

LEHTIKUVA
Viikon 34/2020 luetuin
Ohisalon suhmurointi närkästyttää – ujutti taas oman lempparinsa korkeaan virkaan – ”Punavihreillä outo asenne, että säännöt ja moraali koskevat kaikkia muita paitsi heitä itseään”
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) on ryhtynyt nostamaan korkeisiin valtiollisiin virkatehtäviin omia suosikkihenkilöitään ohi pätevämpien hakijoiden. Uusin tapaus on maahanmuuttoviraston ylijohtajan tehtävä, johon Ohisalon esityksestä ja vahvalla myötävaikutuksella nimitettiin Joutsenon vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen. – Vihreä luuta lakaisee, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi valintaa Twitterissä.
Jari Kähkösen valinta maahanmuuttoviraston (Migri) johtoon on herättänyt ihmetystä ja jonkin verran myös närää, sillä Kähkösellä oli tehtävää hakeneista henkilöistä vähiten johtajakokemusta, ja Kähkönen samalla syrjäytti jatkopestiä hakeneen ylijohtaja Jaana Vuorion, joka on johtanut Migriä vuodesta 2013.
Kähkönen nimitettiin viisivuotiskaudelle Migrin johtoon valtioneuvoston yleisistunnossa eilen torstaina. Iltalehti kertoi aiemmin tällä viikolla, että sisäministeri Maria Ohisalo haastatteli itse Migrin johtoon hakeneita henkilöitä.
Kähkösen nimityksen taustat selviävät esityksen nimitysmuistiosta, jossa suoraan todetaan, että Kähkösen johtajakokemus on muihin hakijoihin nähden saatu vähemmän vaativista johtajatehtävistä.
– Hänen (Kähkösen) johtamiskokemuksensa voidaan silti arvioida riittävän laaja-alaiseksi nyt täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen näkökulmasta, muistiossa todetaan.
Ohisalo hyödynsi tehokkaasti asemaansa
Kähkösen nimitysprosessissa Ohisalo hyödynsi jälleen tehokkaasti asemaansa sisäministerinä nostaessaan korkeaan virkaan oman suosikkityyppinsä ohi kokeneempien hakijoiden.
Ohisalo ei ollut ensimmäistä kertaa asialla, sillä jo tammikuussa Ohisalo junaili sisäministeriön kansliapäälliköksi yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän, jolloin viimeistään kaikille oli selvää, että vihreät toteuttavat poliittisia virkanimityksiä. Myös Pimiän nimitys herätti tuolloin ärtymystä, sillä hän ohitti hakuprosessissa kansliapäällikön paikkaa niin ikään hakeneen Suojelupoliisin pomon Antti Pelttarin.
Yleisesti kokoomustaustaista Pelttaria pidettiin taustaltaan pätevämpänä sisäministeriön kansliapäälliköksi kuin Pimiää. Ohisalo päätti kuitenkin toisin nostaessaan paikalle Pimiän, joka yllättäen sattuu myös olemaan Ohisalon puoluesisar. Erityisen räikeää menettely oli siihen nähden, että vielä vuonna 2016 Ohisalo itse oli sanonut poliittisten virkanimitysten olevan ongelma
Äskettäin Pimiä vaikuttikin vahvasti Ohisalon rinnalla Migrin ylijohtajan rekrytoinnissa, sillä myös Pimiä oli mukana haastattelemassa tehtävään hakeneita henkilöitä.
Kuntaoikeuden tutkijatohtori: Kehnoa nimityspolitiikkaa
Julkisiin valtion virkoihin tulisi aina nimittää pätevin ja ansioitunein ehdokas. Suomen perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Laissa voidaan kuitenkin myös säätää tarkemmin siitä, jos johonkin tiettyyn tehtävään on erityisiä kelpoisuusvaatimuksia koskien esimerkiksi koulutusta tai aiempaa työkokemusta.
Perustuslain mukaisissa julkisten virkojen nimitysperusteissa kyky viittaa esimerkiksi koulutukseen ja työkokemukseen sekä luontaiseen lahjakkuuteen. Taidolla tarkoitetaan henkilökohtaisia ominaisuuksia. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan lähinnä nuhteetonta taustaa sekä ansioita kansalaistoiminnassa.
Kuntaoikeuden tutkijatohtori Matti Muukkonen arvioi aiemmin tällä viikolla Iltalehdelle, että Migrin johtajan virkaesitys edustaa kehnoa nimityspolitiikkaa.
Tehtävän täyttöön liittyvää esittelymuistiota arvioinut Muukkonen sanoo, että nimitysprosessi ei noudata lain mukaisia virantäyttöohjeita. Muukkonen esimerkiksi toteaa, että Migrin johtoon hakeneiden henkilöiden ansioita ei ole verrattu perustuslain 125 §:n perusteella.
Muukkonen kertoo omana näkemyksenään myös, että kaksi muuta haastateltua näyttäisivät ansioituneemmilta kyseiseen virkaan kuin lopulta tehtävään nimitetty Kähkönen.
Muukkonen päätyy toteamaan, että Kähkösen nimitys pitäisi palauttaa uudelleen valmisteltavaksi valtion virantäyttöohjeen ja Suomen lakien mukaan.
Vihreät huutaneet kurkku suorana muiden virkanimityksistä
Migrin johtajan nimitysprosessi on herättänyt keskustelua myös sosiaalisessa mediassa. Sisäministeriön maahanmuutto-osaston eläköitynyt osastopäällikkö Jorma Vuorio oudoksuu johtajavalintaa, ja katsoo, että Migriä vuodesta 2013 johtanut Jaana Vuorio olisi ollut pätevin henkilö.
Jorma Vuorio kirjoittaa:
– Jaana Vuorio on johtanut 1000 hengen virastoa seitsemän vuotta tuloksellisesti ja on kansainvälisestikin arvostettu pakolaisoikeuden asiantuntija. Toimi myös 9 vuotta sijaisenani Migrissä. Perusteluissa kokonaisuus hämärtyy ja pätevämpi ohitetaan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sivaltaa, että vaikka vihreillä on hyviä periaatteita ja moraalisääntöjä virantäyttöön ja vallankäyttöön liittyen, valitettavasti ne koskevat vain kaikkia muita.
– Vihreä luuta lakaisee. Kepu heiluttaa häntää ja kiittää, kun saa olla hallituksessa, Halla-aho kirjoittaa Twitterissä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa Facebookissa, että vaikka poliitikot on helppoa vaihtaa vaaleissa, virkamiehistä ei pääse yhtä helposti eroon.
– Punavihreillä on outo asenne, että säännöt ja moraali koskevat kaikkia muita paitsi heitä itseään. Tämä on tullut esille taas viime päivinä. He jos harjoittavat poliittisia virkanimityksiä, siinä ei ole mitään merkillistä. Ei, vaikka ovat huutaneet kurkku suorana muiden virkanimityksistä vuosikymmenet. Itse toimivat täysin samoin heti kun saavat vallan nimittää avainpaikoille omiaan, Mäkelä kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- omat säännöt punavihreät Jari Kähkönen sisäpiiri ideologia Maria Ohisalo Kirsi Pimiä Jaana Vuorio Migri Jani Mäkelä SIsäministeri poliittiset virkanimitykset vihreät perussuomalaiset Jussi Halla-aho maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkynen vetoaa äänestäjiin kansliapäällikön nimittämisskandaalissa: ”Tarvitaan kovaa painetta kansalaisten osalta, ettei hallitus suostu Ohisalon suhmurointiin”

Jälleen yksi turvapaikanhakija surmasi suomalaisnaisen, Ohisalo vaikenee – Ronkainen: Hallituksen välinpitämättömyys käsittämätöntä – ”Perussuomalaisten varoitukset kaikuneet kuuroille korville”

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä kiilasi pätevämmän ohi kansliapäällikköfarssissa, kansanedustaja vaatii viranomaisselvitystä – mistäpä muualta kuin yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolta

Jukka Mäkynen kysyi, ja sai vastauksen: Sisäministeri Ohisalo ei näe ongelmaa turvallisuustilanteessa

Halla-aho: ”Pandemia ei ole hillinnyt Ohisalon ja kumppaneiden vimmaista projektia maahanmuuttolainsäädännön rikkomiseksi”

Halla-aho sisäministeri Ohisalolle: ”Aiotteko jatkossa olla vähemmän hyväuskoinen nyyhkytarinoiden edessä?”

Jälleen uusi luku suureen ullatusten kirjaan? – KRP epäilee: turvapaikanhakijan surma ei ollutkaan totta, EIT:n rapsut olivat perusteettomat, Ohisalo lopetti Irak-palautukset valheen takia

Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – PS: Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua Isis-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!

Ohisalon tekemät virkanimitykset eivät ole vahinkoja – suhmuroi kansliapääliköksi suomalaisia kyttäävän massavalvojaekspertin
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.














