

MATTI MATIKAINEN
Professori tyrmää hallituksen selitykset – Suomi menettää rahaa, oma valuutta Kreikalle ainoa ratkaisu
Suomessa vierailevan saksalaisen kansantaloustieteen professori Bernd Lucken mukaan Kreikan valtion lainojen korkotason laskemisella ja laina-ajan pidentämisellä tosiasiassa leikataan Kreikan valtion velkojen käypää arvoa eli nk. nykyarvoa. Vaikka lainojen nimellisarvo muodollisesti pysyy samana, laina-aikojen pidentämisellä ja korkotasoa alentamalla tosiasiallisesti leikataan lainojen loppusummaa.
Lucken sanoma on osoitettu suomalaiseen poliittisen keskusteluun, jossa toistuvasti esitetään väitteitä, ettei laina-ajan pidennyksellä ja korkojen alentamisella olisi vaikutusta lainan arvoon. Pääministeri Alexander Stubb (kok.) on toistuvasti väittänyt, ettei yksikään suomalainen ”ole hävinnyt toistaiseksi euroakaan Kreikkaan”.
Kreikka syö enemmän kuin tienaa
Kreikassa vuosia käynnissä ollut sisäinen devalvaatio on loputtoman pitkä ja tuskainen tie. Tuskastunut kansakunta on äänestänyt Syrizaa, jolta odotetaan nyt ratkaisua.
– Kreikan valtion velkataakan helpottamisesta maksuaikojen ja korkojen rukkauksella ei kuitenkaan ole apua maan varsinaiseen perusongelmaan. Pahin ongelma on liian suuret menot suhteessa tuloihin, Lucke kertoo.
Ainoa lääke ongelmiin on Lucken mielestä valuutan arvon laskeminen suhteessa muihin valuuttoihin. Oman valuutan käyttöönotto ja sen devalvoituminen suhteessa muihin valuuttoihin olisi Lucken mukaan ainoa tie Kreikan talouden tervehdyttämiseen.
Saksan Alternative für Deutschland (AfD) -puolueen perustajiin kuuluva Lucke vierailee Suomessa perussuomalaisten vieraana kuluvalla viikolla.
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini hallitukselle Kreikan tilanteesta: Euroeliitti pimittää tietoa ja rikkoo sopimuksia

Perussuomalaiset: Ei helpotuksia Kreikalle

Eduskunta kiisteli rankasti ”vakuuksien” olemassaolosta

Brittimeppi Helsingissä: ”Suomalaisena en haluaisi tulonsiirtounionia”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






