Oikaisu: Diakonissalaitos ei mukana suurmoskeijahankkeen suunnittelussa

19.10.2017 |22:05

Suomen Uutiset oikaisee suurmoskeijahanketta koskevaa uutista. Säätiön vastine ohessa.

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö (HDL) ei ole mukana moskeijahankkeen suunnittelussa, vaikka näkee tärkeänä eri uskontoryhmien vuoropuhelun.

Säätiö tarkensi jo vuonna 2015 samana vuonna tehtyä alkuperäistä päätöstä liittyen Helsinkiin suunniteltuun islamilaiseen monitoimikeskukseen ja moskeijaan. Säätiö päätti, että HDL ei osallistu moskeijahankkeen hallitustyöskentelyyn eikä lähde perustajajäseneksi hanketta varten mahdollisesti perustettavaan säätiöön.

Helsingin Diakonissalaitoksella ei ole roolia islamilaisen monitoimikeskuksen ja siihen liittyvän moskeijan suunnittelussa eikä valmistelussa. Säätiö näkee kuitenkin eri uskontoryhmien välisen vuoropuhelun tärkeänä ja antaa mielellään niiltä osin asiantuntemustaan myöhemmin keskuksen toiminnan suunnittelijoiden käyttöön.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää