

LEHTIKUVA
Perussuomalaisilta valinnanvapauslaille täystyrmäys: Hallitus tuhoaa ohjelmansa hyvät tavoitteet
Sipilän hallitus antoi tänään esityksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyvästä valinnanvapaudesta. Perussuomalaiset tyrmää esityksen.
– Esityksellään hallitus rikkoo ohjelmansa, jonka mukaan ensin oli tarkoitus uudistaa julkisten sote-palveluiden integraatio ja rakenteet. Toisessa vaiheessa oli tarkoitus selvittää siirtyminen yksikanavaiseen rahoitukseen ja laajentaa valinnanvapautta, perussuomalaisten eduskuntaryhmä toteaa.
Terveyserot eivät supistu
Perussuomalaisten mukaan luopuminen ohjelman mukaisesta etenemisestä merkitsee elintärkeiden sote-palveluiden kriisiytymistä ja kustannusten hallitsematonta kasvua. Ryhmä huomauttaa, että sote-uudistuksen tavoitteiksi asetettiin hallitusohjelmassa terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden parantaminen sekä kustannusten kasvun hillitseminen.
– Perussuomalaiset yhtyy täysin näihin tavoitteisiin. Hallituksen valinnanvapausesitys ei kuitenkaan toteuta yhtäkään niistä. Terveyserot eivät supistu, koska malli ei takaa yhdenvertaisia palveluja maan eri osissa. Palveluiden integraatio ja mutkattomat palveluketjut eivät synny, kun julkisten ja yksityisten palveluntuottajien vastuut sekoittuvat. Asiantuntijalausuntojen mukaan kustannukset kasvavat jopa miljardimäärin, ryhmä luettelee.
Asiakas joutuu byrokratian rattaisiin
Perussuomalaisten mukaan terveydenhuollon ja sairaanhoidon suurimmat ongelmat ovat perusterveydenhuollossa.
– Siinä sekä palveluiden saatavuus että laatu ovat heikkoja. Sen sijaan erikoissairaanhoidon taso on edelleen hyvä koko maassa. Valinnanvapausmalli ei paranna perusterveydenhuoltoa, mutta heikentää erikoissairaanhoitoa.
– Sosiaalipalveluiden osalta epävarmuus kasvaa väistämättä. Asiakas joutuu byrokratian rattaisiin. He, jotka eivät jatkossa tunne tai osaa käyttää monimutkaista järjestelmää, joutuvat entistä ahtaammalle. Nämä ovat heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
Hallitus ruokkii kansainvälisiä suuryrityksiä
Perussuomalaiset huomauttaa, että hallituksen esittämä hallitsematon siirtyminen markkinaehtoiseen sote-järjestelmään avaa yksityiselle voitontavoittelulle huikeat mahdollisuudet.
– Hallitus ottaa valtavan riskin avatessaan kerralla ja nopealla aikataululla kansainvälisten suuryhtiöiden etujen mukaiset markkinat, jotka suomalaiset veronmaksajat kustantavat. Kotimaiset pk-yrittäjät hallitus on unohtanut. Tätä perussuomalaiset jyrkästi vastustavat.
– Hallituksen esitys merkitsee monilla alueilla yksityisten monopolien syntymistä. Maakunnat eivät kykene hallitsemaan monopolien markkinoimien palvelujen tasoa eivätkä kustannuskehitystä. Terve kilpailu edellyttäisi monipuolista palveluiden rakennetta. Sellaista ei ole syntymässä.
Palvelut etääntyvät ja heikkenevät
Perussuomalaiset toteaa, että maaseudulla ja välttämättä edes pienemmissä kaupungeissa yksityistä palvelutuotantoa ei synny.
– Näillä alueilla, joilla kustannukset ovat suuret, maakunta joutuu järjestämään palvelut. Rahoitusmalli, jonka hallitus on valinnut, johtaa siihen, että palvelut etääntyvät ja heikkenevät. Kansalaisten yhdenvertaisuus, joka on uudistuksen tärkeä tavoite ja jota perustuslaki edellyttää, ei toteudu.
PS vaatii palaamista hallitusohjelmaan
Perussuomalaiset tyrmää täydellisesti Sipilän hallituksen valinnanvapausmallin.
– Vaadimme, että hallitus etenee alkuperäisen ohjelmansa mukaisesti julkisen perusterveydenhuollon parantaminen edellä. Valinnanvapauden laajentaminen tulee toteuttaa hallitusohjelman mukaisesti myöhemmin – hallitusti ja asteittain asiantuntijoita kuullen. Uudistuksen pohjaksi on otettava tutkimus ja kokeilut.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Hallituksen miljardien valinnanvapausvedätys on katastrofi

Perussuomalaiset vaativat eduskunnassa järkeä sote-uudistukseen: valinnanvapauden kustannukset uhkaavat karata käsistä

Hakkarainen maakuntauudistuksesta: Kepu himoitsee valtaa, kokoomus käärii rahat

Mari Rantanen: Valinnanvapauslaki on huono eikä sitä pidä hyväksyä

Savio: Valinnanvapausmalli tappaa suomalaisia pk-yrityksiä

Helsingin perussuomalaiset maakuntavaltuutetut pitävät esitettyä maakuntamallia vahingollisena pääkaupunkiseudulle

Eerola sotesta: Maakunnat pulassa – valinnanvapaus kasvattaa kustannuksia

Riikka Purra sote-raportissa: Pahimmat ongelmat ovat verorahojen valuminen suuryrityksille, painopisteen siirtyminen ”nuhapoleille” sekä ali- ja ylihoito

Juvonen: Valtuustojen hätäkokous kannatettava – ”Sote- ja maakuntauudistusta ei saa tehdä säkki päässä”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















