

LEHTIKUVA
Sanna Marinin dilemma: Toivoo nyt keskittymistä politiikan asiakysymyksiin, vaikka yleensä pääministeriä on vaikeaa tavoittaa keskustelemaan politiikasta
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä huomauttaa, että Marinin toiveen toteutumiseen liittyy käytännön haasteita, sillä Marin ei useinkaan ole tavoitettavissa vastaamaan asiakysymyksiin.
Pääministeri Sanna Mariniin (sd) kytkeytyvä, jo kolmatta viikkoa käynnissä oleva bilekohu ei ole ainakaan vielä osoittanut hiipumisen merkkejä, ja pääministeri saattaa joutua vastaamaan juhlimista koskeviin kysymyksiin myös eduskunnassa syysistuntokauden alussa.
Perussuomalaiset vaatii hallituksen toimista selvitystä myös Uniper-sotkuun liittyen, joka osui samaan aikaan Marinin kesäloman kanssa. Marin ei vaivautunut kesälomaltaan Saksaan neuvottelemaan suomalaisen Fortumin tytäryhtiön Uniperin rahoituksesta, vaan lähetti paikalle puoluesiskonsa, omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen.
– Hallitus ei näytä olleen toimintakykyinen Uniper-kriisissä. Pääministeri paineli samaan aikaan Ruisrockiin ja siitä sitten Helsingin pintaliitoporukoiden kanssa virka-asuntoonsa jatkoille, perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio sanoi tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lappeenrannassa.
Vetäytyi taka-alalle jo elvytyspakettikeskustelussa
Pääministeri Marin on viime päivinä selitellyt käsistä riistäytynyttä juhlintaansa tiedotustilaisuuksissa. Tiistaina suurlähettiläspäivillä puhunut Marin vaikutti kuitenkin jo olevan kyllästynyt puhumaan aiheesta, ja arveli myös suomalaisten olevan.
Marin sanoi myös toivovansa, että juhlinnan sijaan siirryttäisiin puhumaan substanssiasioista ja politiikasta.
- Totta kai itse toivoisin pääministerinä, että keskityttäisiin politiikan asiakysymyksiin, Marin sanoi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä huomauttaa, että Marinin toiveen toteutumiseen liittyy käytännön haasteita, sillä Marinia ei useinkaan ole tavoitettavissa vastaamaan asiakysymyksiin.
– Kyseessä ei ole uusi ilmiö. Koko ajan on ollut havaittavissa ongelmaa, että pääministeriä on vaikea tavoittaa keskustelemaan poliittisista kysymyksistä tai vastaamaan oppositiolle. Ongelma nousi esille jo viime vuoden kesällä, kun keskusteltiin EU-elvytyspaketista, jolloin Marin pitäytyi taka-alalla, ilmeisesti taktisista syistä, jolloin muut joutuivat vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin, Mäkelä sanoo.
Bilekohu yhteydessä Uniper-sotkuun
Kuten hyvin tiedetään, tosiasiassa Marin ei mielellään osallistu poliittiseen keskusteluun opposition kanssa – varsinkaan talousasioista.
Esimerkiksi heinäkuun puolivälissä Marin loisti poissaolollaan SuomiAreenassa, jossa eduskuntapuolueiden puheenjohtajat keskustelivat muun muassa verotuksesta ja valtiontaloudesta.
Marinin kesäloma osui kriittiseen hetkeen, sillä loman aikana kotimaassa rytisi oikein kunnolla – niin taloudessa kuin ulkorajapolitiikassa – mutta Marin pysyi tuppisuuna.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että Marinin bilekohu on yhteydessä Uniper-kriisin kanssa, eikä asiaa ole loppuun käsitelty.
– Kun Uniper-Fortum-ongelma alkoi avautua heinäkuun puolivälin kieppeillä, vaadimme eduskuntaa koolle ja ministereitä vastaamaan, mutta näin ei tehty. Myöskään ministeri Tuppuraiselta ei ole saatu vastauksia, Purra sanoi tänään Lappeenrannassa.
Perussuomalaiset pitää huolen, että pääministeri Marinin juhlimiseen kytkeytyvä Uniper-sotku perataan perin pohjin ja että ministerit vastaavat viimeistään syyskuussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jatkojuhlat Fortum-sotku Ruisrock bilekohu EU-elvytyspaketti välttely vastuunpakoilu vaikeneminen poissaolot Tytti Tuppurainen Riikka Purra Sanna Marin Ville Tavio Jani Mäkelä pääministeri perussuomalaiset hallitus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: On tullut aika lopettaa väestönsiirrot muslimimaista ja pistää Afrikan kankkulankaivojen rahoitus jäihin

Hallituksen kannettava vastuu Fortumista – ”Kyseessä on täysi epäonnistuminen, joka vaatii yhä vastauksia”

Perussuomalaiset esittää sinivalkoista siirtymää: Suomi tarvitsee nyt investointeja, työtä, tuottavuutta ja kasvua

Halla-aho: Kun Marinin kaikki töppäilyt painetaan villaisella tai jopa spinnataan ihailtavaksi naisenergiaksi, tämä ei ole omiaan vähentämään sekoilua

PS-ryhmänjohtaja kysyy ääneen kysymyksen, joka on jo kaikkien huulilla: ”Eroaako Sanna Marin?”

Perussuomalaiset vaatii isänmaallista talouspolitiikkaa: ”Hallitus on tuhlannut jopa 20 miljardia euroa kohteisiin, joihin ei olisi pitänyt käyttää rahaa lainkaan”

Purra pelkää Uniper-sotkusta koituvan veronmaksajille miljarditappiot: ”Suomessa olisi omia, kansallisia kohteita, joihin tarvittaisiin kipeästi rahaa”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













