

Turvapaikanhakijoiden palautuksia vastustava mielenosoitus maahanmuuttoviraston (Migri) edessä Helsingissä perjantaina 8. syyskuuta 2017. / LEHTIKUVA
Perussuomalaisen Nuorison mielestä ohituskaistat kuuluvat moottoriteille – ei maahanmuuttoon: ”Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ulos maasta”
Sisäministeriö on aloittanut hankkeen LAMA-ohjelman päivittämiseksi, jossa pyritään parantamaan laittomasti maassa oleskelevien mahdollisuutta hakea oleskelulupaa sen ohella, että edistetään heidän palauttamista kotimaihinsa.
Sisäministeriö tviittasi 21.10. selvityksestä, miten työllistyneet kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat voisivat joustavammin saada työperusteisen oleskeluluvan.
– On järjestelmän uskottavuuden kannalta kestämätöntä, että Suomeen saisi jäädä siitä riippumatta, saiko hakija turvapaikan vai ei. Sisäministeriön pitäisi ohituskaistahankkeiden sijaan keskittyä siihen, miten saisimme jo kielteisen päätöksen saaneet ulos maasta mahdollisimman nopeasti, sanoo Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom ja jatkaa:
– Ensimmäisenä ja turvallisuuden kannalta tärkeimpänä toimena olisi ottaa säilöön jokainen kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö. Nyt tuhannet ihmiset liikkuvat Suomessa viranomaisilta katveessa, ja tämä on iso turvallisuusriski.
Turvapaikkaprosessi menettää merkityksensä
Perussuomalainen Nuoriso vastustaa sisäministeriön pyrkimystä luoda maahanmuuttoprosessiin ohituskaistaa, joka suosii lain rikkomista Suomeen pääsemiseksi.
Järjestö katsoo, että niin turvapaikka- että maahanmuuttoprosessi menettää merkityksensä, jos Suomeen pääsee turvapaikkaprosessin kautta riippumatta siitä, tarvitseeko hakija kansainvälistä suojelua.
– Ohituskaistan tekeminen halventaa niin oikeita pakolaisia että maahanmuuttajia, jotka ovat päässeet tänne asianmukaisesti. Jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut oleskelee laittomasti Suomessa, mitä asiaa hänellä on jäädä maahan? On järjenvastaista, että lainvastaisesta toiminnasta tehtäisiin väylä lailliseen oleskeluun, jolloin tänne pääsee nopeammin lakia rikkomalla kuin sitä noudattamalla, sanoo hallituksen jäsen Lauri Laitinen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom Sisäministeriö vetovoimatekijät laittomasti maassa olevat Turvapaikanhakijat maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Laittomasti maassa oleskelevat säilöön ja ulos maasta – ”Huomattavasti edullisempaa kuin nykyinen turvapaikkateatteri”

Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: “Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Vihreät tahtoo Suomeen 80 000 työperäistä maahanmuuttajaa – Purra: ”Niin järjetön linjaus, että edes muut hallituspuolueet eivät lähteneet vihreiden tueksi”

Junnila: Sisäministeriö valmistelee keinoja laittoman maassaolon laillistamiseksi
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää