Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset vaatii isänmaallista talouspolitiikkaa: ”Hallitus on tuhlannut jopa 20 miljardia euroa kohteisiin, joihin ei olisi pitänyt käyttää rahaa lainkaan”

26.08.2022 |11:50

Perussuomalaiset vaatii hallitusta keskittymään asioihin, joista Suomen kansa ja samalla Suomen talous hyötyvät, jolloin kaikki toissijaiset menokohteet on karsittava. – Seuraavan hallituksen täytyykin keskittyä siihen, että koko julkinen talous saadaan tehokkaammaksi ja rönsyt jätetään pois, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on tehnyt alijäämäisiä budjetteja yli 44 miljardin euron edestä tällä vaalikaudella. Budjetoitu valtionvelka nousee arviolta 144 miljardiin euroon ensi vuoden lopussa.

Perussuomalaiset vaatii hallitusta keskittymään olennaisiin asioihin, ja karsimaan kaikki toissijaiset menokohteet.

Huoletonta rahojen tuhlaamista

Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne on huolissaan paisuvasta julkisesta velasta ja huolettomasta rahojen tuhlaamisesta.

– Marinin hallitus on tuhlannut lähes 20 miljardia sellaisiin asioihin, joihin ei olisi pitänyt käyttää rahaa lainkaan. Seuraavan hallituksen täytyykin keskittyä siihen, että koko julkinen talous saadaan tehokkaammaksi ja rönsyt jätetään pois.

Ranteen mukaan perussuomalaiset vaatii hallitukselta isänmaallista talouspolitiikkaa.

– Se on sitä, että keskitytään asioihin, joista Suomen kansa ja sitä kautta Suomen talous hyötyvät, Ranne sanoo.

Pelkät korkomenot 1,3 miljardia euroa

Tällä vaalikaudella valtionvelka on kasvanut yli 20 miljardia euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio huomauttaa, että velkaantuneen valtiomme pelkät korkomenot ovat ensi vuonna jo 1,3 miljardia euroa.

– Tässä tilanteessa hallituksen pitäisi etsiä säästökohteita, mutta hallitus osaa elää vain velaksi.

Suomalaisten ostovoimaa vahvistettava

Perussuomalaiset ovat kertoneet omasta arvojärjestyksestään.

– Me leikkaisimme haitallisesta maahanmuutosta, me säästäisimme Yle-verosta, me säästäisimme kehitysavusta, me säästäisimme rahan kippaamisesta EU:n kautta ylivelkaantuneille maille tukipaketein, Tavio listaa perussuomalaisten säästökohteita.

Perussuomalaiset haluaa veronalennuksilla vahvistaa suomalaisen palkansaajan ostovoimaa. Toisin kuin kokoomus, perussuomalaiset ei kuitenkaan rahoittaisi veronalennuksia velkarahalla, vaan luopumalla turhista menokohteista.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
6.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää