

LEHTIKUVA
Viikon 6/2024 luetuin
Helmikuu 2024 luetuin
Puolan pääministeri: Emme ota ainuttakaan EU:n pakkosijoittamaa turvapaikanhakijaa maahamme
Pääministeri Donald Tusk on ilmoittanut, että hänen hallituksensa kieltäytyy hyväksymästä turvapaikanhakijoiden sijoittamista Puolaan EU:n joulukuussa hyväksymän pakolais- ja maahanmuuttosopimuksen velvoitteen nojalla.
– Puolan hallituksen kanta on, että emme hyväksy minkäänlaista pakkomekanismia ja haluan vakuuttaa teille, ettei Puola ota vastaan ainuttakaan laitonta siirtolaista tällaisen järjestelyn nojalla, Tusk sanoi Notes from Poland julkaisun mukaan.
Kieltäytyi jo 2017
Taakanjako pitää vielä muodollisesti ratifioida Euroopan parlamentissa sekä Euroopan neuvostossa. Itse kunkin jäsenmaan pitää saattaa sopimus myös omaan lainsäädäntöönsä, mikä sekin vie aikansa.
Tusk oli itse Euroopan Neuvoston johdossa vuosina 2014–2019. Tuolloin taakanjakoa jäsenmaiden välillä jo yritettiin pakolaiskriisin vuosina. Hanke kaatui Puolan, Unkarin ja Tšekin kielteiseen suhtautumiseen vuonna 2017.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pakkomekanismi pakolais- ja maahanmuuttosopimus laittomat siirtolaiset Euroopan neuvosto Euroopan unioni Euroopan parlamentti Tšekki Unkari Taakanjako Puola Turvapaikanhakijat pakolaiset EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puolan kansanäänestyksessä vankka tuki raja-aidalle ja selkeä vastustus EU:n pakottamalle laittomien siirtolaisten taakanjaolle

Hakkarainen Keskisuomalaisessa: Jos mitään ei tehdä, Euroopasta tulee Afrikka kaikkine ääri-islam-kiroineen

Jussi Halla-aho MT:n vaalitentissä: Suomi on hirttäytynyt todellisuudelle vieraisiin pakolaissopimusten tulkintoihin

Ristiriitainen vastaanotto – EU viimein sopuun pakolais- ja maahanmuuttopolitiikasta

Itäraja pysyy kiinni – sisäministeri Rantanen: ”Vahva viestimme on se, että sitä kautta ei ole syytä tulla”

Vastaanottorahaa pienennetään

Helsingin Sanomat pitää Geneven pakolaissopimusta esteenä turvapaikanhakijatulvan lopettamiselle – Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin väitteet

Vesitetty maahanmuuttopaketti loukkaa maiden suvereniteettia eikä ratkaise siirtolaisuusongelmia – myös toimimaton Dublin-asetus romutetaan Välimeren maiden vaatimuksesta
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Purra näpäytti Tytti Tuppuraista epäjohdonmukaisuudesta – SDP:n leikkausvaatimus kesti vain muutaman tunnin
Valtiovarainministeri Riikka Purra esitti kyselytunnilla demareille kritiikkiä siitä, että SDP vaati aiemmin samana päivänä ja julkisessa keskustelussa hallitukselta tiukempaa otetta velkaantumisen taittamiseksi, mutta vastusti kyselytunnilla hallituksen esittämiä konkreettisia säästötoimia ja veronkevennyksiä.














