

MATTI MATIKAINEN
On tullut aika palauttaa ammatillinen koulutus ja duunarialat arvoonsa – Suomi tarvitsee osaavia suomalaisia ammattimiehiä ja -naisia
Perussuomalaiset haluaa ensi hallituskaudella aloittaa koulutusjärjestelmän korjaamisen. Ammatillinen koulutus ja duunarialat tarvitsevat arvonpalautuksen, sillä kaikista ei tarvitse eikä pidäkään tulla korkeakoulutettuja. Myös työvoimapulaa voidaan taklata parhaiten pitämällä kotimainen ammatillisen koulutuksen järjestelmä kunnossa. Koulutuksen sisältöjen ja tutkintojen on kuitenkin vastattava työelämän tarpeita.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra harmittelee sitä, että korkeakoulutusta korostava yhteiskunnallinen ylistyspuhe usein sivuuttaa ammatilliset osaajat – joita nykyään nähdäänkin olevan vain Euroopan ulkopuolella.
Ammatillista koulutusta työvoimapulaan
Purra linjaa, että ammatillinen koulutus ja duunarialat tarvitsevat arvonpalautuksen.
– Me tarvitsemme jatkossakin osaavia suomalaisia ammattimiehiä ja -naisia. Oppilaitoksista pitää valmistua osaavia nuoria yritysten tarpeisiin, sillä uusien osaajien kouluttaminen ja työikäisten osaamisen varmistaminen ovat keskeisiä kasvun tekijöitä. Ammatillinen koulutus samalla tukee myös yrittäjyyttä.
Purra korostaa, että myös työvoimapulaa voidaan taklata parhaiten huolehtimalla kotimaisesta ammatillisesta koulutuksesta ja pitämällä oma järjestelmämme kunnossa.
– On järjetöntä, miten vähän tästä puhutaan, samalla kun niin monet tahot ovat valmiita tuomaan Euroopan ulkopuolelta meille tulevaisuuden vuosittaiset kymmenet tuhannet duunarit ja sellaisiksi koulutettavat.
Purra esitteli tänään Tuumaustunnilla perussuomalaisten koulutuspoliittiseen ohjelmaan perustuvia näkökulmia suomalaisen peruskoulun ja ammatillisen koulutuksen korjaamiseksi.
Ammattikoulut yhteistyöhön yritysten kanssa
Purra toteaa, että ammatillisessa koulutuksessa on tehty merkittäviä virheitä paitsi rahoituksen leikkausten myös uudistusten suhteen. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee paljon nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja heidän on vaikea päästä edes työharjoitteluun – siis maassa, jonka sanotaan kärsivän työvoimapulasta.
– Yksi työvoimapulan syy on siinä, että ammatilliset oppilaitokset kouluttavat väärille aloille. Vuoropuhelu elinkeinoelämän ja yritysten kanssa on edelleen liian puutteellista. Sitä pitää ehdottomasti tiivistää.
– Perussuomalaisten mielestä valtion pitää ohjata koulutuspolitiikallaan ammatillista koulutuskenttää. Minne koulutetaan, kuinka paljon, millä alueilla – nämä pitää määrittää tarpeiden ja tulevaisuuden näkymien perusteella. Valtio on veronmaksajan rahalla koulutuksen keskeisin maksumies. Se vastaa myös koulutustuotoksen seurauksista. Siksi onkin valtiovallan vastuulla, että maassa suoritetaan sellaista koulutuspolitiikkaa, että oikeilla aloilla ja mieluiten oikeissa paikoissa on oikea määrä valmistuneita, tutkinnon suorittaneita tai muuten osaavia ihmisiä.
Tulevaisuuden osaajien tarve vaatii ennakointia
Purra tuo esille, että onnistuneen ammattiin kouluttautumisen pohjaa rakennetaan jo edellisellä koulutusasteella.
– Jo peruskoulussa oppilaanohjauksen pitäisi olla selvästi konkreettisempaa. Nuori, joka suunnittelee, mille alalle kouluttautuu, hyötyy tiedosta, mikä on kannattavaa, mistä on saatavilla mahdollisimman vakaa työura, osaamista vastaavalla palkalla. Järkivalinnat palkitsevat lopulta paitsi niiden tekijän myös korkeampaa työllisyyttä tavoittelevan kansakunnan. Ammattimies tai -nainen pääsee parhaimmillaan nopeasti työn pariin ja tienaamaan.
Koulutuksen sisältöjen ja tutkintojen on vastattava tarvetta.
– Jos alue ei tarvitse enempää kynsiteknikoita vaan sen sijaan sähköalan osaajia, painopisteitä on osattava muuttaa ja ajoissa. Tutkimukset ja ennakointi tulevaisuuden osaajien tarpeesta, lukumääristä ja sijoittumisista onkin huomioitava valtakunnallisissa ja alueellisissa suunnitelmissa selvästi nykyistä tarkemmin, Purra sanoo.
Oppisopimus monelle erinomainen polku
Kuten peruskouluun, myös ammatilliseen kouluun pitää saada perussuomalaisten mielestä oppimistakuu. Takuu tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli vaadittavaa osaamista ja taitoja ei saavuteta, kurssit pitää uusia. Todistusta ei voi siis saada, mikäli vaadittavaa osaamista ei saavuteta.
Perussuomalaiset kehittäisi myös oppisopimusmalleja, sillä niillä pääsee joustavasti työelämään.
– Oppisopimus on monille erinomainen polku työelämään. Pk-yritysten kannalta työpaikoilla järjestettävä koulutus on hyvä tapa etsiä ja kasvattaa omia työntekijöitä, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- duunarialat oppisopimus oppimistakuu osaajapula työharjoittelu ammattitaito oppilaitokset Koulutuspolitiikka työelämä Yritykset Riikka Purra perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset julkaisi toimenpiteitä peruskoulun korjaamiseksi: Vuonna 2018 esityksillemme lähinnä tuhahdeltiin – ”Nyt koulujen ongelmat ovat tulleet kaikkien silmille”

Purra: Ammattikouluihin oppimistakuu, lisää lähiopetusta ja opetusta oikeille aloille: ”Kolmivuotinen koulu, jossa on paljon ilmaa, tappaa monien motivaation”

Perussuomalaiset edellyttää vaatimustason palauttamista kouluihin, säälinumeroiden antaminen tulee lopettaa – Purra: ”Pelkkä raha ei korjaa koulun ongelmia”

On tullut aika palauttaa ammatillinen koulutus ja duunarialat arvoonsa – Suomi tarvitsee osaavia suomalaisia ammattimiehiä ja -naisia

Ammattilaiset kiittävät perussuomalaisia linjauksista perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen parantamiseksi: ”Haluamme vaatimustasot kuntoon”

Kouluministeri vaatii toimia: ”Vaikenemisen kulttuuri ei saa vallata ruotsalaiskouluja”

Mäkelä: Ammattikoulun pitää valmistaa ammattiin

Kokeneen opettajan hätähuuto: Elinkeinoelämä ohjaa koulutusjärjestelmän remonttia – ”Ei ihme, että lapset romahtavat henkisesti”

Suomen Yrittäjien tuore kysely: Perussuomalaiset on duunareiden suosikkipuolue
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.















