

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Ukrainan selviytyminen itsenäisenä maana on Suomelle kohtalonkysymys
Eduskunnassa käytiin keskiviikkona ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta. Venäjä on jatkanut laitonta hyökkäyssotaansa Ukrainassa ensi lauantaina kaksi vuotta. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Miko Bergbom.
Kansanedustaja Miko Bergbom kertoo ukrainalaisten taistelevan olemassaolostaan.
– Kun pelissä on itsenäisyys, on rauhanprosessi vaikea, eikä ole mitään takeita siitä, että tuleva 24. päivä jää sodan viimeiseksi vuosipäiväksi.
– Ukrainan sodan toinen vuosipäivä on täynnä surua, mutta samalla päättäväisyyttä ja toivoa. Venäjän hyökkäyssodan alussa Ukrainan uskottiin olevan tuhoon tuomittu ja kaatuvan päivissä. Se, että näin ei käynyt, on jo suuri voitto.
Suomi seisoo itsenäisen Ukrainan puolesta
Suomen tuki Ukrainalle ei ole ainoastaan sanallista, vaan myös tekoja, kertoo Bergbom.
– Suomi tukee Venäjän hyökkäyssodan kohteeksi joutunutta Ukrainaa monin eri tavoin. Vuoden 2022 jälkeen Suomi on osoittanut Ukrainan tukemiseen lähes 2,5 miljardia euroa.
– Helmikuun alkuun mennessä Suomi on lähettänyt 22 puolustustarvikepakettia Ukrainalle. Suomen Ukrainaan toimittaman puolustusmateriaalin yhteenlaskettu arvo on nyt 1,8 miljardia euroa.
Teollisuus tukea mahdollistamaan
Tämänkertainen apupaketti sisältää myös tuotteita, joita on hankittu kotimaiselta teollisuudelta Ukrainan tukemiseen varatulla erillisellä 30 miljoonan euron rahoituksella. Suomi on sitoutunut tukemaan Ukrainaa pitkään, lupaa Bergbom.
– Lisäksi hallitus on päättänyt, että Suomi sitoutuu investoimaan noin 24 miljoonaa euroa raskaiden ampumatarvikkeiden tuotannon kasvattamiseen, mikä mahdollistaa Ukrainan pitkän aikavälin tukemisen aina 2030-luvulle saakka.
– Kotimaisessa teollisuudessa olevaa osaamista ja kapasiteettia tulee hyödyntää entistä tehokkaammin Ukrainan tukemisessa.
EU:n täytyy tehdä enemmän
Vaikka Euroopan unionin valtiojohtajat pääsivät helmikuun alussa sopuun Ukrainan 50 miljardin euron tukipaketista, on EU:lla Bergbomin mielestä vielä paljon petrattavaa.
– Euroopan unioni ei ole esimerkiksi kyennyt toimittamaan Ukrainalle lupaamiaan ja Ukrainan kipeästi kaipaamia tykistöammuksia. Euroopan unioni joutui vasta myöntämään, ettei se saa maaliskuun määräaikaan mennessä toimitettua Ukrainalle kuin noin puolet lupaamastaan tykinammusten määrästä. Koko Euroopan on tehtävä enemmän, meidän on pystyttävä parempaan.
Venäjä ei saa voittaa
Lännen asettamista pakotteista huolimatta Venäjä on yhteiskuntana siirtynyt sotatalouteen ja onnistunut voimistamaan sotateollisuuttaan.
– Venäjä ja muut autoritaariset maat odottavat nyt kieli pitkällä, että länsi alkaa hapuilemaan ja meille iskisi totaalinen sotaväsymys, sanoo Bergbom.
– Jos Venäjä kokisi voittaneensa Ukrainassa, olisi sillä peruuttamattomia vaikutuksia koko Euroopan turvallisuudelle. Siksi kaikki keinot, kuten Venäjän keskuspankilta jäädytetyt 300 miljardin varat, on otettava käyttöön Ukrainan tukemiseksi ennen kuin on liian myöhäistä.
– Meidän on pidettävä kirkkaana mielissämme, että länttä tullaan koettelemaan vielä monesti, ja niistä koettelemuksista meidän on vain selvittävä. Ukraina puolustaa koko eurooppalaista elämäntapaa ja demokratiaa. Ukrainan aseistaminen ja selviytyminen itsenäisenä maana on Suomelle kohtalonkysymys.
– Ukraina, me olemme kanssasi, lopettaa Bergbom.
– Slava Ukraini! Herojam Slava!
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tykistöammukset Euroopan turvallisuus Ukrainan tukeminen Venäjän hyökkäyssota EU:n Venäjän vastaiset pakotteet puolustustarvikkeet Ukrainan sota Miko Bergbom apupaketti Euroopan unioni Ukraina
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


YK vaatii puolueetonta tutkimusta Navalnyin kuolemasta

Perussuomalaisten Immonen: Nato-maiden tehtävä enemmän puolustusteollista yhteistyötä

Euroopan unionissa on tehtävä suunnanmuutos – Koskela: Tulonjakounioni ja liittovaltiokehitys vaarantavat Euroopan yhtenäisyyden

Jussi Halla-aho: Venäjä ei missään olosuhteissa ota riskiä konfliktiin joutumisesta Naton kanssa

Ukraina on Suomen suurin kehitysyhteistyökohde – perussuomalaiset ministerit: Suomen tuki jatkuu niin kauan kuin on tarvetta

Epätoivon vastalääke on toiminta – Junnila vetosi Etyjin yleiskokouksessa tiukemman pakotepolitiikan puolesta

Suomi kolmanneksi aktiivisin avuntarjoaja Ukrainalle – sisäministeri Rantanen: ”Tuen antaminen on tärkeää”

Ruotsin sotilastiedustelu varoittaa: Venäjän toimia leimaavat kova riskinotto ja täydellinen piittaamattomuus
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












