

PS-kansanedustajat: Työperäinen maahanmuutto ei voi perustua sosiaalietuuksiin
Sipilän hallitus esitteli eduskunnalle lakiesityksen, joka poistaisi ulkomaalaisilta työntekijöiltä sosiaalitukien saamiselle tähän asti edellytyksenä olleen 4 kuukauden työskentelyvaatimuksen.
Esityksen toteutuessa vähintään peruspäivärahan verran ansaitseva ulkomaalainen työntekijä saisi myös lyhytaikaisen työskentelyn ajalta oikeuden asumisperusteisiin etuuksiin, kuten lapsilisään ja sairausvakuutukseen.
Hallitus hamuaa halpatyövoimaa
Hallituksen mukaan Suomi tarvitsee maahanmuuttajia vastaamaan työvoimapulaan, kohentamaan huoltosuhdetta sekä lisäämään maan houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien ja yrittäjien silmissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Sami Savio, Jani Mäkelä ja Mika Niikko kyseenalaistavat hallituksen perustelut.
– Jos maahanmuuttajat joutuvat turvautumaan tulonsiirtoihin verojen maksamisen sijaan, eivät he tällöin paranna huoltosuhdettamme. Toteutuessaan esitys lisäisi mitä ilmeisimmin maahanmuuton vetovoimatekijöitä kansantalouden kannalta kestämättömällä tavalla ja vauhdittaisi halpatyövoiman tuloa Suomen työmarkkinoille, kritisoi Savio.
– Paine muuttoliikkeeseen on pysyvä ilmiö ja uusi turvapaikkakriisin aalto kasaantuu jo Välimeren maissa. Sosiaaliturvaan tehtäviä muutoksia on tarkasteltava siitä näkökulmasta, millaisia vetovoimavaikutuksia niistä aiheutuu sosiaaliperäisen haittamaahanmuuton suhteen. Jatkossa tällaisia asioita koskevista lakiesityksistä tulisi laatia aina selvitys maahanmuuttovaikutuksista, Mäkelä ehdottaa.
Suomi saa lisää ulkomaalaisia työttömiä
Hallituspuolueiden riveistä on esitetty useaan otteeseen myös EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman tarveharkinnan purkamista. Kuitenkin esimerkiksi tarveharkinnan purkaneessa Ruotsissa työvoimaa on tullut lähinnä aloille, joissa työvoimasta on ollut jo valmiiksi ylitarjontaa.
– Jos näitä lakeja lähdetään lieventämään, vaarana on tietenkin se, että tulemme saamaan vain lisää halpatyövoimaa, joka kilpailee jo olemassa olevien työntekijöiden kanssa samoista työpaikoista. Toiseksi jos lisäämme sosiaaliturvan vetovoimatekijöitä on selvää, että emme välttämättä saisi juurikaan työntekijöitä vaan pikemminkin parempaa elintasoa etsiviä ulkomaalaisia työttömiä, toteaa Niikko.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työttömät haittamaahanmuutto halpatyövoima Tarveharkinta Sami Savio Jani Mäkelä Sosiaaliturva Mika Niikko hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SDP:n salainen muistio paljastaa: Jos demarit pääsevät hallitukseen, maahanpyrkijöille koittaa kissanpäivät – jopa rikolliset saavat jäädä Suomeen!

Halla-aho: Mitä on sellainen ”työperäinen” maahanmuutto, jota pitää houkutella sosiaaliturvalla?

PS: Sisäministeri Mykkänen keksi takaportin halpatyövoimalle -”Vastuutonta antaa jakaa passeja paperittomille irakilaisille”

Ville Tavio esittää YK:n GCM-siirtolaisuussopimusta eduskunnan päätettäväksi

Juvonen: Suomen kieli uhattuna paitsi asiakaspalvelussa myös hoitotyössä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa
Palestiinan liput ovat olleet näkyvässä roolissa Ranskan mellakoissa, vaikka valtamedian mukaan protesteissa on kyse elinkustannuksista ja koulutuksesta. Brittilehti Spectatorissa analysoidaan, että Palestiinan lipusta on tullut yleinen länsimaihin kohdistuvan vihan symboli. Kolumnisti Patrick Westin mukaan saman tunnuksen alle kokoontuu niin hyväntahtoisia vasemmistoliberaaleja kuin myös islamisteja, äärivasemmistolaisia ja epäpoliittisiakin häiriköitä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














