

LEHTIKUVA
”Muslimien on osallistuttava yhteiskunnalliseen elämään ja käytettävä valtaansa politiikan muuttamiseksi” – Koraanien polttaminen vauhditti Ruotsin törmäyskurssille islamin kasvavan mahdin kanssa
Ruotsin väestöstä 10 prosenttia on muslimeita ja demokratiassa kyse on merkittävästä vähemmistöstä. Koraanien polttamisesta alkanut repivä kiista onkin antanut pontta poliittiselle liikehdinnälle perustuslain muuttamiseksi uskontoon ja sananvapauteen liittyen. Islamin ja pohjoismaisen demokratian välinen voimainkoitos vaikuttaa väistämättömältä.
Vakavammin otettavia vaatimuksia perustuslain muuttamisesta alkoi tulla vuoden 2017 jälkeen, kun Rasmus Paludan ja Tanskaan juuri perustettu äärimielinen Stram Kurs-puolue aloittivat islam- ja maahanmuuttokriittisen toimintansa.
Vuonna 2020 Stram Kurs ulotti ”ristiretkensä” Tukholmaan ja haki lupaa Koraanin polttamiseksi maahanmuuttajaenemmistöisessä lähiössä.
Tukholman muslimiyhdistykset käyttivät Paludanin provokaatiota perusteenaan ja tulivat julki vaatimuksellaan Ruotsin perustuslain muuttamiseksi. Laki haluttiin kirjoittaa siten, että islamin pilkkaaminen – ja uskontojen yleensäkin – tulisi tuomittavaksi.
– Olemme kehottaneet jäseniämme suuntaamaan vihansa politiikan muuttamiseen mellakoinnin sijasta, sanoi Tenstan moskeijan toiminnasta vastaava Abdulla Ali Abdi Dagens Nyheterissä.
Muslimit mukaan politiikkaan
Kuukausi sitten ruotsalainen muslimivaikuttaja Othman Othman palasi asiaan. Poliittisen vaikutusvallan käyttäminen alkaa tulla mahdolliseksi, sillä merkittävä osa Ruotsin väestöstä on jo muslimeita ja osuus on kasvussa.
MEMRI-järjestön videolla (The Middle East Media Research Institute), joka väitetysti esitettiin Al Jazeera Networkin lähetyksessä 6. heinäkuuta, Othman perustelee näkemystään:
– Muslimien on osallistuttava julkiseen keskusteluun ja poliittiseen elämään. Puhun Ruotsista, jossa muslimien osuus väestöstä on yli 10 prosenttia. Muslimien on ymmärrettävä, että he ovat olennainen osa Ruotsin sosiaalista, poliittista ja kulttuurielämää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kirjeenvaihtajan varoitus: Moskeijoiden perjantairukoukset voivat johtaa väkivaltaisuuksiin Ruotsissa

Koraanin poltto Tukholmassa johti mielenosoituksiin kautta muslimimaailman – Paludan aikoo jatkaa Turkin painostamista

Säpolta terrorismivaroitus koko Ruotsiin: Ääri-islamistit hautovat kostoa Koraanin poltosta ja huostaanotoista

Muslimimaiden yhteistyöjärjestö kehottaa jäsenvaltioita toimiin Ruotsia ja Tanskaa vastaan – sananvapautta ei saa käyttää Koraanin häpäisyn verukkeena

Hizbollah-johtaja käskyttää länsimaita lopettamaan Koraanien polttamisen – ”vastuullisten musliminuorten” rankaistava tottelemattomia

Terrori-iskujen uhka kasvaa Ruotsissa – tutkija varoittaa suostumasta muslimien vaatimuksiin

Klaanin terveiset yrittäjälle: ”Häivy täältä tai tapamme sinut”

Helsinkiläismoskeijan johtaja uskoo muslimiväestön räjähdysmäiseen kasvuun ja kantaväestön romahdukseen Suomessa: ”Täällä vaan mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa”

Laittoman moskeijan johtaja MTV:n haastattelussa: “Sharia-laki sopii ihan mainiosti Suomeen”
Viikon suosituimmat

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Rikollisjengit laittoivat lapsen asialle Vantaalla – kerrostalon asukkaat evakuoitiin polttopulloiskussa
Vantaan Korsossa syttyi 17. joulukuuta kerrostalossa räjähdysmäinen tulipalo, jonka todellinen syy on paljastunut tipoittain. Kyseessä oli polttopulloisku. Rikos liittyi ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Epäilty 15-vuotias tekijä on vangittu jo kuukausi sitten.

Vasemmiston euroedustaja Montero toivoo maahanmuuttajien ”pyyhkäisevän pois” äärioikeistolaiset ja rasistit – Musk syyttää Monteroa kansanmurhan edistämisestä
Vasemmistolainen europarlamentaarikko Irene Montero käytti puheessaan väestönvaihto-ilmaisua. Hän toivoi, että maahanmuuttajat voisivat korvata äärioikeiston ja rasistit sekä saada Espanjassa kansalaisuuden ja äänioikeuden.














