Politico: Kiina ärähti Saksalle – Saksan pitäisi keskittyä kauppaan, eikä ihmisoikeuskysymyksiin

04.05.2021 |16:34

Kiina kehotti Saksaa keskitymään maiden väliseen kauppaan ja olemaan puuttumatta esimerkiksi Hongkongin kiristyneeseen tilanteeseen, Politico kirjoittaa. Kiinan mukaan maat voivat hyötyä tiiviimmistä kauppasuhteista koronapandemian jälkeen.

Kiina näyttää tietävän, mistä naruista sen tulee nykiä Saksan suhteen. Saksa on määrätietoisesti puolustanut Nord Stream 2 -kaasuputkihanketta useiden EU-maiden ja Yhdysvaltain vastustuksesta huolimatta. Kriittisten maiden mukaan Venäjän vaikutusvalta kasvaa EU:ssa energiakaupan myötä.

EU:n ja Kiinan välit ovat jäähtyneet viime aikoina. EU on asettanut pieniä pakotteita muutamalle kiinalaisviranomaselle. Kiina vastasi monin verroin laajemmilla pakotteilla, jotka kohdistuivat jopa Euroopan parlamenttiin.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää