

PS ARKISTO
Packalén: Venäläisestä näkökulmasta hyökkäys tulee aina lännestä, meille idästä
Kansanedustaja Tom Packalén kannattaa varauksellisuudestaan huolimatta Suomen Nato-jäsenyyttä. Hän kuitenkin muistutti eduskunnassa pitämässään puheessa, että Nato-jäsenyys muuttaa lopullisesti Suomen asemaa Venäjän silmissä.
– Olenkin pitkään ollut Nato-option kannattaja, sillä optio on ollut Suomelle etu venäläisten kanssa keskustellessa, ja eräänlainen ruuvi, joka on ehkäissyt Venäjää olemaan epäystävällinen maallemme. Jäsenyyden myötä tämä kortti on pelattu, Tom Packalén sanoo.
Puolustuksesta ei saa leikata
Nato-option etu on Packalénin mukaan ollut se, että Suomi ei ole muodostanut Venäjälle sotilaallista uhkaa.
– On hyvä ymmärtää, että Venäläisestä näkökulmasta hyökkäys tulee aina lännestä, samoin kuin me suomalaiset näemme, että uhka ja hyökkäys tulee aina idästä. Suomen liittoutumattomuus on ehkäissyt sodan uhkaa, Packalén sanoo.
Packalén korostaa puheessaan huolta pelkkiin Naton turvatakuisiin luottamisesta.
– Näen riskinä, että ennemmin tai myöhemmin Suomen puolustuksesta leikataan, koska ajatellaan, että sotaa ei enää tule ja jos tulee, Nato hoitaa turvallisuutemme.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka vaatii yhtenäisyyttä
Packalén toistaa puheessaan Suomenlinnan Kuninkaanportin kivitauluihin kaiverretut Augustin Ehrensvärdin tänä päivänä monestakin syystä ajankohtaiset sanat: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun.”
– Viime kädessä vastaamme puolustuksesta kuitenkin itse, ja puolustusvoimien suorituskyvystä on pidettävä kiinni tulevaisuudessakin. Maanpuolustustahdon ylläpito tulee nousemaan entistäkin suurempaan rooliin Natoon liittymisen myötä, Packalén painottaa.
– Suomi pärjää, koska kykenemme tekemään yhdessä vaikeitakin päätöksiä. Jos mikään, niin ulko- ja turvallisuuspolitiikka vaatii yhtenäisyyttä, joten kulkekoon tiemme sitten Natoa kohti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- itä ja länsi Nato-jäsenyys ulko- ja turvallisuuspolitiikka turvallisuusuhat Suomi Venäjä Tom Packalén maanpuolustus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen turvallisuustilanne muuttunut peruuttamattomasti – ”Venäjä on osoittanut, ettei se kunnioita itsemääräämisoikeuttamme”

Leena Meri: Venäjän toimet pakottavat Suomenkin reagoimaan

Suomi on yhtenäisempi kuin aikoihin

Halla-aho: Sekä Nato-jäsenyyden kannatusta että sen vastustusta ohjaa Venäjän pelko

Lulu Ranne: Kun Nato-läksyt on tehty, on talouden laiskanläksyjen aika

Slunga-Poutsalo: Meillä on jo pitkään ollut vähintään toinen jalka Natossa

Mäenpää: ”Kannatan nykyisessä tilanteessa Suomen Nato-jäsenyyttä”

Koskela: Venäjä hyökkäyssodan takia onneksi silmät ovat auenneet – Nato-jäsenyydessä on kyse ennaltaehkäisystä

Juuso puoltaa Natoon liittymistä: Suomen turvallisuuden vahvistaminen ei ole uhka kenellekään
Viikon suosituimmat

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Ideologinen pakkoruokinta alkaa vuonna 2026 – Antikainen: Helsinki kieltää lihan lapsilta
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan viisivuotissuunnitelman mukaan kouluissa ja päiväkodeissa ei enää tarjota kinkkuleikkeitä vuodesta 2026 alkaen. Vuoteen 2030 mennessä lihaa olisi tarjolla vain kahdesti viikossa ja joka toinen viikko ainoastaan kerran.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Perussuomalaisista täystyrmäys Akavan puheille maatalouden keskittämisestä: ”Ehdotus on suorastaan vaarallinen”
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esittää maatalouden keskittämistä Etelä-Suomeen.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.

PS-Nuoriso: Rasisminvastaiset huuhaa-hankkeet ovat rahan haaskausta
Perussuomalainen Nuoriso pitää valtioneuvoston kanslian myöntämiä 240 000 euron avustuksia ”etnisiä vähemmistöjä edustaville kansalaisjärjestöille” rahan haaskauksena ja vasemmistolaisen hengailuaktivismin tukemisena.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













