

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Postin jakelutyöntekijä Suomen Uutisille: Ulkomaalaisten työntekijöiden osuudesta vaietaan – “Tämä tuntuu ja näyttää ihan sisäiseltä kolonialismilta”
Postin palkka-asiat ovat puhututtaneet julkisuudessa jo useita viikkoja. Keskustelua on herättänyt kohtuuton kuilu johdon korkean palkitsemisen ja liiketoiminnan ydintehtäviä suorittavien työntekijöiden välillä.
Viimeinen kohu Postin työntekijöiden palkka-alennuksesta uutisoitiin tänään, kun Helsingin Sanomat kertoi saaneensa kahdelta lähteeltä tiedon, että Posti suunnittelee tuntuvia palkanalennuksia peräti 8 000 työntekijälle.
Postilla on noin 22 000 työntekijää. Aiemmin julkisuudessa on puhuttu 700 henkilön palkanalennuksista.
Ale-palkka riittää oleskelulupaan
Postin jakelutehtävissä työskentelevä työntekijä kertoo Suomen Uutisille ihmetelleensä, miksi julkisuudessa ei ole tuotu esiin lainkaan ulkomaalaisten työntekijöiden määrää ja heidän osuuttaan Postin liiketoiminnassa.
Hänen mukaansa ulkomaalaisten työntekijöiden määrä on kasvanut vuosien varrella niin, että nykyisin työvuoroissa puhutaan paljon englantia.
– Tämä tuntuu ja näyttää ihan Postin sisäiseltä kolonialismilta. On puhuttu, että palkka-alen jälkeen ulkomaalaisille oleskeluluvalla Suomessa työskenteleville jää käteen saman suuruinen luku, joka on edellytyksenä Suomessa oleskelulupaan. Työntekijöitä välittää pääosin SOL-yhtiöt, hän kertoo.
Vieraskielisillä ongelmia jakelussa
Postin työtehtävissä suomen kielen osaamattomuus tuo eteen välillä hankalia tilanteita.
– Työtehtävissä vieraskielisyys ei ole ainakaan etu, sillä ulkomaalaiset työntekijät eivät jakelussa useinkaan kykene hahmottamaan suomalaisia paikkakuntia. Työntekijät ovat kotoisin esimerkiksi Afrikan eri maista, Etelä-Amerikasta ja Aasiasta. Vuosien varrella on ollut ongelmia. Olen työskennellyt Postin palveluksessa yli kymmenen vuotta, hän kertoo ja lisää:
– Olen havainnut myös sen, että oleskelulupa on ollut monelle postilaiselle suuri huolenaihe. Tiedän tilanteista, joissa on yritetty solmia jopa parisuhteita Suomeen jäämisen toivossa.
Maahanmuuttoviraston mukaan toimeentulon ansiotyöstä on oltava vähintään työehtosopimuksen minimipalkka. Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Anna Hyppönen kertoo, että kokoaikaisen ansiotyön oleskeluluvan palkan on oltava vähintään sen työehtosopimuksen mukainen, jota työsuhteessa sovelletaan. Jos työehtosopimusta ei ole, bruttopalkan on oltava vuonna 2019 vähintään 1 211 euroa kuukaudessa.
TES-shopatut ansiot
PAU:n tiedottajan Juha Pöyryn mukaan postinjakajien lähtöpalkka on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla alle kaksi vuotta työskennelleen kohdalla 1 867, 05 euroa ja muualla Suomessa 1 815,05 euroa.
– Työntekijät menettävät jakelussa palkanalennusten lisäksi esimerkiksi joustovapaat ja lisätyökorvaukset. Ennen vuotta 1994 taloon tulleet menettävät pitkät lomat. TES-shoppailu tähtää uusien työntekijöiden kohdalla Teollisuusliiton jakajia koskevan työehtosopimuksen mukaisiin palkkoihin, jotka ovat merkittävästi nykypalkkoja pienempiä.
Jakelupuolella on ollut kokemusta jo tästä palkanalennuksesta maahanmuuttajien kohdalla. Pöyry sanoo, että sanomalehdenjakelussa erityisesti pääkaupunkiseudulla on paljon maahanmuuttajia, sillä ansiotaso ei ole houkutellut suomalaisia työntekijöitä.
– Osa jakelijoista joutui TES-shoppailun myötä lopettamaan työt pari vuotta sitten, sillä ansiot eivät riittäneet minimipalkkaan, joka on oleskeluluvan edellytyksenä, hän tarkentaa.
Posti ei halua kommentoida
Suomen Uutiset kysyi Postin viestintäpäällikkö Sara Hokkaselta tietoja SOL-yhtiöiden välittämistä työntekijöistä. Miten suuria henkilömääriä SOL välittää ja kuinka kauan yhteistyö on jatkunut?
– Emme tällä hetkellä anna aiheesta haastattelua, Hokkanen vastaa sähköpostin välityksellä.
SOL-yhtiöt on kasvanut vuosien varrella siivous- ja pesulapalvelujen toimijasta kansainväliseksi yritykseksi
Yhtiön nettisivujen mukaan nopeasti kasvaneen SOL-konsernin puikoissa on nyt neljäs sukupolvi. Sisaruspari Peppi Kaira ja Juhapekka Joronen johtavat yhtiötä, joka on ensimmäinen työpaikka merkittävän monelle nuorelle ja maahanmuuttajalle. Siivouksen lisäksi SOL toimii tällä haavaa turvallisuus-, toimitila-, pesula- ja kiinteistöalalla. Uutena tuli mukana henkilöstön vuokraus 2009.
Yhtiön sivuilla kerrotaan myös, että SOL:iin on jo vuonna 2007 perustettu monikulttuurinen työryhmä. Sen tavoitteena on edistää erilaisista ympäristöistä tulevien työntekijöiden integroitumista yhtiön toimintakulttuuriin ja kehittää erilaisuuden ymmärtämistä.
Pääministeri Antti Rinne ei halunnut ottaa suoraan kantaa Postin palkkari, mutta totesi Helsingin Sanomille (11.9.), että yksi vaihtoehto olisi selvittää, voisiko nykyisille työntekijöille voisi korvata siirtymisen heikompaan työehtosopimukseen tai palkkaa alentaviin järjestelyihin ”jollain rahallisella kertakorvauksella”.
HELI-MARIA WIIK
Artikkeliin liittyvät aiheet
- SOL-yhtiöt Etelä-Amerikka Aasia työntekijät palkat halpatyövoima oleskelulupa Posti Afrikka työehtosopimus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Postin pomo nauttii ökypalkkaa ja työntekijöitä kyykytetään – ”Ministerin vihellettävä peli poikki, huono johtaminen on jatkunut jo pitkään”

Sdp hamuaa Suomeen halpatyövoimaa polkemaan duunarien palkkoja – nämä kaikki demariedustajat allekirjoittivat lakialoitteen työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta

Halla-aho vaatii EU:n vapaan liikkuvuuden lopettamista: ”Johtaa epäterveeseen muuttoliikkeeseen, joka on haitallista valtioille”

Purra ja Immonen: Hallitusohjelman maahanmuuttolinjaukset vahingollisia niin työmarkkinoiden kuin kestävyydenkin suhteen

Postin hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet Rantanen ja Lehto: ”Työstä saatava palkka, jolla elää”

Paatero keräsi poliittisia irtopisteitä ja Rinne uhkui olevansa postilaisten puolella – PS: Nyt pakoillaan vastuuta ja kierrellään tosiasioita

Lähes kaikki pääkaupunkiseudun postin varhaisjakelijat maahanmuuttajia – Purra: Miten hallitus voi väittää, että maahanmuutto ei vaikuta työn halpuuttamiseen?

Postilakko vaikeuttaa asioiden hoitamista – laskujen maksun myöhästymistä ei voi maksattaa kuluttajalla
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.

Teemu Keskisarja puntaroi kuolemanrangaistuksen syvintä olemusta
"Turun hovioikeus tiesi, ansaitseeko syytetty pyövelin kirves kirveen vai neljäkymmentä raipaniskua ja elinkautisen pakkotyöhön Viaporissa." Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarja tarttuu puheesaan menneen aikojen rikoshistoriaan, sen synkkiin yksityiskohtiin ja moraalisiin kysymyksiin. Keskisarja vie kuulijansa syvälle rikosten, rangaistusten ja oikeusjärjestelmän juurille. Hän kertoo nuoruudestaan ja tutkimusuransa alkutaipaleista – alkaen 1700-luvun seksuaalirikollisuutta koskevista pohdinnoista ja edeten 1900-luvun alun suomalaisten terroristeihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää