

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtajisto ja kaupunginhallituksen jäsenet vaihtuivat
Perussuomalaisten valtuustoryhmä valitsi kesäkokouksessaan 6.8. uudeksi valtuustoryhmän puheenjohtajaksi kaupunginvaltuutettu Nuutti Hyttisen. Valtuustoryhmän varapuheenjohtajana aloittaa kaupunginvaltuutettu Laura Korpinen.
Sisäministeri Mari Rantanen luopui valtuustoryhmän puheenjohtajuudesta ja kaupunginhallituksen varajäsenyydestä uusien tehtäviensä vuoksi. Eduskunnan puhemieheksi valittu Jussi Halla-aho luopui samanaikaisesti kaupunginhallituksen jäsenyydestä.
– Ministeri Rantanen ja puhemies Halla-aho katsoivat, että heidän uudet, tärkeät tehtävänsä valtakunnanpolitiikassa edellyttävät työtaakan keventämistä paikallistasolla. Valtuustoryhmä kiittää heitä erinomaisesta työstä ja toivottaa heille onnea ministerin ja puhemiehen tehtävissä. Työ perussuomalaisten tavoitteiden edistämiseksi Helsingissä jatkuu ja linja pysyy samana, vaikka henkilöt vaihtuvatkin, valtuustoryhmän puheenjohtaja Nuutti Hyttinen painottaa.
Mika Raatikainen kaupunginhallitukseen
Halla-ahon ja Rantasen tilalle kaupunginhallitukseen valtuustoryhmä esittää kaupunginvaltuutettu Mika Raatikaista ja hänen varajäsenekseen Laura Korpista. Raatikainen on edustanut perussuomalaisia kaupunginhallituksessa aikaisemmin vuosina 2014–2021.
– Kiitän luottamuksesta ja jatkan vankalla perussuomalaisella linjalla kaupunginhallituksessa pienen tauon jälkeen, Raatikainen toteaa.
Ministeri Rantanen ja puhemies Halla-aho jatkavat Helsingin paikallispolitiikassa kaupunginvaltuutetun tehtävissä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä Laura Korpinen Helsingin kaupunginhallitus Mari Rantanen Mika Raatikainen Nuutti Hyttinen Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wille Rydman perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän jäseneksi

PS ei uhraisi painotettuja luokkia maahanmuuton alttarille – Mari Rantanen: “Kannatamme sitä, että lapset voivat toteuttaa itseään ja edistää lahjakkuuksiaan asuinalueesta riippumatta”

Perussuomalaiset: Kantaväestön vähenemisen syyt Helsingissä selvitettävä

Perussuomalaiset: Mitä Helen ja Helsinki aikovat tehdä energian hinnannousun hillitsemiseksi?

Perussuomalaiset vastustavat Helsingin kaupungin tiivistämispolitiikkaa – kaupungin kehittämisessä ei sovi unohtaa nykyisiä asukkaita eikä lähiluontoa

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä: Metron ruuhkautumiseen vastattava täysimittaisilla junilla
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.