
Donald Trumpille jättipotti – myös senaatti ja edustajainhuone menossa republikaaneille
Donald Trump on Yhdysvaltain seuraava presidentti. Voitto varmistui, kun Trump sai tai on saamassa taakseen kaikki vaa’ankieliosavaltiot.

LEHTIKUVA
Yhdysvaltain presidentiksi valitun Donald Trumpin tuoreet henkilövalinnat tulevaan hallintoonsa aiheuttavat ahdistusta mediassa ja Trumpin politiikan vastustajissa. Reaktiot ovat samankaltaisia Atlantin valtameren molemmilla puolilla.
Tuleva presidentti Donald Trump kertoo omassa somepalvelussaan Truth Socialissa, että hänen tuleva puolustusministerinsä on Pete Hegseth.
Eurooppalaisille kenties tuntemattomaksi jäänyt 44-vuotias Hegseth on ammattisotilas, joka on palvellut isänmaataan vaativissa sotilastehtävissä muun muassa Irakissa ja Afganistanissa. Hegseth on sotilasarvoltaan majuri. Hänet on palkittu saavutuksistaan useilla korkea-arvoisilla kunniamerkeillä, kuten Global War on Terrorism Service Medal -palkinnolla.
Hegseth on opiskellut kahdessa huippuyliopistossa. Hän suoritti vuonna 2003 politiikan kandidaatin tutkinnon Princetonin yliopistossa. Opiskeluaikanaan hän työskenteli sivutoimisesti toimittajana ja pelasi koripalloa. Hegseth on myös bestseller-kirjailija.
Hegseth on sittemmin myös valmistunut maisteriksi Harvardin yliopistosta, joka tunnetaan yhtenä maailman arvostetuimmista korkeakouluista. Yliopistojen välistä globaalia paremmuusjärjestystä kuvaavissa mittauksissa Harvard nousee säännöllisesti kärkisijoille.
Vasemmistovetoinen valtamedia Atlantin valtameren molemmilla puolilla on reagoinut Trumpin valintoihin odotetulla tavalla. Demokraatteja perinteisesti tukevan CNN-uutiskanavan mukaan Hegsethin valinta on sekä yllättänyt että järkyttänyt puolustusministeriössä.
Suomessa esimerkiksi Yle ja Helsingin Sanomat esittelevät otsikoissaan Hegsethin Fox Newsin tv-juontajana. Helsingin Sanomat myös nostaa epäilyksiä tulevan Yhdysvaltain puolustusministerin ansioluettelosta esittäen, että Hegsethin sotilastausta perustuisi vain Trumpin kertomiin tietoihin.
– Trumpin mukaan Hegseth on armeijan veteraani, joka on palvellut muun muassa Irakissa, Afganistanissa sekä Yhdysvaltain Guantanamo Bayn vankileirillä Kuubassa, Helsingin Sanomat kirjoittaa.
Ylen otsikon mukaan ”Yhdysvaltain tuleva puolustusministeri on Fox Newsin juontaja, ja jopa Trumpin liittolaiset ällistyivät”, joskin Yle mainitsee jutun ingressissä Hegsethin sotilastaustasta.
Hegseth on tehnyt tv-töitä Fox News -kanavalle viime vuosikymmenellä. Hän tuntee myös Trumpin ennalta haastateltuaan Trumpia Valkoisessa talossa.
Vasemmistoliiton meppi Jussi Saramo myös esittelee somekanavillaan Pete Hegsethin ”Fox Newsin juontajana”, jonka valintaa Saramo kuvaa pelottavaksi.
– Edellisellä Trumpin kaudella huoneessa oli aina myös aikuisia. Nyt EU on riippuvainen maasta, jonka surkeimmat hahmot miehittävät koko hallinnon. EU:n on katkottava riippuvuudet nopeasti, Saramo päästelee, todennäköisesti samalla hyvin tietäen, ettei hänen sumutuksensa ei mene läpi.
Sosiaalisen median käyttäjät tiedustelevatkin nyt Saramolta muun muassa, onko vasemmiston euroedustajan virallinen titteli salibandy- vai sählyvalmentaja.
Meille tuli kavereiden kanssa vähän epäselvyyttä niin voisitko jeesata; olitko salibandy- vai sählyvalmentaja? Olisi tärkeä saada oikea titteli @seiska lehden tulevaan artikkeliin
— Somemuija 💩 (@somemuija) November 13, 2024
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Donald Trump on Yhdysvaltain seuraava presidentti. Voitto varmistui, kun Trump sai tai on saamassa taakseen kaikki vaa’ankieliosavaltiot.

Trump voitti itselleen Pohjois-Carolinan vaa’ankieliosavaltion ja on menossa voittoon myös Georgiassa. Harrisin oljenkorsi on voittaa Pennsylvaniassa, Michiganissa Wisconsinissa, mutta Trump on niskan päällä niissäkin.

Yhdysvaltain presidentinvaalit saivat huiman käänteen, kun supersuosittu mediavaikuttaja Joe Rogan ilmoitti tukevansa Donald Trumpin uudelleenvalintaa. Roganin päätös on merkittävä, sillä aiemmin hänet on tunnettu vasemmistolaisen Bernie Sandersin tukijana.

Kolmen tunnin keskustelu Joe Roganin kanssa onnistui näyttämään inhimillisen puolen Donald Trumpista. Jutellessaan UFC-selostajana tunnetun Roganin kanssa vapaaottelusta Trump ei vaikuttanut poliitikolta vaan kamppailu-urheilufanilta. Keskustelussa käytiin läpi myös poliittisia aiheita, kuten maailmankauppa, energiatalous, sodat ja vaalivilppi.

Elon Musk on ihmiskunnan kiistämätön innovaattori sekä talousnero. Ihmeaikuisen uskomattomat ansiot saavat sadat miljoonat ihmiset kuuntelemaan tarkalla korvalla tämän maailman rikkaimman ihmisen ajatuksia. Ne voivat vielä ratkaista Yhdysvaltain seuraavan presidentin nimen.

Donald Trump on nimittänyt Elon Muskin valtionhallinnon tehostamisviraston johtoon. Uuden viraston nimi DOGE on tuttu netin koirameemeistä. Kyseessä ei ole kuitenkaan vitsi, vaan odotettavissa on kovia leikkauksia byrokratian syövereihin. Mutta koska puikoissa on Elon Musk, odotettavissa on myös kovan luokan viihdettä.

Donald Trump voitti vaalit, koska amerikkalaiset halusivat presidentin, joka puhuu kaikkien ihmisten arkea koskettavista asioista, kuten hintojen noususta ja laittomasta siirtolaisuudesta. Vastoinkäymisistä ja salamurhayrityksistä huolimatta Trump veti ikimuistoisen vaalikampanjan, joka oli paljon hauskempi, ihmisläheisempi ja koskettavampi kuin hänen kilpailijansa kampanja. Trumpin voitto merkitsee myös itsenäisen kansalaisjournalismin voittoa suurten mediayhtiöiden määräysvallasta. Trumpin valinta on jo heikentänyt Yhdysvaltain houkuttavuutta laittomien siirtolaisten silmissä.
Viikon suosituimmat

Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää