

PS ARKISTO
Putkonen: Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tarkoittaa sitä, että tavallisilta suomalaisilta loppuvat rahat
Mitä pidempään haihattelemme maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan parissa, sitä pahempaan kriisiin ajamme Suomen, perussuomalaisten työmies Matti Putkonen sanoi maanantain tuumaustunnilla.
Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tavoitteena on ennennäkemättömän kunnianhimoiset ilmastotoimet, joiden osana hallitus pyrkii ”luomaan polun” hiilineutraaliin Suomeen vuoteen 2035 mennessä. Harvemmin on pohdittu, mitä tämä tarkoittaa tavan kansalaisen elämän kannalta.
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen kuitenkin muistuttaa, että maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tarkoittaa lopulta sitä, että tavallisilta suomalaisilta loppuvat rahat.
– Hallitus valehtelee väittäessään, että nykyistä elintasoamme olisi muka mahdollista ylläpitää, mutta jotenkin kestävämmin. On pelkkää haihattelua uskotella, että syntyy vihreää kasvua sekä kaikkea muuta hyvää ja samaan aikaan voidaan siirtyä fossiilisesta maailmasta uusiutuvaan. Tämä perustuu harhaan. Siihen, että luulemme asioiden olevan paremmalla tolalla kuin ne todellisuudessa ovat.
– Kun joku lupaa parempaa halvemmalla, niin silloin pitää hälytyskellojen soida. Haluamme uusiutuvaa energiaa, mutta harva meistä on valmis tinkimään elintasostaan tai maksamaan olennaisesti korkeampia hintoja, Putkonen muistuttaa.
Kokemattomuus ja ylimielisyys näkyvät
Putkosen mukaan Suomen hallituksen ei kannattaisi vetää lukuja hatusta, ennen kuin se osaa laskea ne luotettavasti ja nopeasti.
– Hallitus syyllistyy ylimielisyyteen, kokematon päättäjä ei pysty vetämään hatusta laadukkaita päätöksiä. Hallitusohjelma ei mahdollista ratkaista samaan aikaan tavallisen suomalaisen rahapulaa, hiilidioksidin vähentämistä ja energiaomavaraisuuden turvaamista, työmies Putkonen sanoo.
Viherpolitrukit ulos Sitrasta
Putkonen katsoo, että puolueettomat tutkimuslaitokset, kuten VTV, VTT ja Sitra ovat luisuneet pelkiksi hallituksen pelinappuloiksi, jotka julistavat yhtä totuutta puolueettomuuden naamari kasvoillaan. Samalla hallituksen linjaa on väitetty totuudenvastaisesti ”ainoaksi vaihtoehdoksi”.
Putkonen katsoo, että jos tutkimuslaitokset olisivat aidosti puolueettomia, niiden pitäisi kieltojen ja rajoitusten sijasta hakea vaihtoehtoisia toimia, joilla haettaisiin kustannuksiltaan tehokkaampia ja pysyviä päästöjen vähennyksiä.
– Suomalaisen teollisuuden kustannuskilpailukyky pitää varmistaa. Perheiden ostovoimaa pitää parantaa laskemalla reippaasti sähköveroa ja alentamalla siirtomaksuja. Suomalaisten oikeus ajaa omalla autolla nykyistä huomattavasti halvemmilla polttoaineen hinnoilla pitää palauttaa.
– On valitettavaa, että Suomen itsenäisyyden rahastosta Sitrasta on tullut osa punavihreää propagandakoneistoa. Eduskunnan on täytettävä velvollisuutensa ja putsattava politrukit Sitrasta. Ainoastaan näin palautetaan usko Sitran riippumattomuuteen, Putkonen sanoo.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku
Putkonen muistuttaa, että yhteisten asioiden hoitamisessa ikävien tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on viisauden alku.
– Silloin kun tosiasiat ovat ikäviä, niille on joko tehtävä jotain tai ne on hyväksyttävä. Valitettavasti hallitukselle tosiasioiden tunnustaminen vaikuttaa mahdottomalta. Lieneekö syy siinä, että hallituksessa ei ymmärretä tosiasioita? Vai eikö ymmärretä mitä on vastassamme? Mitä nopeammin myönnämme virheemme, sitä nopeammin voimme korjata ne.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- punavihreä ideologia VTT hiilineutraalius polttoaineen hinta ostovoima hyvinvointi suomalaiset Sitra Kustannuskilpailukyky ilmastopolitiikka VTV Matti Putkonen hallitus verotus Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sähköautojen tuotanto ei ole ekologista eikä eettisesti kestävää – Koponen: ”Punavihreä hallitus sulkee silmänsä ihmis- ja lasten oikeuksien rikkomiselta sekä luonnonvarojen tuhoamiselta”

Kallein bensa maksaa Suomessa jo lähes 1,90 € litralta – kesällä reippaasti kalliimpaa

Eduskunta ei ole vielä edes hyväksynyt EU-elvytyspakettia – vihreät ministerit ja valtiovarainministeri Vanhanen mehustelevat jo, miten rahat törsätään

Työttömyys kasvaa, kokoomus haikailee halpatyövoimaa ja vihreät uusia ympäristöveroja – Halla-aho: Maakuntiin luotava tuottavia työpaikkoja

Peltokangas: Hallituksen ilmastopolitiikka on vailla järkeä – vihreästä siirtymästä tulee myrkynvihreä maailmanlaajuinen ekofloppi

Ranne: Hallituksen talouspolitiikkaan tarvitaan täyskäännös – ”Velkaelvytyksen sijaan välttämättömät elvytystoimet toteutettava työn verotusta ja verokiilaa pienentämällä”

Perussuomalaiset vaatii hallitukselta: Kansalaisten ostovoimaa ja yritysten kilpailukykyä parannettava – ilmastotavoitteet laskettava muiden EU-maiden tasolle

Perussuomalaiset tahtoo vahvistaa taloutta ja nostaa työllisyyttä alentamalla työn verotusta – Purra: ”Lisää ostovoimaa ja parantaa yrityksien mahdollisuuksia toimia”

Juvonen: Hallituksen ilmastopolitiikka ja hiilineutraaliustavoitteet kiristävät silmukkaa suomalaisten ympärillä – ”Karkottaa Suomesta yritykset ja teollisuuden”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.















