

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset tuomitsee Venäjän yksipuoliset toimet: Meillä on valmius yhteisiin vastatoimiin
Euroopan yllä on synkkiä pilviä. Venäjän päätös tunnustaa Itä-Ukrainan separatistialueet loukkaa selvästi Ukrainan valtion alueellista koskemattomuutta ja Ukrainan täysivaltaisuutta. Perussuomalaiset tuomitsee Venäjän yksipuoliset toimet ja meillä on valmius yhteisiin vastatoimiin.
Perussuomalaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kaikkein tärkeintä on Suomen kansan turvallisuus ja rauhan ylläpitäminen.
– Perussuomalaiset pitävät oleellisen tärkeänä ylläpitää omaa sotilaallista puolustuskykyämme ja reaktiokykyämme. Suomalaisilla on erittäin korkea maanpuolustustahto, joka periytyy aina menneiltä sukupolvilta asti, mutta kuvastaa myös yhteistä arvostustamme isänmaatamme kohtaan, perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa pitänyt Ville Tavio muistuttaa.
Vuoropuhelua Venäjän kanssa
Eduskunnassa pidettiin jankohtaiskeskustelu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
– Kansallismielisille perussuomalaisille oman maan puolustaminen on perusarvoja ja niinpä toimimme osaltamme kansan maanpuolustustahtoa vahvistavalla tavalla.
Perussuomalaiset korostavat, että tahdon lisäksi puolustusvoimat tarvitsee materiaalisia voimavaroja, joita tulee vahvistaa jatkuvasti pitämällä puolustusmäärärahoista huolta.
– Perussuomalaiset kannattavat jatkuvaa vuoropuhelua naapurimaa Venäjän kanssa. Venäjä on naapurinamme myös huomenna. Toivomme osaltamme Venäjän palaamista Ukrainan kanssa neuvottelupöytään ja ratkaisun etsimistä vaikeaan tilanteeseen diplomatian keinoin, Tavio toteaa.
Vaihtoehdoista voidaan keskustella
Perussuomalaiset tukevat tasavallan presidentin ja valtioneuvoston johtamaan ulkopolitiikkaa, koska pienenä maana on yhdenmukainen ulkopoliittinen linja ja sen toteuttaminen perusteltua.
– Tämä ei suinkaan siis poissulje sitä, etteikö valittavissa olevista eri vaihtoehdoista voida käydä avointa keskustelua, kuten on mielestäni kiitettävästi ryhdytty käymään. Toivon keskustelun samalla olevan pohjimmiltaan yhteistä peruskiveä rakentavaa, eikä eripuraan tähtäävää. Suomalaiset ovat vahvoja kun toimimme yhdessä, Tavio painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maanpuolutustahto sotilaallinen puolustuskyky vaihtoehdot vuoropuhelu ulko- ja turvallisuuspolitiikka suomalaiset Ville Tavio Turvallisuus Venäjä perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Euroopassa on toimijoita, jotka suhtautuvat väärällä tavalla ymmärtäväisesti Venäjään – ”Jotkut saavat siitä taloudellista hyötyä”

Suomi tuomitsee Venäjän Ukrainaa koskevat toimet

Halla-aho rinnastaa Venäjän toimet 1930-luvun lopun tapahtumiin – ”Luhansk ja Donetsk vertautuvat hyvin sudeettialueisiin 1938”

Purra: ”Lännen pitää viimein olla yhtenäinen, jotta pahin mahdollinen ei toteudu”

Antikainen: Suomi vapaaksi Ottawan sopimuksesta ja maamiinat takaisin käyttöön

Jari Ronkaiselta aloite Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi: ”Miinankieltosopimus haittaa asiantuntijoidenkin mukaan puolustuskykyä”

Jari Koskela toivoo Suomen lähettävän apua Ukrainaan: Suomi voisi lähettää Ukrainaan happigeneraattoreita

Maanpuolustus kiinnostaa nyt ennennäkemättömällä tavalla – Simula: Vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen nopeasti lisää resursseja
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












