterista kiinnostunut lukiolaistyttö oli löytänyt koulunsa ilmoitustaululta Drom-teatterin mainoksen, jossa etsittiin esiintyjiä musiikkinäytelmään. Tilaisuus vaikutti houkuttelevalta, joten tyttö lähti mukaan produktioon.
Pian tämän jälkeen tyttö alkoi laulutunneilla kertoa Baltzarin ohjaustyylistä, jonka hän koki ahdistavana. Tyttö halusi irtautua Drom-teatterin toiminnasta, jolloin Baltzar alkoi uhkailla, että tuhoaa tytön tulevan teatteriuran, mikäli tyttö lähtee. Tyttö kertoi Eevalle saaneensa Baltzarilta yöllisiä uhkaussoittoja.
– Uhkaus koko uran tuhoamisesta on kova paikka musiikkiteatteria opiskelevalle nuorelle ihmiselle, joka on lähtenyt mukaan elämänsä ensimmäiseen näytelmään, Eeva sanoo.
Lukiolaistyttö on yksi niistä näyttelijöistä, joita Helsingin Sanomien toimittajat haastattelivat Veijo Baltzarin kultti -artikkeliinsa. Eevan mukaan tyttö on kertonut hänelle pelkäävänsä Baltzaria yhä.
Satiiris-narsistinen parodia
Drom-teatterissa harjoiteltiin tuolloin Synti-näytelmää. Teatterin nettisivujen mukaan ”kulttuurineuvos Veijo Baltzarin käsikirjoittama ja ohjaama musiikkikabaree ”Synti” sai ensi-iltansa 20. huhtikuuta 2016 Aleksanterin teatterissa. 50-luvun kaupunkimiljööseen sijoittuva satiiris-narsistinen parodia Carmenista heräsi rakkauteen ja elämänjanoon, jotka ovat tänä päivänä syntiä.”
– Aivan hirveätä skeidaa, kulttuurialalla pitkään toiminut Eeva luonnehtii Baltzarin näytelmää.
– Elähtänyt vanha mies röyhistelee vähäpukeisten nuorten tyttöjen keskellä, kiteyttää Eeva.
YouTubesta löytyy Synti-näytelmän harjoituksissa kuvattu video, josta näytelmän perimmäinen sanoma ja tarkoitus tulee hyvin esille. Video on Drom-teatterin työryhmän kuvaama ja julkaisema.
https://youtu.be/e-cniflYjxg
Yhteydenotot eivät johtaneet mihinkään
Kuultuaan oppilaaltaan ongelmista vuonna 2016 Eeva otti aivan ensimmäiseksi yhteyttä tuttuunsa, joka työskenteli Opetushallituksessa. Eeva toivoi, että tieto väärinkäytöksistä menisi sitä kautta eteenpäin Drom-teatterin rahoittajille. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Seuraavaksi Eeva otti yhteyttä Aleksanterin teatterin henkilökuntaan, kehottaen heitä menemään katsomaan, millaista menoa harjoituksissa on.
– Toivoin, että sitä kautta saataisiin todisteita tytön väitteiden tueksi, kun joku aikuinen menisi katsomaan harjoituksia, Eeva selittää.
Hänen yhteydenottonsa ei kuitenkaan johtanut mihinkään toimenpiteisiin Aleksanterin teatterissakaan. Kaikki sulkivat silmänsä ja korvansa.
– Tässä ei todellakaan ole kyse rasismista, vaan päinvastoin vähemmistön suosimisesta, Eeva sanoo.
– Jos Baltzar olisi tavallinen, kantaväestöön kuuluva tallaaja, hän ei olisi ikinä saanut omaa teatteria ja valtavaa määrää apurahoja, Eeva toteaa. Mitään tällaista ei olisi ikinä tapahtunut.
Oppilaita on nyt varoitettu Baltzarin ilmoituksista
Ilta-Sanomat kertoo, että Sibelius-lukion ja Kallion ilmaisutaidon lukion rehtorit ovat nyttemmin kieltäneet Drom-teatterin mainokset koulujensa tiloissa. Myös Helsingin kuvataidelukion oppilaita on varoiteltu Baltzarin produktioista viimeisen vuoden verran.
Helsingin kaupungin kaikissa lukioissa lähetettiin maanantaina poikkeuksellinen Wilma-viesti, jossa todetaan, että Helsingin kaupungin lukioilla ei ole mitään yhteistyötä Baltzarin perustaman Luovan kulttuurin yhdistys Drom ry:n kanssa.
Viestissä sanotaan, että lukioiden opettajat ja opiskelijahuolto eli kuraattorit ja psykologit ovat valmiina keskustelemaan aiheesta opiskelijoiden kanssa, jos asia herättää huolta tai ahdistusta. Lisäksi opiskelijoita kehotetaan olemaan yhteydessä poliisiin, jos heillä on tietoa epäillyistä rikoksista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Junnila: Miksei Baltzarin toimintaan reagoitu, vaikka jopa ministerit tiesivät?

Baltzar on kylpenyt yhteiskunnan rahahanojen alla – selvitys kertoo, millaiseen setelisuihkuun voi päästä, kun hakijalla on oikeat aatteet ja arvovaltaiset tukijat

SDP-Baltzar kertoi kulttitekniikoistaan avoimesti – virkamiehet lappasivat ihastuneina lisää rahaa

Ei ole todellista: SDP myönsi Risto Rohkea -palkinnon ensin kissantappaja-Näkkäläjärvelle, sen jälkeen Hussein al-Taeelle

Baltzarin hakemustehtailu sai jatkua – opetusministeriö ei välittänyt tutkimusraportista

Sdp-pääministerit Lipponen ja Rinne hehkuttavat törkeästä ihmiskaupasta epäiltyä puoluetoveriaan Veijo Baltzaria vaalivideolla: ”Suuri suomalainen kulttuuripersoona, yhteiskunnallinen vaikuttaja”

Lähes puolet Baltzaria kritisoineen tutkimuksen budjetista meni Baltzarin palkkoihin
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











