Perheen ikihonka on Åmålin sosialidemokraattisen paikallisjärjestön puheenjohtaja. Hänen poikansa on Åmålin kunnanhallituksen puheenjohtaja, jolle on siunaantunut kaikkiaan 12 kunnallista luottamustointa. Kunnanhallituksen puheenjohtajan veljellä on kuusi luottamustointa ja veljen vaimo on puolestaan Åmålin rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja, raportoi Expressen.

Åmålin työttömyysaste oli vuonna 2019 Ruotsin kolmanneksi korkein, 13,2 prosenttia. Toimeentulotukea saa 21,4 prosenttia kunnan asukkaista. Viime kunnallisvaaleissa demarit saivat 44,3 prosenttia äänistä ja käyttävät valtaa yhdessä vasemmistopuolueen sekä vihreiden kanssa.

Hyvin ei mene kunnan luottamusjohdollakaan. Vouti karhuaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Michael Karlssonilta 776 184 kruunun (75 906 euroa) saatavia. Hän on velkaa pankkien ja luottolaitosten lisäksi omalle kunnalleen; vesi- ja jätevesimaksuja on esimerkiksi maksamatta vajaat 20 000 kruunua. Velkaa on myös tennisklubille, autoliikkeelle ja jopa nuohoojalle.

”Elämä on ihmisen parasta aikaa”

Karlssonin klaanille keskittynyt valta ja mahtavat velat ovat toki herättäneet myös kunnan opposition huomion. Oikeiston allianssipuolueet ovat pyytäneet selvitystä tilanteesta. Paikallislehti erehtyi valaisemaan asiaa ja kuppi meni saman tien nurin kunnanhallituksen puheenjohtajan rouvalta. Rouva antoi palaa sosiaalisessa mediassa:

– Haluan vain sanoa, että olen todella raivoissani perheeni kiusaamisesta. Olette saaneet pitää hauskaa, mutta se on loppu nyt. Painukaa helvettiin!

Rouvan päivitys katosi somesta Expressenin tehdessä selvitystään Åmålin asioista. Samoin aviomies, kunnanhallituksen puheenjohtaja siivosi someaan urakalla. Jotain kuitenkin jäi – lentokoneessa otettu selfie, jossa herra ja rouva istuvat lomatunnelmissa. Päivityksessä on tekstikin:

– Elämä on ihmisen parasta aikaa, sillä vielä tulee päivä, kun se on ohi.

”Väki miettii mitä täällä oikein tapahtuu”

Paikallisella kokoomuspampulla on tuttu nimi – Michael Karlsson. Hän kritisoi kunnanhallituksen puheenjohtajan velkataakkaa ja perheen mahtia pikkupaikkakunnalla.

– On aivan selvää, että väki miettii mitä täällä oikein tapahtuu, kun kunnan johtokaan ei näytä selviävän veloistaan, Karlsson sanoo.

Kokoomusjohtaja tavallaan ymmärtää, ettei paikallinen osuuskauppaväki puutu kunnan tilanteeseen, sillä valtaa käyttävän demariyhdistyksen puheenjohtaja on kunnanhallituksen puheenjohtaja Michael Karlssonin isä Bengt-Åke Karlsson, entinen kuntapomo hänkin.

– Se, ettei sosialidemokraattinen puolue valtakunnallisella tasollakaan sitten reagoi tilanteeseen on suorastaan hämmästyttävää, sanoo kokoomusvaikuttaja Michael Karlsson.

SUOMEN UUTISET