

LEHTIKUVA
Perussuomalainen Nuoriso: Valko-Venäjän suurlähettiläs karkotettava Suomesta
Perussuomalainen Nuoriso on seurannut huolestuneena Puolan rajalle syntynyttä kriisiä, jossa Valko-Venäjä pyrkii osin sotilaallisin ja osin valtiollisin toimin työntämään Lähi-idästä saapuneita ihmisiä kohti Eurooppaa. Kyseessä on malliesimerkki Valko-Venäjältä ja Lukašenkan häikäilemättömästä tavasta pyrkiä hyväksikäyttämään Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden hyväuskoisuutta.
Perussuomalaisen Nuorison mielestä Euroopan unionin ja Suomen tulee antaa täysi tuki tässä kriisitilanteessa Puolan valtion toimille.
– Siksi vaadimme Valko-Venäjän suurlähettilään karkoittamista Suomesta, kunnes tilanne rajalla on ohi.
– Valko-Venäjä on aloittanut sotatoimet Puolan rajalla, jonka keinovalikoimaan kuuluu perinteisen sotilaallisen hyökkäyksen sijaan Lähi-idän kansalaisten hyväksikäyttäminen laittomassa rajanylityksessä. Euroopan unionin ja Suomen on reagoitava voimakkaasti Valko-Venäjän pyrkimyksiin horjuttaa Euroopan turvallisuutta. Siksi myös Suomen on annettava vahva viesti karkottamalla Valko-Venäjän suurlähettiläs Suomesta, kunnes vihamielinen toiminta Puolan rajalla on ohi, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
Ohisalon kommentit vastuuttomia
Perussuomalainen Nuoriso haluaa avata keskustelun suomalaisesta rajapolitiikasta, jos vastaavankaltainen tilanne tulisi Suomen rajoille.
– Katsomme sisäministeri Maria Ohisalon kommentit vastuuttomiksi siltä osin, että Suomi pyrkisi käsittelemään kaikki hakemukset, vaikka kyse olisi tahallisesta vieraan vallan taholta tulevasta painostamisesta. Suvereenilla valtiolla tulee viime kädessä aina olla oikeus sulkea rajansa, jos kansallinen turvallisuus sitä vaatii.
– Valko-Venäjä masinoi näitä ihmismassoja ulkorajoilleen aiheuttaakseen sekasortoa Euroopassa. Kuvio on tuttu muista idän autoritäärisistä maista, kuten Venäjästä ja Turkista. Todettakoon, että vaikka näitä ihmisiä käytetään vain Valko-Venäjän pelinappuloina, ei heitä silti tule päästää EU:n alueelle ilman asianmukaisia papereita. Tyrannit eivät voi toimia pääsylippuna eurooppalaisen sosiaaliturvan piiriin vaan tänne saa vapaasti tulla, mutta vain laillisia väyliä pitkin, pohtii hallituksen jäsen Lauri Laitinen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom laittomasti rajan ylittävät hybridivaikuttaminen Valko-Venäjä suurlähettiläs Lähi-itä Maria Ohisalo Eurooppa Puola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ohisalon vastaus välikysymykseen kiersi koko ongelman – hallitus helpottamassa haitallista maahanmuuttoa yli hallitusohjelman kirjausten

Rajua rähinää Puolan rajalla – laittomat tulijat yrittävät väkivalloin raja-aidan yli

Valko-Venäjä työntää laittomia maahanmuuttajia kohti Puolan rajaa – repivät rajaesteitä nurin, 12 000 sotilasta vastassa, Nato syyttää hybridihyökkäyksestä

Valko-Venäjä kerää siirtolaisilta passit ja sim-kortit – ohjaa sen jälkeen Puolan rajalle

Purralta toimenpidelista siirtolaisvyöryn ehkäisemiseksi: Rajat tukittava laittomilta tulijoilta ja kotouttamiseen varatut rahat käytettävä ulkorajavartiointiin

Immonen: Siirtolaisia ei pidä päästää Valko-Venäjän rajan yli – ”Rajat voidaan sulkea, ja ne tulee sulkea maahantunkeutumiskriisin iskiessä”

Pohjoismaat vaihtaneet Valko-Venäjästä käytettävää nimeä – Tynkkyseltä aloite eduskuntaan suomenkielisen nimen muuttamiseksi
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















