

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-Nuoriso: Varusmiesten päiväraha tuplattava – isänmaan annettava arvostusta
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että varusmiesten päivärahojen nykytaso tuplataan. Katsomme esitykselle olevan kaksi merkittävää syytä.
Ensinnäkin varusmiesten panos yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen on merkittävä. Suomen puolustuskyky perustuu reserviläisarmeijaan, jossa varusmieskoulutus näyttelee merkittävintä roolia. Yhteiskunnan on varusmiehiä tukemalla osoitettava, että tätä panosta isänmaan eteen myös arvostetaan.
Ostovoima laskenut vuosi vuodelta
Toisekseen kuluttajahintojen raju nousu osuu myös varusmiehiin. Nykyiset päivärahat ovat riittämättömiä säädylliseen elämään armeijan ulkopuolella, ja tämä korotus helpottaisi jokaisen varusmiehen arkea.
– Varusmiesten päivärahojen reaalinen ostovoima on laskenut vuosi vuodelta. Se on ollut väärä kehityssuunta ajassa, jossa maanpuolustuksen arvoon on viimeinkin herätty. Nyt on oikea aika herätä arvostamaan myös varusmiespalvelusta, toteaa PS-Nuorison 1. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius.
Päiväraha on nykyisin porrastettu palvelusajan mukaan seuraavasti:
5,20 euroa (1–165 päivää),
8,70 euroa (166–255 päivää) ja
12,10 euroa (256–347 päivää).
PS-Nuoriso esittää päivärahoja korotettavaksi seuraavasti:
10,40 euroa (1–165 päivää),
17,40 euroa (166–255 päivää) ja
22,20 euroa (256–347 päivää).
Varusmiehille selkeä viesti
Perussuomalainen Nuoriso kutsuu kaikki nuorisojärjestöt asettumaan päivärahojen noston tueksi.
– Huomautamme, että esityksemme korottaisi vain varusmiesten päivärahoja, ei siviilipalvelusta suorittavien.
– Päivärahojen nostolla annettaisiin varusmiehille selkeä viesti, että yhteiskunta arvostaa ja on kiitollinen siitä panoksesta, jonka varusmiehet palveluksellaan Suomelle antavat. On syytä huomioida, että päivärahat eivät ole seuranneet merkittävästi yleistä hinnannousua. Toivomme, että tämä esitys huomioidaan eduskunnassa jo tällä kaudella, toteaa PS-Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- päiväraha Joakim Vigelius Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom Korotus ostovoima Varusmiehet maanpuolustus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Verovähennysoikeus tukemaan vapaaehtoista maanpuolustusta

Puolustusvaliokunnalta tukea vapaaehtoiselle maanpuolustukselle – ”Koulutus turvattava kaikissa olosuhteissa”

Kansan yhtenäisyys punnitaan etenkin kriisitilanteissa – ”Isänmaallisuus alkaa maistua, kun naapuri käy sotaa”

Isänmaallisuutta kouluopetukseen – ”Kansallinen yhtenäisyys on elintärkeää”

Kokoomusnuoret vaatii tiukempaa ilmastopolitiikkaa – ei haluaisi perussuomalaisia hallitukseen

Nuorisojärjestöt vaativat yliopistojen pakkojäsenyydestä luopumista: ”Pakkojäsenyys on jäänne muinaisuudesta”
Viikon suosituimmat

Ruotsille riitti, asumisperusteisen sosiaaliturvan periaate väistymässä – maahanmuuttajilta pois lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
Ruotsin hallitus on ottamassa rohkeaa askelta, josta Suomessa vasta keskustellaan: maahanmuuttajat eivät enää saa automaattisesti täyttä sosiaaliturvaa. Järjestelmään pääsee vasta riittävän oleskeluajan tai työrupeaman jälkeen. Uudistus astuu voimaan vuoden 2027 alusta.

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.
















